tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ja arvonnan voittaja on:

Tervehdys kaikille, kesä mennä viipottaa kovaa vahtia kohti elokuuta ja pimeneviä iltoja. Uusia tuulia puhaltaa myös minunkin elämässäni taas kerran, niistä myöhemmin, taidan olla vähän sellainen on - off tyyppi, kun mikään ei ole milloinkaan ihan varmaan. Tämä viikko olisi lomantynkää vielä jäljellä ja kovasti on suunnitelmia pienen pihan uudistamisessa, mies on vihdoinkin luvannut tehdä meidän takapihalle terssille jatkeen, joka ulottuu tuija-aitaan asti...
 äsh..siis ARONNAN VOITTAJA ON PIVI, kiitos tosi paljon kaikille osallistujille, aina tässä vaiheessa olisi kiva, kun voisi antaa pienen lahjan ihan jokaiselle. Pivi otatko yhteyttä sähköpostilla tuija.karlsson (at) gmail.com , että saan tavarat lähtemään sinulle. 
 tänä vuonna dahlian kukat olivat juuri sen värisiä kuin pitikin.
sinipallo-ohdake sopii ihanasti valkoisen salkoruusun viereen. Miksiköhän mä en ole aiemmin tykännyt mukamas näistä...on se vaan hyvä kun voi muuttaa mieltään.
 enkelipasuuna tuli laitettua varmaan liian isoon ruukkun, kun se kasvattaa vaan vartta ja lehtiä, kukkia kiitos...eihän tuo kohta mahdu mihinkään talvihoitoon..:)
 köynnöksistä kukkii ainosataan Jack Man-en tiedä mikä niitä muita vaivaa..
 kävin viime viikolla Mikkelin Kenkäverossa, kiva paikka, mutta jälleen kerran totesin, että olen ihan liian myöhään liikkellä, sinne pitää mennä jo alkukesästä, suurin osa mun suosikki kukista oli jo kukkinut aikaa sitten.
 kivoja juttuja siellä oli, aina eivät kukat tarvitse ruukkuja...
jätesäkitkin kelpaavat ja näyttävät vielä ihan hyviltä.
tai vaikka vanhat laukut...
 vain taivas on rajana puutarhurilla.Eikö vain?
 muutenkin tuommoiset paikat ovat vallan hyviä kun miettii mitä voisi mihinkin istuttaa. Kiva paikka!
 ****
Aurinkoista viikon jatkoa kaikille, ai niin..ostin kirpparilta viime viikolla 
ja tuuppasin se vaan tuohon, ihan syyhyttää päästä taas sistustamaan ja laittamaan paikkoja, mutta ensin mökkeilään, kun vielä voidaan.

Heipat!

Tuija
 
 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Arvonta jatkuu vielä......

Jatkukoon arvonta vielä ensi viikkoon, koska en kerkeä kuitenkaan palkintoa postittamaan ennen ensi viikon maanantaita. Joten tästä linkistä voit käydä vielä osallistumassa arvontaan. Elikkä aikaa on maanantaihin, ensi viikolla liekkö päivä sitten 22.7.
itse olen ollut mökillä koko viime viikon ja nyt pari päivää tässä kotosalla pyykkiä pesemässä. Huomenna mennään taas mökille. Siellä on näitä kaunokaisia ja minä olin ihan haltijoissani. Kyllä luonnon omat kukat vaan on niin ihania. Tytär souti ja yritti pitää venettä paikoillaan kun minä kuvasin.
 luonnon omaa kauneutta tässäkin vaaleanpunaisessa siankärsämössä.
 kotona ovat salkoruusut alkaneet kukkia ja valkoisia odottelen vesi kielellä.
 nätkelmä on myös tehnyt muutamia kukkia, onneksi ne molemmat taimet ovat kasvaneet hyvin kesän aikana.
 vähän kyllä harmittaa, kun pitää olla lietsussa koko ajan, ettei kerkeä oikein nauttimaan kunnolla tästä kukka"tykityksestä". Leimutkin ovat jo alkaneet kukkia, vähän huolestuttaa...
 nämä ovat niin puhtaan valkoisia. 
 samoin osa liljoista on jo kukassa.
 ***
Mutta nyt pitää mennä vielä pakkaamaan huomisia tarvaroita. Palaillaan ensi viikolla.
***
Mukavaa kesän jatkoa kaikille.

Tuija
 

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Arvonta!

Nyt lupaamani puutarha aiheinen arvonta! Kommentoimalla tähän postaukseen saat yhden arvan ja jakamalla omaan blogiisi saat toisen arvan. Palkintona on Natura Gardenin tuotteita, on mansikkamuovia, turveruukkuja, istustulapio, parvekeruukkutelineet, kassi puutarhajätteelle, polvisuojukset, kasvutukinauhaa, saavinsuojus...ainakin.......saattapa pussiin sujahtaa vielä jotakin muutakin.
 tarpeellisia juttuja puutarhurille. Arvonta-aika on 16.7. asti.
Sailalle kuva- arvoitus, mikä kukka? :) toi ylimmäinen siis...tämä valkoinen on tuoksupelargonia.
 aika lämmintä on pidellyt,melkein joka ilta on saanut kukkapenkkiä kastella. Se vähän harmittaa.

mutta muuten nämä hauskat pöyhäkkeet ilahduttavat. Nupullaan on niin moni kukkaa nyt, että ei malttaisi millään lähteä mökille viikoksi, kärhöt...


ruusunätkelmässäkin näyttäisi olevan ainakin pari nuppua

ja liljat, antavat vinkkejä väreistä...

NO niin, pitemmittä höpinöittä, onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan.


Toivottaa Tuija

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kiitos!

Cicion on listannut suomen puutarhablogien TOP-10, ja minun vaatimaton (mielestäni) blogini on rankattu seitsemännelle sijalle, iso kiitos kuuluu teille lukijani, olette olleet mukana lukemassa minun jorinoitani jo monta vuotta, nöyränä olen ja mielelläni jaan teille kuviani ja vähän elämääni. Tästä linkistä pääset tutustumaan kärkikymmenikköön, josta kyllä kaikki ovat meille tuttuja ja loistavia blogeja. Voittaja oli tänä vuonna myös sisustuksen puolellakin häärivä Tiina/Mustikkamäki blogista, hänen bloginsa on aivan ihana, jos et ole vielä käynyt kurkkimassa sinne, kipi....kipi, et pety taatusti.
***
 Kesään kuuluu mielestäni myös päivänkakkarat ja tänään niitä ostinkin ja laitoin vanhaan pataan.
 kukkapenkissä kukkii valkoinen sormustinkukka
 valkoiset muurikellot ( mitä nuo nyt oikeesti ovat)
sekä valkoinen akileija
 valkoiset pionit alkavat olemaan jo aika nuupahtaneita, helteen vuoksi pionien kukinta-aika jäin surullisen lyhyeksi.
 ja en nyt malta olla ottamatta varjoliljaa tähän rykelmään nimeltään valkoiset ihanuudet.
 jotta olisi jotain uutta esiteltävää ensikin vuonna, tänään kipaisin Muhevaiselle mukamas ihailemaan kukkia...hm.hm..se on melko vaarallista touhua, koska ikinä en ole sieltä tyhjin käsin lähtenyt, enkä lähtenyt nytkään. Jotta valkoista olisi lisää  ostin valkoisen ritarinkannuksen, latinalaiselta nimeltään Delphium Higlander Moonlight- kuulosti niin juhlalliselta että  pakkohan se on testa. Muuten nuo latinalaiset nimet ei ole mun vahvuus, en niitä yleensä käytä, koska en niitä ulkoa muista yhtään, tämänkin lunttasin lapusta. Hih..hih..mutta saattaahan se jotain kiinnostaa.


 istutin sen valkoisen ( nyt naurattaa...) köynnöshortensian eteen..ai miten niin tykkään valkoisesta....??? Mutta jotta elämä ei olisi ihan valkoista, niin heitetään kehiin rrrrakastamaani oranssia tai hehkuvaa punaista miten vaan.
 aika pirtsakka ilmestys, eikö? Syyshohdekukka, helenium autumnale moerheim beauty-kaikessa komeudessan. Pitää muuten tähdentää että minulla ei ole minkään valtakunnan koulutusta tähän aiheeseen, vaan intohimoni ja suuri rakkauteni. Yleensä se riittää, jos ei työkseen puutarhuroi.
tänään keräsin taas luonnonkukka puskan Väinön ulkoilutus reissulla. Tässäkin on minun suosikkivärejäni. 
***
Kiitos vielä kerran kaikille blogini lukijoille, taidatte olla ansainneet arvonnan, olkaahan kuulolla vielä ennen viikonloppua pärähtää puutarha-aiheinen arvonta käyntiin.
***
Lämmöllä Tuija