Tässä kukkasatoa tältä päivältä!
Tänään oli tuulinen päivä täällä päin Suomea, mutta en antanut sen häiritä puutarhahommieni tekoa, vihdoinkin sain istutettua verenpisarat puiseen astiaan, daaliat esikasvatukseen ( vaikka olen kuullut ettei niitä tarvitsisi esikasvattaa ). Huomaan, että tänä vuonna taitaa pääväri kukkaistutuksissa olla valkoinen.
Keltaiset kullerot on sitten ihania ! Norjanangervot kukkivat ihan pian ja pilvikirsikka aukaisee nuppunsa myös hetkenä minä hyvänsä. Tähän aikaan vuodesta ei paljon kannattaisi olla pois kotoa, saattaa jotain jäädä huomaamatta, monet kun kukkivat niin pikaisesti, että hyvä kun kerkeää kameran kaivaa esille. Jokohan köynnöshortensiani myös kukkisi tänä vuonna, se on sitten hidas kasvamaan, on ollut jo monta vuotta tuossa samassa paikassa ja kukinta on ollut nihkeää. Minä olen sitä hemmotellut, ja se mokoma ei ole vieläkään tyytyväinen, ei paikankaan pitäisi huono olla.
Hih, joku ei kuulu joukkoon? Mikäköhän tuollekin tuli, naapuri vieressä vihertää niin komeasti.
Reilunkaupan neilikat kaupasta mukaan, jotta sisälläkin olisi kaunista katseltavaa.
***
Olen tosi pahoillani, kun en ole päässyt juurikaan vierailulle teidän blogeihin, en tiedä mikä tätä konetta jumittaa, 4-5 blogia pystyn lukemaan ja sen jälkeen pitääkin sammuttaa kone, jotta uudelleen pääsisi. Yritän selvitellä asiaa.
***
Uusia lukijoitakin on tullut, olette sydämellisesti tervetulleita, jos höpinäni jaksavat kiinnostaa. Tällä hetkellä ei oikeastaan ole muuta kuin puutarha, puutarha, Väinö, puutarha....etc...
***
Perjantaina lähden kipaisemaan viikonloppuvisiitillä Ruotsissa, se on mukava reissu aina ja valokuvia sitten tarjoilen siitä reissusta ensi viikolla. Ruotsissa kevät on varmaan jo paljon pitemmällä kuin täällä.
***
Aurinkoa päiviinne toivottelee;
Tuija