Juhannukset kaikille!
En ajatellut valittaa säästä, kun ei sille mitään voi, sataa tai ei sada, on kylmää tai kuumaa ,kaikki on otettava vastaan mitä tulee, minä olen nauttinut ulkona olosta myös tällä ilmalla, tuoksut tuntuvat voimakkaammin ja ei tarvitse ihan joka hetki olla kukkapenkkiä kastelemassakaan. Jotenkin kirjoittamisen motivaatio on hukassa, en vaan tahdo saada aikaseksi minkäänlaista tekstiä, ajattelinkin, että nyt pidetään taukoa, jos kerran siltä tuntuu, toisaalta tekee mieli näyttää miten kauniita kukkaset ovat. Itselläni oli talvi kylvänyt jonkun verran tuohoa, enkä kyllä ole kovin paljon uusia ostellut, ehkäpä sitten syksymmällä.
Syreenit kukkivat jo aikaa sitten, nyt ovat muisto vaan. Nämä valkoiset kukkivat omassa pihassani.
onneksi on kuitenkin vielä mitä odottaa...varjoliljat
pionit, nuo meikäläisen lempikukat...
onneksi nuppuja onkin tosi paljon
ja kärhöt aloittelevat kukintaansa, osa kärhöistäni oli kuollut talven aikana. Nämä ovat uusia tulokkaita.
sinistä ja valkoista, juhannuksen kunniaksi takapihalla, etupihalla pelargoniat.
etupihalla kurjenpolvet kukkivat ja ovat kasvaneet niin suuriksi, että olen jo tuskastunut niihin.
ja välillä laitetaan kynttilät palamaan, kun oikein pimeäksi menee.
Hyvää kesän jatkoa kaikille!
Toivottelee Tuija