keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Selkä sanoi niks, naks...ja poks

Mokoma selkä...sunnuntain hiihdon jälkeen tuntui jo melko kankealta ja maanantai aamuna en saanut edes sukkia jalkaan, nyt kolme päivää sairaslomalla olleena ja pillereitä popsineena olen ihan kyllästynyt olemaan kotona. ONNEKSI huomenna pääsen töihin...ja työpaikkalääkärin puheille. Nyt on saatava fysioterapiaa, ettei keväällä uusiudu, kun pitäisi alkaa kuoppia kaivelemaan.
 

 
Niin siis perjantaina käväisin Plantagenissa ja voi jeeveli, mitä siellä kaikkea ihanaa oli. Ensinnäkin kaikki viherkasvit - 50 % ja sitten näitä ihania helmililjoja, monta pöydällistä..ja minähän hamstrasin.
 
 
ja se että oli myös valkoisia oli pienimuotioinen ihme.
 
Minua huvittaa, kun olen ruotsista raahannut näitä riippaorvokkeja aina keväällä, kun niitä en mukamas ole suomesta löytänyt...heh..no nyt löysin ja kirpparilta vielä..maksoin vaivaiset 1,50 egee kappale, hyvin ovat alkaneet jo kasvattaa uutta, vaikka pidän niitä sisällä. Tässä muistuikin mieleeni, että kuinkahan pelargoniat ovat tuttavan navetassa talvehtineet. Täytyykin lampsia kysymään.
Pian on tammikuukin ohi, tuntuu suorastaan ihanalta, enää oikeastaan kaksi kuukautta siihen, kun päästään ehkä jo mökille ihmettelemään. Luin vanhoja puutarhalehtiä ja ajattelin tilata Viherpeukaloilta enkelipasuunan, vaaleanpunaisen jos siellä on. Sitten ajattelin, että istutan mökille pari lehtikuusta. Kovasti on jo suunnitelmia ilmassa, ja jospas tuo mies vielä innostuisi täälläkin terassia laittamaan, täytyy käyttää kaikki viehätysvoima, jotta sekin onnistuisi....hih..saa nähdä kuin Tuijan käy.
 
                       Muistatteko muuten miten ihanalta tuoksuu pionit...
 
Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille ja jos olette oikein tarkkoja, niin jossain lehdessä saattaa vilahtaa tuttu tyyppi....ihan pieni juttu vain. Annan lähemmin koordinaatteja, jos kiinnostaa.
 
Tuija