maanantai 18. lokakuuta 2010

Ärsyttävä maanantai.....

Joskus tuntuu, että olisi ollut parempi kun ei olisi herännyt koko päivänä, vaan olisi vetänyt aamulla peiton tiukemmin korville ja hypännyt koko maanantain yli.
*************
Niin olen kait luulosairas, mutta nyt olen varma, siis aivan varma, että minussa on joku vika, muistattekos kun joskus pari kuukautta sitten, kerroin laihduttavani 8 kg, liityin kiloklubiin ( onneksi ei maksanut mitään) ja täyttelin uskollisesti ruokapäiväkirjaa ja liikuin ja tein kaikki mitä käskettiin. Kieltäydyin kaikista (melkein) ihanista omenapiirakkaista ja muista ihanista omenaherkuista, kärvistelin ja huokailin, nyt on todettava, että mitään ei ole tapahtunut, joten googletin kaikki vaivani ja siinäpä se, minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, ihan selvästi....
***************
Onneksi tänään kuitenkin posti toi ihanaa luettavaa
ja kuin noista innostuneena hypistelin vähän

ja lisää
ja vielä pikkasen

Niin vähän helpotti...
**********
Perjantaina kävin Country Whitessa Jumbossa, siellä oli kivoja
kynttilänalusia ruseteilla ja Pentikistä ostin  kauniin sydämen punaisella nauhalla.
******
Sitten innostuin vielä ihmettelemään hulluutta, joka valtasi minut pari vuotta sitten, nimeltään Partylite

SIIS ihan naurettavan, älytöntä....mikä määrä tuikkuja, votiiveja ja muita kynttilöitä.
Ajattelin mielessäni, että olisi parasta käydä Tiimarissa, Pussukassa ja Wanilla Rosessa sanomassa, että Tuija K:lle EI saa myydä kynttilöitä, ennen kuin nuo kaikki on poltettu. Onko teillä kellään tämmöisiä kynttilävarastoja, vai olenko minä jotenkin omituinen? Nyt hävettää....

Kaiken tämän jälkeen painelin metsään Väinön kanssa lenkille ja oikein rivakkaan tahtii vetelin siellä ylös, alas, ylös ja alas, mäkiä ja nyppylöitä, helpotti sekin. Ärsytykseen auttaa ainakin reipas liikunta, vaikka sillä ei näköjään kilojen karistamisen kanssa ole mitään tekemistä.

No okei, tilasin kuitenkin ajan lääkäristä, ihan varmuuden vuoksi. :=)
**************
Anteeksi tämä löpinä, tänään vaan väsytti jotenkin ihan kamalasti aamulla, mietin, että mitenköhän sitä jaksaa sitten kuukauden päästä nousta edes sängystä maantantaisin, sitten kun on ihan pimeää aamulla vielä kymmeneltäkin ja illalla jo heti kolmen jälkeen. Toivottavasti tulisi sitä lunta, olisi edes vähän valoisampaa.
Viikonloppuna sain laitettua rappusten viereen tuijan rautapataan ja siihen laitan valot pimeyttä hälventämään, jahka löydän oikeanlaiset.

Siitä tulee sitten kiva.
Kävin sunnuntaina kirpparilla ja löysin tosi edullisesti a 3,00 näitä ihania vanhoja tyynynpäällisiä ja tosi puhtaita, joten niitä voi pesun jälkeen käyttää vaikka omissa tyynyissä.
ja istutinhan minäkin sitten niitä amarylliksiä, kun sattumoisin Muhevaiselta niitä sopivasti tuijan haku reissullani löysin, ajattelin kyllä vielä viedä varastoon vähäksi aikaa.
********
Niin en usko olevani ainut, joka jo miettii joulu juttuja, ainakin täällä avataan joulupuoti 30.10 niin, että eihän siihen enää ole montaa yötä.
***********
 Niin ja oikeasti enää harmittaa vain ne syömättä jätetyt omenapiirakat .....

Kivaa viikkoa kaikille ja kiitos kaikille kommentojille edellisiin juttuhin ja tervetuloa uudetkin lukijat, heitäkin näyttää aina tasaiseen tahtiin tulevan.

Toivottelee Tuija