lauantai 21. kesäkuuta 2014

Motivaatio hakusessa !

Juhannukset kaikille!

En ajatellut valittaa säästä, kun ei sille mitään voi, sataa tai ei sada, on kylmää tai kuumaa ,kaikki on otettava vastaan mitä tulee, minä olen nauttinut ulkona olosta myös tällä ilmalla, tuoksut tuntuvat voimakkaammin ja ei tarvitse ihan joka hetki olla kukkapenkkiä kastelemassakaan. Jotenkin kirjoittamisen motivaatio on hukassa, en vaan tahdo saada aikaseksi minkäänlaista tekstiä,  ajattelinkin, että nyt pidetään taukoa, jos kerran siltä tuntuu, toisaalta tekee mieli näyttää miten kauniita kukkaset ovat. Itselläni oli talvi kylvänyt jonkun verran tuohoa, enkä kyllä ole kovin paljon uusia ostellut, ehkäpä sitten syksymmällä.
Syreenit kukkivat jo aikaa sitten, nyt ovat muisto vaan. Nämä valkoiset kukkivat omassa pihassani.
onneksi on kuitenkin vielä mitä odottaa...varjoliljat
pionit, nuo meikäläisen lempikukat...
onneksi nuppuja onkin tosi paljon
ja kärhöt aloittelevat kukintaansa, osa kärhöistäni oli kuollut talven aikana. Nämä ovat uusia tulokkaita.
sinistä ja valkoista, juhannuksen kunniaksi takapihalla, etupihalla pelargoniat.
etupihalla kurjenpolvet kukkivat ja ovat kasvaneet niin suuriksi, että olen jo tuskastunut niihin.

ja välillä laitetaan kynttilät palamaan, kun oikein pimeäksi menee.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!  

Toivottelee Tuija




14 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Voi sua... et ole ainut <3

Katsellaan mitä tapahtuu - onko tuolla kylmällä kesällä meihin vaikutusta vai millä.

Et sinä mihinkään nyt karkaa - tauko on joskus paikallaan.

Itsessäni olen huomannut, että mulla taitaa olla loppukiri menossa ;)

Unknown kirjoitti...

Tunnistan tunteen! Varsinkin toukokuussa tapahtui niin paljon, että ei millään ehtinyt kirjoittamaan, kun on sellainen ajanloppumisen fiilis puutarhassa ja nyt kun olisi aikaa, niin ei enää saa aikaiseksi... Outoa. Mutta tykkään kovasti sun puutarhakuvista, joten toivottavasti niitä edelleen tulee Facebookiin kuitenkin :)

annekatariina kirjoitti...

Kaunista on pihalla koleudesta huolimatta. Kieltämättä nämä viileät ilmat tekee vähän passiiviseksi.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Täälläkin pionit ovat nupuillaan, muttei niin paljon kuin viime kesänä. Huomaa, että aurinko ja lämpö puuttuvat.. Mukavaa sunnuntaita!

pikkunuttuja kirjoitti...

Oi kun sulla on niin paljon kaunista ympärillä, hyvin voivia kukkia, wanhoja esineitä pilkottaa siellä täällä joista tykkään, ja entäs sitten noi ihkut sermit ja ovi, upee tausta kuville! Ymmärrän kyllä että jossain vaiheessa tulee blogi kyllästyminen ja tauon paikka tai jopa sen lopetus, mutta muitakin vaihtoehtoja on...pelkkä kuvablogi ( ei kokemusta) tai sitten niinkuin mulla... No mut sie teet niinkuin hyvältä tuntuu...täällä on ain niin kiva käydä katsomassa kaunista <3
Pioneja odottelen aukeavaksi jo ja käyn kokeilemassa, onko nuput löyhentyneet, heh:)
Toivotaan myös että kauniit kesäpäivät tulisivat pian <3

Cheri kirjoitti...

Vaikka on kylmää tuntuu,että jotkut kukat ovat rehevämpiä kuin koskaan. Leuto talvi on ehkä ollut niille hyväksi, tosin lumettomuus koitui joidenkin lajien kohtaloksi. Mukavaa kesää sinulle! Kirjoittele kun inspiraatio taas iskee.

Saraheinä kirjoitti...

Kaunista on kaikki, nuo muhkeat kurjenpolvetkin! Mukavaa kesää sinullekin!

Between kirjoitti...

Eihän tästä blogin pitämisestä saa mikään painolasti tulla. Paras kirjoitella juuri silloin, kun itsestä siltä tuntuu.
Aika jännä, miten syreenien tuoksu tulvahti kuvistasi. Ilmeisesti se on syvällä ihmisen muistissa.

Irene kirjoitti...

Pihasi on kaunis. Kyllä nämä ilmat vaan vaikuttavat vaikka ei halua valittaa. Veikkaan, että jonkun ajan päästä puutarhainspiraatio iskee ja haluat taas blogata. Kivaa kesää!

Molley kirjoitti...

Kyllä vain tämä kylmä kesikesän tienoo vetää hieman matalaksi. Suren kukkiani, linnun poikasia ja kaikkea luonnossa, kaikilla on kylmä.
Sinulla on niin kauniit kukat ja kuvat, mutta aurinkoa ja lämpöä nekin tietysti odottavat.
Hyvää kesänjatkoa ja odotellaan edes hieman lämmintä.

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Aina ei ole samaa vireyttä jaksaa, olipa kyseessä asia kuin asia!
Silloin kannattaa vetää henkeä ja tuumailla kaikessa rauhassa.
Voi tuo valkoinen syreeni saa melkein hengen salpautumaan, kun on niin ihana!
Mitä lajia se on?
Hyvää kesän jatkoa sinulle!

pioni kirjoitti...

Joskus täytyy huilia, sitten taas kirjoittamaan kun siltä tuntuu:)
Ehkä kesäiset ilmat auttaisivat...

Leena Lumi kirjoitti...

Näkyy sinullakin olevan lehtosinilatvaa sekä sinisenä että valkoisena. Se on kiitollinen kukkija sekä myös leviäjä. Vanha kansa nimitti sitä hunajakukaksi. Sen tuoksu tuokin mieleen hunajan ja kasvi on hyvä houkuttamaan pölyttäjiä.

Marikki kirjoitti...

Hei Tuija!♥

Kuule, ei aina tartte sanoakaan mitään, anna vain kuviesi puhua...;)Kukkkasi ovat upeita!
Ihmettelen, kun kahteen pioniin on tulossa runsaasti kukkia, mutta yhteen ei ollenkaan!? Eikä ole istutettu viime vuonna, että vois luulla, että siksi ei vielä kuki...?

Mutta, Tuija, bloggaile ihan omien tuntemuksiesi mukaan, silloin se on kivaa:) Itselläni ei ole mahdollisuutta viettää paljoa aikaa netissä, joten vierailen, kun on aikaa, mutta silloin sitten nautin rauhassa kauniista tunnelmista!:)
Tuija, nautitaan vehreydestä ja valosta ja siitä, että hyttysiä ei ole liikaa kiusana...;)Ja luotetaan, että lämpöäkin tulee vie tänä kesänä, voi olla, että vasta elokuussa, mutta kesä kuitenkin;)

Lämmin halaus, Marikki