lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pihapuuhia

Vaikka tänään ei järin lämmin päivä ollutkaan, niin paljon tuli tehtyä pihalla. Puuhaa riittää, kukkapenkkien siivousta ja sen semmoista mukavaa touhuamista. Tänään kävimme ostammassa porttitarvikkeet ja tarkoitus olisi pääsiäisen aikoihin aloitella. Mies tekee jo ennakkon osan portista verastaalla, joten eiköhän se melkoisen nopsaan nouse. Laitan sitten ennen - jälkeen kuvia.

pitänee ihan aluksi päivitellä tätä, kun löysin oman vuodelta 1968 olevan värikuvakasvion ja sitä selaillessani löysin pikarililjan sieltä, minä kun olin luullut, että se on suht uusi kasvi, mutta eipä taida ollaakaan, se on vaan ollut pimennossa monia vuosia, kunnes jostain syystä pulpahti pinnalle, hyvinkin suosituksi. Näin sitä oppii kaikenlaista :)
miten mukavaa on laitella terassille erilaisia asetelmia, tosin väliaikasta kaikki on vaan, koska koko terassi täytyy tyhjentää lattian maalauksen takia. Mutta sitä ei voi vielä tehdä, jahka nuo ilmat nyt lisää lämpiää.
päivällä kävin Nurmijärvellä ja siellä on puutarhuri yleensä lauantaisin myymässä itse kasvattamiaan kukkia ja taimia, nämä ihanuudet oli ihan pakko ottaa mukaan. 
miten onkaan mukavaa laitella kaikkea kivaa kotiin.
singeripöytä tarvitsisi uuden päällyslevyn, vanha alkaa olemaan jo aika huonossa kunnossa.
välillä mietin, mitäköhän meidän naapurit ajattelee tästä meikäläisen villityksestä, mitä vanhempaa ja ruosteisempaa, sen kauniinpaa. Mies lienee jo tottunut.
päivä pihalla ja olo on niin väsynyt ja mutta rentoutunut, nyt saunaan ja pitsaa uuniin. Olen sen ansainnut. 

Mukavaa lauantai illan jatkoa kaikille.

Toivottelee Tuija