Jesh..tänään se alkoi, kevät!
Linnut visertelevät ja livertelevät jo siihen malliin, että taitaa olla rakkautta ilmassa. Pian on taas se aika käsillä, että pitää siivota pihapuiden rakkauden pesät, uutta elämää varten,kenetköhän laitan tällä kertaa kiipeämään pihakoivuihin...hih..hih..arvonta pystyyn, sillä halukkaita ei ole.
L O V E
Vaikka lunta on paljon (ihan niin kuin viimekin vuonna) valon lisäätyminen ja tippuvat räystäät enteilevät hyvää. Tänään aloittelin lumihommia terassilla, auttelen aurinkoa kuivattamaan pikaisesti terassin, jotta pääsisin sinne istuksimaan ja nautimaan kupposen kahvia.
Siinä sivussa oli mukava tehdä talon suojaisella seinustalla olevalle pöydälle kevään ensimmäiset kukka-asetelmat, narsissia, helmililjaa, perunanarsissia,tosin niitä ei voi vielä yöksi jättää.
Kyllä keltainen on ehdottomasti kevään väri.
Sisälle ostin aivan ihanan värivalikoiman pökerryttämänä vähän erilaisia St Paulioita.
Viikonloppuna jo osa varastossa olevista pelargoneista saavat uutta puhtia mullan vaihdosta, siitä se alkaa.......
***
Jotenkin on vähän haikea olo, ollaan tässä jo pidemmän aikaa mietitty talon myymistä ja vaihtamista pienempään rivitaloasuntoon, eilen ja tänään meillä on käynyt kiinteistönvälittäjät ja saamme välitystarjoukset pian, päätös on tehtävä melko nopeaan tahtiin. Mihin minä laitan kaikki mun ruukut, kukat, kalusteet .....huoh...jos ei heti löydy mieleistä asuntoa, koska vaikka tuleva koti on rivitalossa, siellä tulee olla kuitenkin pihaa. Miten raaskin jättää kaikki ihanat pionit, ruusut, kärhöt ja sireenit..huoh.ja huoh...paljon kysymyksiä ilmassa, ehkäpä myös tämä blogi jää sitten unholaan, koska kuitenkin tämän blogin innoittajana on ollut puutarhani. Saa nähdä miten Tuijan käy.
***
Hyvää viikonloppua ystävät!
Tuija