maanantai 31. tammikuuta 2011

Melkein valmista

Ihan tässä vaan tulin ilmoittelemaan, että kohta on sisutuskin ihan valmiiksi saatettu. Kun kerran päätin, että uutta ei hankita, niin sitten ei hankita. Parit kaapit on saanet sukat alleen ja varastossa on Tuija tuulenpuuska käynyt ahkeraan. Ja löytyyhän sieltä yhteen sopivaa. Nyt kyllä olen vähän hämmästynyt näistä valinnoistani, mutta täytyy sanoa, että tämä on NYT minun näköistä. Melko tummaa siis, höystettynä vaalealla.
Lattialistat puuttuvat vielä.

Mutta reiskat ovat jo ojennuksessa. Oli se vaan hyvä,että en höyrähtänyt enemmän siihen tapettiin, vaikka se ihana olikin.
Tulppaaneja ostin lauantaina, kotimaisia ovat, eikä ihan kamalan kalliitakaan olleet. Sunnuntaina olimme keilailemassa ja muutenkin vietimme aikaa perheen parissa. Aamupäivällä kävin entisen työkaverini kanssa hiihtämässä ja huh. että oli raskasta, tuuli tuiversi melko napakasti ja osa ladusta oli pellolla, joten välillä ei tiennyt, että hiihdinkö ojassa vai missä, kun latua ei näkynyt.Oltiin me reippaita. Sunnuntaina muuten oli ihana ilma, aurinko paistoi ja lämmittikin jo mukavasti.

Meidän Alepassa, ajatelkaa...Alepassa oli NÄIN ihania ruusuja, oli ihan pakko ostaa, ne voi sitten vaikka kuivata myöhemmin.
Kiitos teille ihanat ystävät kommenteistanne ja oikein mukavaa helmíkuun alkua, kevät tulee ja päivät pitenevät ja voi kaikkee ihanaa.....;)

Toivottelee Tuija


perjantai 28. tammikuuta 2011

Lisää tunnustuksia

Oi, voi olen niin ilahtunut Sylviltä saamastani tunnustuksesta, että vaikka jo olenkin vastannut tähän samaiseen tunnustuskyselyyn jo aikaisemmassa postauksessani, niin ajattelin palata vielä aiheeseen.
Tällä kertaa, en tunnusta mitään...heh...vaan ajattelin listata seitsemän kaunista asiaa luonnosta ja puutarhasta, koska rrrrrakastan puutarhurointia ja se tekee minut iloiseksi. Tällä hetkellä kun tätä kirjoittelen aurinko paistaa ihanasti ja tekee heti mielen oikein iloiseksi, tänään on mentävä kukkakaupan kautta ja kurkistettava, joko niitä helmililjoja olisi tarjolla, jos ei niin tulppaanit saavat kelvata. Vaikka eihän niissäkään mitään vikaa ole.

1. Kivet ja kalliot ovat  ihania, niissä on jotain mikä vetoaa minuun. Pidän kaikesta vakaasta ja turvallisesta, kivet edustavat minulle turvallisuutta ja vakautta.


2. Kevät on suosikki vuodenaikani, voisin pitää kaikki lomani silloin...


3.Kaikki vanhat tavarat, ikkunan pokat ym.s, rauta-uurnat, kruunut kuuluvat puutarhani koristeluun.

4. Kaikki kukat ovat kauniita, toisia vain on helpompi ns.rakastaa tolkuttomasti, niin kuin...

...nyt Vanamoa, joka on kaikessa vaatimattomuudessan kauneimpia metsän kukkasia.
tai valkovuokkoa, jonka ilmestyminen lähimetsikköön, on kevään ihanimpia juttuja.
tai pioneja, joiden kukinta aikana, minua on turha yrittää pyytää poistumaan pidemmäksi aikaa kotoani.
;=)

tai ihanasta lemmikistä, joka kurkistaa varovasti ja hyväksyntää anellen kiven takaa.


5.Kauniit maisemat ovat meille suomalaisille niin rakkaita ja niitähän meillä riittää.
6.Ihan itse kasvatetut vihannekset maistuvat äärettömän hyviltä, siksi on pakko aina yrittää uudelleen ja uudelleen.
Ja voi sitä onnistumisen riemua..

7. Eläimet, kaikki ja kaikenlaiset, ovat luontoäidin ihana lahja meille kaikille.

tai
tai
ja vaikkapa
niin ja tietysti
ja myöskin

No niin, tämmöiset oli tänään ajatukset. Kiitos vielä Sylville tunnustuksesta ja luulempa aika monen olevan kanssani näissä asioissa samalla aaltopituudella. Eikö vain?
****
Tänään menen heti töiden jälkeen valitsemaan maalin meidän makkariin ja varmaankin saamme huomenna maalaukset tehtyä. Jippiii...olen ihan innoissani. Joten teitä varmaan odottaakin seuraavaksi kuvia ja tunnelmia sieltä.
****
Tänään 28.1. tyttäreni täyttää 21 vuotta, aika on kulunut niin nopeasti ja ilokseni täytyy todeta, että hänestä on kehkeytynyt suloinen, mukava ja erittäin sosiaalinen ja tunteva neitokainen. Olen iloinen, että hän on löytänyt rinnalleen mukava  poikaystävän ja että hänellä on asia kunnossa. Sunnuntaina menemme keilaamaan koko perheen voimin ja syömään ravintolaan hänen kunniakseen.
****
Oikein paljon kiitoksia edellisen postauksen kommentoijille.Ja mukavaa viikonloppua kaikille.

Toivoo Tuija

PSSSSTTTT...oli ihan pakko tulla kertomaan, että maalikauppaan menin ja voihan nenä...mulla oli tapettikirja kainalossa, kun tulimme pois...nyt tuli ongelmia...;) reilussa kymmenessä vuodessa on tapetit muuttuneet ja aivan ihastuttavia tapettaja oli tarjolla, nyt sitten mietitään yön yli, jospa laitettaisiinkin yhdelle seinälle tapetti, muuten maalataan. Maali tuli kyllä hankittua, mutta jos tapettia tulee, se pitää tilata.




maanantai 24. tammikuuta 2011

Tunnustuksia!

Mukavaa alkanutta, viimeistä kokonaista, tammikuun viikkoa kaikille ihanille blogiystäville!
Viikonloppu vierähti ihan vaan kotona oleillessa, laiskotellessa suorastaan,  kun remonttimieheni on sairastellut.Kävinhän minä kirpparilla, Hyvinkäällä, Haka-kirppiksellä tyttäreni kanssa, mutta saalis jäi laihanlaiseksi.
Kävin myös hiihtämässä, mutta en näillä suksilla. Heh...olisi voinut olla reissu pikkasen raskaampi näillä taivaltaa. Nyt sitten toivotaan, että remppa edistyy ja että viikonloppuna viimeistään päästään sutimaan.
***
Sain suloiset ja mieltäni kovasti lämmittävät tunnustukset, Markalta, Irmastiinalta ja Tanskulta ja Liisalta.
Kiitos kovasti näistä tunnustuksista ja nythän minun täytyy kertoa seitsemän asiaa itsestäni, siispä...hm..hm...hmm...

1.Rakastan talvea ja vihaan sitä myös...kun olen nainen,en osaa päättää, kumpaa enemmän..;)

2.Olen ollut aiemmin varmaankin 20 vuotta punapää, mutta nyt olen muuntautunut...mutta voipi olla, että palaan takaisin vanhaan kuosiin.

3.Rakastan liikuntaa ja se on ainut asia, mikä saattaa mennä joskus ( huom. joskus harvoin) sisustuksen ja puutarhan edelle.

4.Tahtoisin toisen koiran ja kissan, mutta kun....ehkä sitten, kun jään eläkkeelle, ja voin olla niiden kanssa enemmän kuin nyt. Siihen kyllä on vielä valitettavasti jonkun verran aikaa..Mutta jos voitan lotossa, hommaan paikan missä varmasti on eläimiä enemmän kuin kaksi...;) siis paaaaaaljon, koska rakastan myös yhtä Tomppaa, joka on poni, sellaisenkin haluaisin.

5.Itken ilosta sekä surusta, olen tunteellinen siili...välillä myös kiroileva siili..Jokaisen Kadonneen jäljillä - jakson olen katsonut, nenäliinapaketti vieressä, ja ollut onnellinen heidän puolestaan.

6.Rakastan lapsia, mutta olen iloinen, että omani ovat jo näinkin isoja, kun ovat, eli tyttäreni on 21 vuotta ja poikani täyttävät heinäkuussa 18 vuotta.

7.Luonto on minulle tärkeä, en voisi kuvitellakaan asuvani kaupungissa, tahtoisin asua vielä enemmän maalla, mutta mieheni on "stadilainen", hän ei halua muuttaa korpeen, joten olen joutunut tekemään kompromissin, mutta siksi varmaan asumme omakotitalossa noin 30 km päässä Helsingistä.

Tämmöisiä tunnustuksia...tahtoisin jakaa tämän tunnustuksen kaikille, jotka minun blogissani vierailette, haluaisin tietää teistä"salaisuuksia", joten nappaa tämä täältä mukaasi ja kerro itsestäsi.
***
Olen muuten miettinyt, että mitenköhän kauan tätä lunta vielä sataa, sitä nimittäin on paljon enemmän kuin esimerkiksi viime talvena, vaikka silloinkin oli paljon.




Eipä oiken enää ole paikkaa mihin lunta voisi kipata, pieniä polkuja on, liiteriin ja varastoon ja lintujen syöttöpaikalle..
Tuolla ne minun New Dawn-köynnösruusut nukkuvat "ruususen untaan", tämä talvi on suojannut heitä todella hyvin, joten uskompa niiden selvinneen hyvin.

Sisääntulossakin ovat jouluksi ostamani kranssit ja katajat hyvässä kunnossa.
Ai  niin, kävin kirpparilla ja ostinhan minä jotain...eurolla...;)
Jouluruusun...jonka istutan puutarhaan keväällä, muiden noin viiden jouluruusuni kanssa.
sekä kaksi niin suloista lyhtyä.
*****
Tämmöisiä talvisia turinoita tällä kertaa ja kun katson työhuoneeni ikkunasta ulos, en ylläty yhtään,
L U N T A
satelee hissukseen. Rakastan vai vihaan...;)siinäpä kysymys?

ToivooTuija

perjantai 21. tammikuuta 2011

Remonttia ja flunssaa, plääh...


Tervehdys ystävät!

No ainoastaan toinen noista on plääh...siis tuo flunssa. ! Eikä edes mulla, vaan sillä Reiskalla, jonka piti sitä remonttia suurimmaksi osaksi tehdä, elikkä tällä mun armaalla miehelläni. Eihän sitä voi tikkaille päästää, kun alkaa huimaamaan. Tänä viikonloppuna sitten valkkaan vaan maalit, antaa nyt Rofa-Reiskan parannella ittensä työkykyiseksi. Kyllä minä taas kerran kysyin, että kukakohan se tässä perheessä EI ottanut sitä infulenssa piikkiä. Häh, mitä? Ja tietenkin, kun nyt tuon suustani päästin, olen itse ensi viikolla kipeänä.;)
Tässä kuva meidän makkarista "vanhana". Tykkäsin alun alkaen kovastikin tuosta tapetista, mutta se on aikansa elänyt. EI tapettia enää kiitos.
Oli kuulemma tooooosi tiukassa tuo tapetti, hyvin siis laitettu aikanaan.
Nyt on seinät putipuhtaat....
ja aurinkokin pilkistää sälekaihtimien takaa..Makkarin ikkunan takana on meidän terassi.
Että tämmöinen remontti. Nyt olisi tarkoitus tosiaan maalata katto ja seinät. Ainoastaan sänky jää tähän huoneeseen, sillä sisustan sen kokonaan uudelleen. En tosin juurikaan osta mitään uutta, vaan minullahan oli niitä varmuusvarastoja, niin kuin jotkut saattavat muistaa, hamsteri kun olen.Valmiin lopputuloksen näytän sitten kunhan se on valmis.
****
Sitten, löysin kirpparilta tämmöisen kirjan,
Kotilieden toimittama Ihana Vuosi-kirja, en muista nähneeni tätä koskaan aikasemmin, mutta kun selailin sitä, sieltä löytyi paljon mukavia vinkkejä sisustamiseen ja ruokaohjeita sekä TÄMÄ.....;=))))
Ohje tämmöiseen kasvatuslootaan. TÄMMÖINEN me sitten tehdään keväällä mun kasvimaalle, ainakin yksi.
Mulla on jemmassa viitisen ikkunaa, ja lautaa sitten haetaan. Minusta tämä on kivan näköinen ja luultavasti
myös helppo tehdä. Ei ole kallis ratkaisu. Sinne sitten laitan jotain, vaikka salaattia ja basilikaa ja muita yrttejä kasvamaan.
****
Lunta on ihan kaaaaamalasti...viikonloppuna on pakko lapioida omenapuiden ympäriltä lunta, koska jänöjussit ovat piiiitkiä poikia/tyttöjä, niiden nenät jo haistelevat omenapuun oksia..Mokomat ristihuulet.
Kyllä kait minä niistäkin tykkään, vaikka välillä ovatkin vähän ärsyttäviä. Ainakin ne tykkäävät minusta, jäljistä päätellen.Ja Väinökin tykkää, suorastaan rakastaa jäljestää niiden jälkiä. Viikot soljuvat melkein itsekseen ohi, kohta ollaan jo tammikuun lopussa, ensi viikon loppuna, tarkemmin 28.1. tyttäreni täyttää mukavat 21 vuotta, hän on luvannut tarjota omassa kodissaan meille "suolaista ja makeaa" hänen sanoja lainatakseni. Jotain pitäs keksiä lahjaksikin.
****
Tämmöistä täällä meillä, tällä kertaa. ;) Ai niin, Wanilla Rosen/Riitan kirjahan ilmestyy helmikuun aikana,hänen sivuillaan on siitä tarkemmin tietoa. Linkki tuolla ylhäällä, silvuplee...
ja

ISO KIITOS

kaikille teille kommentoijille ja täällä muuten vaan käyneille.
Viikonloppuna taas vierailen teidän luonanne, kuulumisia kurkkimassa.
Toivottelee Tuija

Niin ja vielä...tunnustuksiakin on liikkeellä, en ole niitä unohtanut, viikon loppuna sitten paremmalla ajalla
käyn ne läpi, kiitos niistäkin toooooosi <3 paljon teille.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Hip, hei ! Nyt pelittää...

Näiden ihanien kukkasten myötä toivotan teidät tervetulleiksi takaisin tänne Latvatielle, seuraamaan meidän makkarin remonttia, ensimmäistä sellaista isompaa, sitten muuttomme vuonna 1997 marraskuussa.
***
Tässä oli aikaa vähän selailla viime vuotisia kuvia, ja huomasin, että minulla on täällä kotikoneella sellaisia kuvia, joita ei ole töissä, tämä on  yksi niistä. Olenkin miettinyt, että olisi aika järkevää tehdä esim Ifin ohjelmalla puutarhakirja, silloin sitä voisi aina selailla kun huvittaa ja siihen voisi valikoida kuvia keväästä syksyyn. Koneelta kuvat on hankalasti löydettävissä, ainakin minun. Kaitpa siihenkin jonkun järjestyksen saisi?
Tämän talon edustalla olivat nuo ruiskaunokit ja unikot, kuva on Billnäsistä.
Minä kyllä asuisin mielelläni tuolla..;=)
Meillä olikin aika härdelli viikko, edellis viikonloppuna hajosi jääviileäkaapi, sitä hommattin ja roudasin ees taas, varastoon ja takas sellaisia jääkaapin tavaroita mitkä siellä säilyvät. Oli vähän ahdasta yrittää sulloa kaikki ruokatarvikkeet ja ruuat pieneen jääkaappin, tänään sitten tuli uudet, Gigantista ostettiin, ihan tavalliset, valkoiset Whirepoolin pakastin ja jääkaappi, on ne nyt hienot, uudet ja puhtaat. JA mikä parasta pakastinta EI tarvitse itse sulattaa. Jee..;=)
****
Mutta asiaan, siis makkarin remontti on käynnistynyt, laitan kuvia siitä alkuperäisasussaan tässä tällä viikolla.Tapetit on saatu poistettua ja ens viikonloppuna on maalausta tiedossa. Laitan makkarin kalustuksen varmaan melko uusiksi, sänkyä lukuun ottamatta. Kirpparilla on mennyt hyvin kaupaksi tavaraa, ja tietenkin olen myös ostanut, sattui nimittäin niin harmillisesti...;=) että eräät sisustusystävät olivat ottaneet pöydän samalle viikolle ja vieläpä ihan melkein meitsin viereen. Plääh..no senhän tietää...kassit heiluen sieltä ekana iltana lähdin. Mutta tyytyväisenä ja sehän on pääasia.
****
Kiitos kovasti edellisen postauksen kommenteista, vaikkei kuvia ollutkaan tarjolla. Uusille lukijoille, tervetuloa!


Terveisin Tuija




torstai 13. tammikuuta 2011

Uutta pukkaa

Kiitos paljon kaikista, mieltä kovasti lämmittävistä kommenteistanne, edelliseen postaukseen !
***
Kuvia en vieläkään saa ladattua vaikka olen mitä tehnyt,niin paitsi ostanut sitä lisätilaa...heh...joudun sen varmaan tekemään.
***

Mutta täällä minä aherran iloksenne, ja ulkomuoto on ainakin muuttunut jo paaaaljon keväisemmäksi, minua kovasti viehättävät nuo valkoiset unikot (kosmoskukka kuulemma ). Alkoi jo pikkuhiljaa ärsyttämään se värien kirjo, mikä vanhassa mallissa oli.
***
 Palaan tässä kyllä pian myös kuvien merkeissä, joten elekeehän hättäilkö, huilataan, huilataan tovi.

Talviset terveiset

Tuija



tiistai 11. tammikuuta 2011

Kesä talven keskelle, osa 2

Viime kesästä, nyt jälkeen päin kuvia katsellessa, jäin mieleen loppukesän ihana lämpö.
Mittari hipoi yli kolmenkymmenen lukemia harva se päivä, nyt kun miettii, niin ne tuntuvat oikein mukavilta lukemilta. Itse innostuin tekemään asetelmia kaikenlaisista tavaroista, joita olen haalinut matkan varrella.

Vanhoja perunakappoja, ikkunanpokia etc...
Mikähän tämäkin nyt oli? Nimet unohtuvat talven aikana. Mutta sen vannon, että tätä köynnöstä tulee tänäkin kesänä. SE oli niin rehevä ja kukat olivat tosi ihanat. Nämä olivat valkoiset, voisihan niitä nyt laittaa muunkin värisiä ympäri pihaa, pitkin puita kasvamaan.Kuka muistaa nimen?
Rottinkituoli hajuherneiden vieressä oli kieltämättä mukava paikka.

Terijoen salavat olivat oikein komeita loppukesästä. Siellä puskassa pilkistää grilli, joka ostettiin muuttavilta naapureilta, nyt olisi kesällä tarkoitus se laittaa paikoilleen,  jospa siihen saisi savustusosan myös.
Keijunmekkoa ei voi myöskään unohtaa. Sekin oli yksi suosikkejani viime kesänä, loistava, pitkäaikainen kukinta. Aivan varmasti myös tämän kesän suosikki.
Ja verenpisarat,jotka nauttivat olla JUURI tässä paikassa, syksyllä oli surullista heittää menemään, mutta kaikkea en minäkään voi varastoida. Varma valinta myös täksi kesäksi.
Ja tietenkin ihanat pelargoniat, joita ilman en ikinä voisi omaa kesääni kuvitella. He ovat nyt varastossa, nauttimassa lepokaudesta ja jo pikkuhiljaa heräilemässä uuteen kevääseen.
Alaterassini sai  uudet kalusteet Wanillasta. Nappiostos.! Voi miten kaipaankaan istumaan tuonne, siellä muuten tuoksuu keväällä ihanasti tuoksukuusama sekä unkarinsyreeni.

Ja arvatkaa mitä nyt tapahtui...voi hitsin hitsi...nyt loppui tallennustila kuville.Kauheeta mitä mä nyt teen?
Nyt loppu kesän muistelut ja alkoi vimmattu miettiminen...;=)

A P U A !!!!!  H E L P!!!! S.O.S !!!!

;=)

Toivoo epätoivoinen koneenkäyttäjä Tuija

Mietin tässä,että onkohan nää mun kuvat jotenki liian isoja, kun ei mahtunut enempää? Osaako joku antaa hyvän vinkin, miten tästä eteenpäin, onko jollain muulla käynyt näin?