perjantai 20. elokuuta 2010

Elokuun viileitä iltoja ja juhlahumua ja vieraita naapurimaasta

Voi, kyllä on jotenkin niin haikea olo, kun ei enää aurinko heloita niin kuumasti kuin vielä pari viikkoa sitten, illat ovat jo kymmen jälkeen niin pimeitä, ettei enää nää kuopsutella ulkona. Illatkin ovat jo niin viileitä , että ilman huopaa ja villasukkia ei terassilla voi istua.
Minulla on ollut vielä kolme päivää lomaa tällä viikolla ja sainkin vieraita Ruotsin maalta. Tytärpuoleni
tuli perheineen Suomeen vierailulle ja kohokohtana meillä on huomen illalla poikapuoleni häät Villa Solkullassa, Espoossa. Eli vähän on ollut häähumua ja vaatteiden ihmettelyä, meillä kun tuo miesväki
jättää vaatepuolen asiat minun huolekseni. Tänään olin ostamassa sitten viime hetken paitoja ja solmiot
kahdelle 17 vuotiaalle....noh..sittenpähän voin ostaa ihan mitä itse haluan, onneksi kuitenkin tunnen poikani sen verran hyvin, että tiedän mitä heille voi ostaa..toiselle perinteistä valkoista ja toiselle vaalenpunaista...niin ...vaaleanpunainen solmio ja aivan ihana paita.
Oli ihanaa kun oli kaksi pientä prinsessaa täällä pari päivää, harmi vain, että ei  päästy Lintsille, niinkuin
olimme aikoneet, tytöt kun olivat vähän flunssaisia ja toiselle nousi kuumetta. Mutta onneksi sentään päästiin vähän hevosia ja poneja katsomaan.

Tytöistä oli mukavaa syöttää tuota ihan pientä ponia. Kyllä ne olivat suloisia, pieniä kisujakin löytyi....tosin olivat puolivillejä, joten ei niitä silitellä voinut.

Puutarharintamalla on aika hiljaista tällä hetkellä, suunnitelmia on ja paljon, odotankin tämän juhlahumun laskeuduttua sopivaa ajankohtaa alkaa toteuttamaan suunnitelmiani.

Minulla on ollut pihalla useampia Terijoensalavia, niihin on ollut viha-rakkaussuhde, kaksi on vielä jäljellä, loput olemme kaataneet pois. Tänä kesänä  salavat ovat kasvaneet hienosti ja olenkin nyt antanut niille armonaikaa. Jospas eivät riiskuuntuisivatkaan niin rumiksi.....;=) kun niitä vähän pelottelee kaatamisella.Tässä kuvassa on grilli, jonka ostimme naapureiltamme kun he muuttivat pois.Se ei ole ollut tänä kesänä käytössä ja siksi on vähän omituisessa paikassa.

Minulla kukkii tällä hetkellä;
Kultapallot

Leimuja...

ja valkoisia päivänhattuja...

Äidiltäni sain maalla käydessäni mummoni vanhan pannun, muistankin hänen keittäneen sillä kahvia joskus silloin kun olin pieni.

Istutin kukkapenkkiin keväällä täytteeksi tämmöiset kesäkukat, ne ovat kasvaneet ihan älyttömän isoiksi tässä penkissä, pitää muistaa se myös ensi keväänä kun täytettä penkiin haluaa.

Villiviini kiipeää tarmokkaasti pitkin koivua.

Klematis kukkii ja kiipeilee ruusupuskassa.

Tämän ostin tänään meidän ihanasta kukkakaupastamme Linneasta.

Sitten lopuksi esittelen teille turhamaisuuteni huipun ( tähän mennessä)
nämä eivät sovi puutarhurille, mutta en voinut vastustaa kiusausta, nyt kun häätkin ovat
tuloillaan ja olen AINA halunnut , edes kerran elämässäni kokeilla rakennekynsiä..
da, daa...


Plink, plinkiä vähän ja kurttuisetkin kädet näyttävät ihan hyvältä...kynnet eivät ole kamalan pitkät, mutta kuitenkin pitemmät kuin omani...;=) ja kuva ei tee kyllä oikeutta niille, ovat ihan sikamakeet, niinkuin tyttäreni sanoi...joopa, joo...


                                  Ihanaa ja edes vähän aurinkoista viikonloppua toivotellen:
                                                                                 -Tuija-

pstt....arvattekin varmaan mistä seuraava postaukseni kertoo....;=)