Niin se vaan joulu mennä hupsahti ohi, onneksi! Jotenkin joulun odottaminen on melkein mukavempaa kuin itse joulu, joka ikinen kerta, vaikka kuinka yritän, on kiire, kiire ja kiire ja tulee äyskittyä ja tiuskittua lapsille, koiralle ja miehelle. Ja joka kerta on huono omatunto, jos en ole joulua maalla, vanhempien luona, tunnen itseni usein oikeaksi luopioksi, kun ei joka paikkaan kerkeä.Varsinkin kun äidin kanssa juttelee, tulee niin huono omatunto, että voisi lipua lattianrakoon ja siitä maaperään. Usein sitä lataa ihan liikaa odotuksia jouluun. Ruokaa on liikaa ja liian suolaista, hirveät silmäpussit joka aamu ja lenkkeilläkään ei jaksa, just ja just jaksaa raahautua viemään koiraa ulos, kun on pakko.Tämä joulu oli melko erikoinen sään suhteen, eilen Tapaninpäivänä oli todella myrskyisä ilma, meilläkin oli sähköt pois - toisin vaivaiset 1,5 h - kun muualla on ollut päivä tolkulla.
Tässä kuitenkin vielä vähän joulun tunnelmia, kynttilöitä on palanut kilokaupalla.
Jouluaattona meillä kävi tämmöinen pieni käärö, tässä hän nukkuu syötön jälkeen meidän makkarin sängyllä, laitoimme joulupossun tukemaan, jotta ei kellahda selälleen. On hän vaan tosi suloinen.
Olimme päättäneet mieheni kanssa, että emme toisillimme osta lahjoja, mutta sain ystävättäreltäni, joka muuten tuntee minut läpikotaisin, tämän Ihanat pelargonit kirjasen, se oli oikein mieluinen lahja, sillä tätä kirjaa minulla ei olekaan, ja heti piti mennä varastoon tutkimaan mitä mamman kullan nupuille kuuluu..aika kuivilta näyttivät, joten täytyy varmaan viikolla kastella ja muutenkin hiukan siistiä niitä, ja tuoksutella...:)
Aika syyllinen ilme, vai mitä? Olkipukkien "murhaajahan" se tässä kuikuilee..Noh..oma vikani oli ,kun jätin olkipukit liian alas, Väinön mielestä ne ei ollut ensikään kauniita.Kaikk män..ei jäänyt yhtään ehjää..huoh...
Meillä oli tänä vuonna tämmöinen joulukuusi, pieni ja sievä, se on korissa sankossa, jossa on vettä, kerrankin kuusi ei tiputa neulasia niin paljon, onneksi tämä keksittiin, KOSKA joka joulu kuusenjalka on jossain, hyvässä piilossa.:D
Heti ensi viikon alussa muokkaan blogiani uuteen kuosiin, joulun värit pois, tilalle raikkautta, näin päätin, mitä se sitten lieneekin!
Mukavia ja leippoisia välipäiviä teille kaikille tänne kurkkaaville!
Toivottelee Tuija