sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Haagan Alppiruusupuistossa

Kävin toissa viikonloppuna Haagan Alppuruusupuistossa ja wauuuuu...olihan mahtava paikka. Jotenkin itse en ole välttämättä ollut alppiruusufani aikaisemmin, mutta tämän keikan jälkeen ne ovat syöpyneet silmien verkkokalvoille lähtemättömästi. En tiedä, voin olla väärässäkin, mutta jotenkin olen aistinut, että tänä keväänä, alkukesänä alppiruusut,  joka paikassa ovat kukkineet mielettömän kauniisti. Olisikohan syynä viime talven vähäiset pakkaset ja lumettomuus? En hölötä kuvien yhteydessä, vaan annan niiden puhua puolestaan.















Alppiruusupuistosta voit lukea lisää täältä.


Jos voisin, liittäisin näihin kuviin ihanan tuoksun, linnun laulun ja mielettömän vihreyden ja vehreyden. Jos tuolla ei rasittunut mieli saa lepoa, niin missäs sitten. Uskon, että siellä voisi käydä vieläkin, atsaleat saattavat olla jo melkein kukkineet, mutta tuolloin kun kävimme, osassa rhodoja oli vielä aukeamattomia nuppuja. Suomi on pullollaan ihania paikkoja, kuulin, että täällä Nurmijärvelläkin on ruusupuisto? Sitä sitten etsiskelemään seuraavaksi.

Muuten ,mulle tuli tuolla rhodopuistossa käyskennellessäni mieleen meidän matkamme Skotlantiin vuonna 2005 , jossa oli aivan ihania rhodoja ja puutarhoja. Sinne haluaisin vielä joskus uudelleen.


Oikein kivaa alkavaa viikkoa kaikille, kohta on loma, lomaaa, lomaa,lomaaaa !

Toivottelee Tuija

Pssttt....pakolliset kesäkukka-asetelmat, nämä vaan on pakko tehdä joka vuosi.  :)



18 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Vau, mikä paikka! Kuin metsäinen kukkapuisto.

Unknown kirjoitti...

Ihana paikka, itse kävin tänä viikonloppuna (7.6.) ja nyt oli kaikki kukassa, myös atsaleat.
terkuin Päivi :)

Kristiina K kirjoitti...

Kaunista, kaunista ja varmaan helppo liikkua noita pitkospuita pitkin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on ihana paikka! Muistan sen yleensä vasta kun kukinta-aika on ohi, vaikka meillä on omiakin joiden pitäisi muistuttaa oikeasta ajankohdasta...

Sitäkin tärkeämpää lukea muiden juttuja ja nähdä kauniita kuvia, kiitos tästä!

Tiina kirjoitti...

Voi mieletön mikä paikka!!!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kiitos ihanista kuvista. Nuo atsaleat ovat huikaisevan kauniita.

Hyvää helluntaita.

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Minä olen aina "sulkenut" silmäni näille ihanille alppiruusuille, ajatellen etteivät ne viihdy täällä meillä. Nyt olen vakaasti harkinnut jopa sellaisen hankkimista. Ehkäpä pihakin alkaa olla varjoisampi ja sopivampi paikkakin ehkä löytyisi, kuin parikymmentä vuotta sitten.
Kauniita kuvia olet laittanut meille iloksi, kiitos!

sylvi kirjoitti...

Ihania ovat.♥

sylvi kirjoitti...

Ihania ovat.♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Upea paikka! Meillä on lähellä tuo Piikkiössä oleva alppiruusupuisto.

Katja - Bag End kirjoitti...

Upean näköinen paikka ja näyttää olevan melko täydellisesti metsän keskellä? Onhan niitä Suomessa upeita paikkoja vaikka kuinka ja liian monta niistä näkemättä :-)

pioni kirjoitti...

Vau, tuonne on joskus pääsyävä!

Riina kirjoitti...

Lumoavan näköistä!
Täytyy joskus poiketa.
Minäkään en ennen välittänyt alppiruusuista. Niistä tuli mieleen vain 70-luvun punaiset tiilitalot, joiden pihassa ylikasvaneet vuorimännyt ja alppiruusut retkottivat. Muutama kesä sitten havahduin alppiruusujen hurmaan ja väreihin ja nyt minulla kasvaa niitä monia puutarhassani. Oikealla paikalla metsäpuutarhassa, ne ovat lumoavia.

Vuokko kirjoitti...

Onpa upean näköinen paikka. Melkein voi jo kuulla lintujen laulun ja tuntea tuoksun, kun nuita kuvia katsoo. Mulla oli entiseen kotipihaan suunnitteilla alppiruusutarha, mutta sepä jäi toteutumatta. No, jäi moni muukin suunnitelma, mutta enpä murehdi menneitä....

Leena Lumi kirjoitti...

Tuija, nuo vain ovat niin ihania! Vaan koska R.:n päätä ei voi vaihtaa, löysinkin sitten näiden sijasta azaleat. Toisaalta se on hyväkin, sillä kun luin kirjan Suomalainen metsäpuutarha, tajusin, että meiltä puuttuu juuri matala pensaskerros. Siis tiedäthän 'kerroksellisuus' on nyt päivän juttu;)

Viivyimme Irlannissa parisen viikkoa merenrannalla ja siellä näimme ihanimmat rodot ikinä ja ihan oikeesti: Ne olivat kuin kukkivia puita. Oli siinä myös R. suuressa ihailussa;)

(Pakko päästä Skotlantiin ennen kuolemaa;)

Nappaan tuon kesäkukkakimpun nyt mun palkiin toviksi. Rrrrakastan lupiineja!

pivi kirjoitti...

Oi mitä ihanuuksia ! Tuolla pitää ehtiä joskus käydä, miten aina tuntuukin että alkukesästä on niin kiire, ei saisi olla ! Mukavia kesäpäiviä !

Anonyymi kirjoitti...

Sulla onkin kauniit kuvat :) hyvää viikonloppua sinulle !

Eeviregina kirjoitti...

Ihanan näköinen paikka! Kunpa joskus pääsisin tuonne!