Kuumaa, kuumaa..mutta onneksi myös vettä on tullut, ettei mun kylvökset ihan kuole kuumuuteen. Eilen piti jouluruusut suojata sateenvarjolla...kuumuutta vastaa. Olen istutellut;
valkotähkää, ukonhattua, leimuja, sekä ostanut näitä;
vaaleanpunaista päivänliljaa, sinipallo-ohdaketta, kyläkurjenpolvea, joka on ihastuttavan valkoinen, mutta siihen tulee sinisenliila "täplä". Uusi penkki alkaa jo saamaan muotoaan, tietysti ihan tyhmää istuttaa kaikkein kuumimpaan aikaan, mutta ei voi mitään...silloin kun intoa on niin silloin istutetaan ja kastellaan. Yksi asia on jo muuttunut entiseen....sinistä on tullut kuvioihin mukaan. Kävin jo kyselemässä Plantagenissa, milloin syyssipulit tulevat..heh..kuulemma elokuun lopussa. Jaa...
Mutta muuten suurimman osan kasveista olen ostanut Muhevaiselta ja olen ollut taimiin tosi tyytyväinen.
Tummat pelargoniat ja dahliat availevat nuppujaan, ensimmäiset jo toista kukinta kauttaan aloittelevat. Helsingissä Haltialasta saa kerätä kukkia ilmaiseksi ja itse kävin keräämässä yllä oikealla olevan iiiiiison kimpun, ei millään haluaisi lopettaa keräämistä, sieltä samasta paikasta saa myöhemmin myös kerätä pellavaa. Riippaorvokki kukkii ja "riippuu" jo kauniisti.
Energiaa antamaan olen istuttanut samettiruusuja, sillä aikansa kun noita katsoo, voi painaa taas menemään tukka putkella. Keijunmekko ympyröi kohta terassilla rautasydämen. Naapurin kauniit valkoiset liljatkin tuli kuvattua tänään.
***
Tälläistä täällä, aamulla on aikainen ylös nousu, siispä....
Oikein hyvää yötä nukkumaan menijöille ja lämpöistä ja tunnelmallista sunnuntai illan jatkoa yökyöpeleille.
Toivottelee Tuija