perjantai 10. syyskuuta 2010

Loviisan Wanhat talot...

Heillurei kaikille, tauti alkaa olla voitettu kanta ja silmät tavoittavat koko ajan retuperällä olevia pihan parannuskohteita...tässä tulee vielä kova rutistus ennen kun voi heittää jalat seinälle tältä kesältä.
************************************************************************************
Niin kuin aikaisemmin kerroin olinhan siellä Loviisassa minäkin. Minulle kävi vaan vähän höperösti noiden kuvien kanssa, vahingossa kun piti tallentaa, niin tuli deletoitua muistikortillinen Loviisan ihania kuvia. Mutta ajattelin kuitenkin muutamia kuvia parista kolmesta kohteesta esitellä teille, onhan blogissani lukijoita käsittääkseni muualtakin kuin pääkaupunki seudulta ja ehkä heistä on mukavaa kun voi vaikka näin kuvien välityksellä osallistua siihen mukavaan tapahtumaan. Vaikka kaitpa siellä aika moni on käynytkin.Jotenkin harmitti kun tällä kertaa Loviisassa ei ainkaan lauantaina aurinko meitä hemmotellut ja oli aika kylmäkin.
Mietittiin ystäväni kanssa, että oikeastaan tämä Vanhat talot - tapahtuma voisi olla vaikka vähän aikaisemmin elokuussa, silloin voisi takuuvarmemmin olla vähän kauniimmat ilmat. Minun kuvani jotka tähän nyt liitän, ovat lähinnä puutarhakuvia, en oikein viitsi toisten kotoa kuvia esitellä.
Tämä talo on yksi suosikkikohteista, koska siinä on niin kaunis ja runsas pihapiiri.


Poikkeus vahvistaa säännön, ainut sisäkuva.


Ahh..miksi minun köynnöshortensiani ei kuki ja kimurtele näin.
Ihana kasvihuone.

Loikoiluun ja unelmointiin.

Tämä seuraava talo on Loviisan rikkaimman miehen kauppaneuvos Israel Sucksdorffin kesämökiksi rakennuttama komea huvila.Se oli sisäpuolelta purettu ihan kokonaan.


Ihania ikkunan koristelautoja.


Nämä köynnökset on niiiiin ihania näissä vanhoissa taloissa, peittävät melkein koko rakennuksen.

Tässä talossa on ollut wanha kauppa,jossa on tällä hetkellä kirja ja levykirppis.






Tässä talossa on tämä ihana seinä, jossa kaunis taulu.

Siniset tuolit sopivat niin ihanasti tuohon vanhojen omenapuiden alle.

Hauskoja asetelmia


Tässä tältä erää Loviisaa, toivottavasti joku sentään jaksaa katsoa loppuun asti, kun taitaa tulla tosi pitkä pläjäys, kuviahan tietty on lisää, mutta on niin vaikea valita mitä esittelee.Kyllä noissa wanhoissa taloissa on ihan oma tunnelmansa, tahtoisin itse myös asua tuollaisessa , mutta sitten varmaan saisin asua siellä yksin,mieheni ei ole kovin innostunut näistä. Hänestä niissä on liikaa korjaamista, ;=) hm..niin tietysti.
*******************************************************************************
Minä kävin sipulikukka ostoksilla, nyt laitetaan liljoja ja valkoisia skilloja vähän joka paikkaan, voi että puutarhamyymälät pursuavat mitä ihanimpia tulppaanin sipuleita, on vaikka minkä värisiä, mutta taidan jättää ne tällä kertaa ostamatta, jotenkin ne aina katoavat johonkin, kukkivat vain yhtenä keväänä, en tiedä teenkö jotain väärin, kun eivät kestä. Minä olen nyt niin täynnä energiaa tuon sairastamisen jälkeen, että ihan pelottaa minkälainen myllerrys on tulossa, puutarhahommia kyllä riittää, joka lähtöön, on kompostin tyhjennystä ja muutamia istutusjuttuja, on reunojen kanttausta ja kasvimaan ( vihdoinkin ) kitkemistä niistä hemputin ohdakkeista joita siellä on ihan älyttömästi, ajattelin laittaa siihen talveksi sellaisen paksun katekankaan ja toivoa että rikkaruohot eivät enää ensi kesänä ole minun riesana siellä.Paljon siinä on hommaa ja ajattelin pyytää miestäni tekemään sellaiset isot istutuslaatikot ensi keväksi, niihin voisi sitten laittaa salatit sun muut yrtit, voisi olla vähän helpommin hoidettavat.

No niin hommiin vaan, ai niin, otin kuvan naapurin viiniköynnöksestä, ai että se on minusta niin suloinen kun siihen tuleen nuo siniset ihanat marjat


Toivoopi Tuija