perjantai 31. toukokuuta 2013

Ihana aurinko ja lämpö

Aivan mielettömät kelit on nyt! Aivan loistavaa, ei voi muuta sanoa. Kaikkialla kukkii ja luonto tuoksuu, kohta alkavat kesälomat ja koulut päättävät lukukautensa, mekin menemme huomenna veljentyttären lakkiaisiin Rantasalmelle.
omenapuut ovat aivan mielettömän kauniita, valkoisine kukkineen, sinistä taivasta vasten.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

Toivottelee Tuija

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Taas yksi viikonloppu kesää vähemmän...

Voi jestas miten nämä viikonloput vilahtaa silmissä, ihan alkaa huolestuttamaan tämä vauhti. Mökillä oltiin ja ainakin tänään sunnuntaina oli aivan loistava keli, aurinko paistoi ja minäkin rauhoituin hetkeksi laiturille auringonottoon.
 täytyy sanoa, että maisemat on ihan kohillaan kyllä.
 aamusta tuli kurkipariskunta meitä moikkaamaan, on ne aika isoja lintuja ja kohtalaisen äänekkäitä, mutta niin ihania, harmi, että en niistä kuvia saa tällä mun kameralla.
tuossa vasemmalla on letku, mistä menee vesi saunaan.
joutsenpariskunnasta sentään sain kelvollisen kuvan.
mökki on tehty pilareiden varaan ja isot aukot ovat aiheuttaneet ongelmia (nämä ovat piennimästä päästä), koska Väinö mielellään ryömii sinne, olen miettinyt pitkään, että mitä muuta voisin laittaa tuohon kuin nuo ruusuangervot, jotka aikanaan kasvavat isommiksi. Lauantaina kävimme miehen siskon kanssa läheisellä Antiikkia ja rompetta puodilla ja tämmöisiä ihania, ruosteisia, mitä lienevätkään olleet, löysin 6 kpl, aika ihanat,vai mitä? Aika kivoja juttuja siellä oli muitakin, eli uudestaan täytyy mennä.
samalla reissulla löysin oikean lemmikkimeren, ei kun auto parkkiin ja keräämään.
kesäterassi on valmis, tuoleihin pitäisi löytää kivat tyynyt, tuo sähkökaappi pitää maisemoida vaikka istuttamalla tuija, se kolahtaa meikäläisen silmään liiaksi. Huoh..hommia on valtavasti, eikä ne valmistu missään tapauksessa tänä kesänä, koska päätimme jo miehen kanssa, että vain pakolliset hommat tehdään ja aikaa on jäätävä muuhunkin, niin kuin nyt auringonottoon ja kalastamiseen ja lähipaikkakuntien kirppareiden ja torien kiertämiseen.
eilen illalla saunottiin pitkään ja hartaasti, mieskin uskaltautui heittämään talviturkin.
 kotona olivat ihanat tulppaanit auenneet, minulla ne ovat vähän varjoisemmassa paikassa, joten aukevat vasta nyt.
 minulla ei ole muita kuin näitä kahta lajiketta, tykkään niin kovasti näistä väreistä tulppaaneissa. 
 myös särkyneet sydämet ovat kauneimmillaan nyt.
 ihan kohta avautuvat nämä erikoisen isot sireenit, kukka on kaunis mutta tuoksuton.
 eikä taida kauaa mennä, kun varjoliljatkin avaavat kukkansa, ja liljoista puheen ollen, niitä pieniä punaisia vintiöitäkin oli ilmaantunut jokunen...hitsi.
 Kiitos kaikille kivoista kommenteista edellisiin postauksiin ja mukavaa alkavaa toukokuun viimeistä viikkoa, ensi viikonloppuna juhlitaan meidän suvussa yhtä kaunotarta, joka saa valkolakkinsa lauantaina. Ja sitten kaikki peukut pystyyn mun tyttärelle, hänellä on oikikseen pääsykokeet maanantaina.
 
Aurinkoisin terkuin Tuija
 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kyllä veti kirpparikierros ikeniä ylöspäin....

Siis miten voikaan välillä tuntua ihan kuin olisi voittanut jotain, kun kirpparilta löytää jotain mieleistä. Minä olen satunnaisen aktiivisesti katsellut tiettyä sarjaa tai samanoloista sarjaa
kuin nämä ovat, ensin löysin aikoinaan vasemman puoleisen sokerikon ja sitten vastaani tuli oikean puoleinen kulho. Ei ne ihan taida samaa sarjaa olla, mutta kauniita, kukallisia astioita, jotka miellyttävät minun silmää, koristeena lähinnä käytän. NOOOOOH..tänään kiersin taas tutun kirpparin ja
eikä sekään ole varmaan samaan sarjaan, mutta kun siinä on noita kukkia....ja vähän samoja väreja. Eiks ole ihania..mulle riittää että on kukkia, niin elämä hymyilee ja kulho kuin kulho kelpaa ja tuosta tulee suloinen kukkamaljakko.
***
Olen monta kertaa myös puhunut tästä samaisesta kirpparista, josta aina kukkalöytöjäni teen, niin siellä on todellakin pieni nurkkaus, missä myydään kausi kukkasia talvella ja kesällä sitten vähän enemmän kaikenlaista, käsitykseni mukaan ne on ihan oikean kukkakauppiaan sinne tuomia, välillä siinä on vanhempi rouva myymässä niitä, tänäänkin ostin 
parit clematikset, 7,90 euroa kappale. Ei paha. Nämä menee mökille, mutta olen tuon Jackmaniin ostanut myös viime vuonna tänne ja hyvin kasvaa eli ei taimissa mitään vikaa ole ollut. Niin kuin kuvasta näkyy, tänään on vettä losottanut koko päivän, mutta hyvä vaan, koska alkoi olemaan jo niin kuivaa. Nyt täytyy kuitenkin etanamyrkyt varmaan laittaa ensi viikolla uudestaan.
sitten ihmettelen teille myös näitä viime syksynä hankkimiani hopeamikätäänytolikaan..lanka? Varsin ovat kestäviä, kun vieläkin ovat näin hyvässä kunnosa ja minähän en niitä raaski heittää roskiin. Siispä säästän syksyyn..:) ei mulla aiemmin nämä ole näin hyvin kestäneet.
***
Kukkapenkissä kuhisee, hyvin ovat lähteneet kasvuun viime elokuiset istutukseni, niistä kuvia enemmän vähän myöhemmin, mutta sen huomasin, että taimiostoksille on lähdettävä, ei se niin täynnä ollutkaan kuin kuvittelin, nyt näkee hyvin mihin mahtuu vielä jotain laittamaan.
tässä kuvaa kuitenkin pienemmästä penkistä, jossa on pionia,sarviorvokkeja, kurjenpolvea, jumaltenkukkaa ja jotain kellokukkaa, nyt en muista nimiä...ne muuten unohtuu talven aikana. Muisti palailee pätkittäin sitten kevään edetessä.
myös ruusunätkelmä on elossa ja voi hyvin.
tämä vuonna olen oikeasti rakastunut tähän lemmikkiin, mikä mua vaivaa...enhän ole sinisen ystävä..niinhän aina hoen..pää alkaa pehmentyä, kohta löytyy varmaan joku keltainen kukka, mikä vie sydämeni täysin, mutta haittaaks se?
***
Tämä oli tämmöinen sekalainen sepustus, vesisade alkanee pikkuhiljaa helpottamaan ja Väinökin tuhisee takana siihen malliin,että alas tulla...
***
Mukavaa keskiviikko iltaa kaikille!
 
 
Toivoopi Tuija

tiistai 21. toukokuuta 2013

Ihana kevät

Ai, että mä nautin tästä keväästä ihan täysin rinnoin.  Aamuiset lenkit Väinön kanssa ovat nautinto, tuoksut, linnunlaulut ja ihana valo. Juurin nyt luonnossa kukkii tuomet ja tuoksu on huumaava, tämä kevään ihana vehreys ja vihreys ihan pökerryttää minut. Mökillä linnut; kirjosiepot, tintit, joutsenet, kuikat, käki sekä silloin tällöin ylitse lentävät kurjet. Aivan ihanaa.
kukkapenkistä puskee toinen toistaan kauniinpia sulottaria ja kärhöt kasvat kymmenensentin päivä vauhdilla.
särkyneetsydämet roikkuvat vielä avautumattomina, ikään kuin suruttomina pyykkinarullaan.
tätä lemmikkien sineä ei voi vastustaa.
ruusun ja lemminkin liitto on kestävä.

Aurinkoista viikkoa kaikille, nautitaan keväästä!

Tuija

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tänään minua ilahdutti kirpparilöydöt

kallat...olen monesti ajatellut, että olisi mukavaa laittaa kalloja, ihan vaan vaikka kokeeksi ja tänään kirpparikierroksella löysin nämä. Vaaleanpunainen ja kohtalokkaan tumma.
 ja myös palloesikkoja löysin ja vielä valkoisena, niistä en kuvia ottanut, kun olivat jo kukkineet, mutta ensi keväänä sitten.
 ilahduin myös kovin, kun viime syksynä istuttamani kirjopikarinliljat ovat alkaneet ilmestyä kukkapenkkiin. 
 tänään taas olisi piilokameralla ollut käyttöä, kun meikäläinen paineli lapion ja jätesäkin kanssa metsään rentukka - jahtiin, luultavasti taas kylähullun maine senkun vankistuu. Mökille kaivoin muutaman rentukantaimen, on ihan pakko kokeilla, menestyykö ne mökin rannassa.
metsässä oli jo kielot ja leinikit hyvässä kasvussa, kohta pääsee kesäkukkakimppuja tekemään.
 eilinen Plantagenin reissu tuotti myös yhden uuden ruusunnuppupelargonian. Ai että on ihanaa!
***
Perjantaina suuntamme taas mökille ja peräkärryä lastataan uusilla jutuilla, tosin nyt joukkoon on myös ilmestyneet kalastusvälineet, mies on sitä mieltä, että kun laituri on saatu veteen, hänen vuoronsa on lähteä tutkimaan lähistön kala-apajia. Suon sen hänelle.
 ***
Ihanaa, aurinkoista viikon jatkoa kaikille.
Tuija

maanantai 13. toukokuuta 2013

Huh. huh...hommia on mökillä ja kotona

Mutta sitä saa mitä tilaa ! Olemme olleet tehokkaita mökillä, kun oli ensin loma viikko ja sitten vielä perään pitkä vapaa helatorstain vuoksi. Mökillä on kesähuoneen viereen noussut terassia, kukkaistutuksia on tehty, pari penkkiä odottaa taimiaan ja yksi istutuslaatikko kylvetty.
tähän kylvin salaattia nyt aluksi, peitin pois lähtiessä harsolla ihan varuiksi, saa nähdä miten käy. Toinen laatikko on varattu yrteille, jotka ostan jo taimina valmiiksi, meikäläisen hermot ei kestä odotusta , että itääkö vai ei..ja onhan siinä myös ongelmana se että nyt alkuun olemme mökillä vain viikonloppuisin. Seuraavan kerran on viikon loma juhannuksen.
mies sai valmiiksi pienen terassin kesähuoneen viereen, se on vailla maalausta ja somistusta, heheh...no juu..kukilla tietty, Väinö kävi tutkimassa työn tuloksia ja hyväksi totesi, tuossa voi kuulemma vaikka tanssit pitää. Laitamme siihen ainakin nuo tuolit ja samaan sarjaan pöydän, jotka mies teki talvella. Tuoho kuvasta oikealle vähän kauemmas tulee kaivonrenkaasta tehty nuotion paikka, jossa on kiva muurikalla sitten tehdä ruokaa. Maisemat tarjoavat silmänruokaa, kertakaikkiaan.
On se jännä miten sitä suunnittelee kaikenlaista tekevänsä, mutta aika kuluu ihan näperrellessä tai ainakin siltä tuntuu...jo pelkästään tarvikkeiden hakemiseen menee oma aikansa. Saapahan nähdä mitä sitä tänä keväänä kerkeää....tosin vähän olen jo kukkiakin laittanut, mutta ei voi oikein paljon laittaa, johtuen just siitä, että ei olla joka päivä siellä. Onneksi viime viikolla ei tarvinnut enää lämmittää mökkiä kuin kerran, siihenkin kun menee oma aikansa.
oikeastaan ainut paikka minkä pelkästään siivoamalla sai siihen kuntoon, että eikun multaa lisää ja tuohon oikealle tulee joku köynnös, kivikkokilkkaa ja muita kivikkokasveja lisää, ehkä joku patsasfiguuri tai jotain muuta koristetta kivien päälle, ehkä lyhty...mene ja tiedä.

kotiin tulimme eilen ja enhän malttanut pysyä pois pihalta, vaikka tarkoitus oli mennä jumppaan niin se sai jäädä, siistin kukkapenkkejä ja touhusin koko illan, viimeiseksi laitoin etanakarkoitetta
penkkeihin, MUN KUKKIA ette syö, taistelu on alkanut. Hyvältä muuten näyttää kukkapenkeissä, hyvin ovat lähteneet kasvuun ja taimet on topakoita. Tässä särkynytsydän, viereen tulee varjoliljaa, tulppaaneja, kirjopikarinliljoja, valkoista kevätkaihonkukkaa, ja vaikka mitä..en edes muista mitä kaikkea.
sitten piti äitienpäivän kunniaksi vähän fiilistellä valkovuokkojen kanssa. Tykkään tuosta meidän terassista, varsinkin nyt kun se on siivottu ja sitten vielä enemmän kun mies tekee tännekin terassia vähän lisää, että saadaa tilaa. Pienen pieni ruohikkoalue on niin huonossa kunnossa, ettei ole mitään järkeä yrittää elvyttää sitä.

pelargoniat vanhassa työkalupakissa on varma valinta, minun mielestäni, pelargoniat kestävät kuivuutta paremmin kuin monet muut kukat.
enkelipasuunakin komistuu päivä päivältä, kohta sen saa siirtää uuteen, isonpaan ruukkuun.
tämä järjestely sopii nyt hyvin meille, enemmän hommaa ja laittamista mökillä ja kotona pienessä pihassa fiilistelyä ja vähän laittamista, .....noh...en kyllä malta olla laittamatta mitään uutta kotiinkaan, ajatuksia on muutamasta pienestä puusta tai kauniista puskasta, esim.jasmike ja vaikka hortensiaa...ON TÄMÄ KEVÄT NIIN IHANAA AIKAA. Ja on hienoa, kun on kaksi niin erilaista paikkaa.

Aurinkoista viikkoa kaikille toivottelee
Tuija

maanantai 6. toukokuuta 2013

Pienen pihan siivousta

Tänään oli ihana, aurinkoinen päivä, mutta aamusta mieliala oli jotenkin ihan maissa. Mulla on vasemmanpuoleinen hartianseutu jumittanut nyt pidemmän aikaa ja se rupeaa olemaan jo niin kipeä että oli pakko varata aika lääkäriin, kun sormetkin rupesi puutumaan. Muutenkin loman jälkeinen työmasennus iski aamulla niin totaalisesti. Kotiin kun tulin, niin eikun pihalle ja harava heilumaan, pari tuntia teki ihmeitä mielelle.
 takapihalla olevan reen siirsin silleen, että se on helppo käsitellä, koko viime talven harmitelin, että se menee huonoon kuntoon, kun en ollut sille mitään tehnyt. Eilen kävin vähän kukkia ostamassa,kun pihalla nyt ei vielä mitään kuki kunnolla, tarjoustalossa oli aivan ihania ruusuja ja lemmikkejä.
huomaa, että äitienpäivä lähestyy.
tänään ajattelin, että on kiva kun ei ole suurta pihaa hoidettavana, jotenkin tykkään niin sommitella ja laitella kukkia kauniisti, eikä kaikki aika mene nurmikon kanttauksiin sun muihin. Nämä muutamat kukkapenkit saa helposti laitettua, jotenkin pääse helposti itse asiaan.
Etupihan kukkapenkkejä siivotessani, siltä löytyi muutamia lehtokotiloita, laitoin paremman puutteessa kahviporoja, mökiltä täytyy tuoda tuhkaa ja asetella olutansoja, taistelu alkakoon. Syksyllä istuttamani kasvit ovat talvehtineet hyvin, siitä olen tosi iloinen ja niitä en ollut ajatellut lehtokotiloien eväiksi.
huomenna siirrä yhden sireenin ja istutan sen tilalle muutaman tuijan, yhtenäistämään pihan ilmeen.
Eli hommia riittää vaikka pihan ei järin suuri olekaan.
***
Mukavaa viikon alkua kaikille ja kiitos tunnustuksista, joita olen saanut, palaan niihin tässä viikon mittaan.
***
Tuija
 

perjantai 3. toukokuuta 2013

Loman viimeinen tehopäivä

Niin se viikko mennä hujahti alta aikayksikön. Jotenkin tuntuu, etten olen saanut mitään aikaiseksi, mutta ainakin kroppa on ihan kuin hakattu kaikesta, kantamisesta, kaivamisesta ja haravoinnista.
Oikeastaan ei ole vielä yhtään mitään näytettävää, mökki on osittain pilareiden päälle rakennettu ja mökin jotkut seinustat ( siis alaosasta ) on auki ja mua ne ärsyttää, jo osittain siitä syystä, että Väinö menee mökin alle useasti. Osaan istutan ruusuangervoa ja yhteenä teen turveharkoista kukkapenkin, johon istutan ruusuja sekä jotain köynnöstä.

Ne näyttävät säälittävän pieniltä tuossa, mutta kasvavat kyllä ja kun niitä piti ostaa useampia, niin olivat aika edullisia, vain 2,95 euro kappale. Todennäköisesti joudun laittamaan tuohon taakse vielä jotain esim.ristikkoa.
***
Olen enemmäkin valokuvannut ja pällistellyt näitä ihania maisemia ja mielettömän lähelle tulevaa luontoa, luonnon kokee jotenkin ihan erilailla täällä kuin kaupungissa.
 lyhtyjä jo laittelin tai mies ruuvasi koukut kiinni ja minä kiikutin heti siihen täytettä. Laiturin tukikehikko jäi kuvaan, mutta kyllähän tästä näkee miten mahtavat on maisemat.
 tässä vaiheessa olisin toivonut omaavani kunnon kameran. Mutta nyt ei ole varaa kalliiseen kameraan, joten täytyy vain tyytyä tähän. Mutta voisin tietty kirjoittaa joulupukille..:)
***
 tänään oli kyllä tämän kevään upein päivä, asteita reilut 13 ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Järven pinta välkehti kuin timatit. Huomenna ajellaan illalla kotiin,maanantaina töihin. Mutta ei haittaa, kiva mennä katsomaan kodin kukkapenkkejä, siellä sentään on jotain jo mitä odottaa. Ja ensi viikko on lyhyt viikko, vain kolme päivää töitä ja sitten takaisin tänne.
 ***

 kyllä on kevät muuten myöhässä, tämmöiset koivun urpiaiset oli jo viime vuonna tähän samaan aikaan.

 ***
 Ja näin suuret silmut oli jo unkarinsyreenissä.

 Hyvää viikonloppua kaikille ja kiitos kommenteistanne, seuraavaksi varmaan kuvaillaan Klaukkalan kodin kukkapenkkejä.



Tuija