Ihan just, näillä näppylöillä puhkeaa ensimmäinen pioni.
meikäläinen istuu melkein nenä kiinni näissä kaunokaisissa. :D
***
Tänään kulki ukkosrintama iltapäivällä ihan meidän ohi, valitettavasti ei tullut sadetta, mutta tuoksu jäi, kun läksin illalla Väinön kanssa lenkille, unkarinsyreenit tuoksuivat oikein voimakkaasti ja sade tuntui nenässä, vaikkei se täällä satanutkaan, vaan noin 30 km päässä Järvenpäässä.
***
Tänään ostin sen jota olen jo pitemmän aikaa halunnut
ja vähän muuta, eli istutettavaa riittä vielä tälle viikonlopulle.
***
Toivottelen teille kaikille oikein ihanat viikonloput, voikaa hyvin ja nauttikaamme auringosta.
Toivottelee Tuija
20 kommenttia:
Oi, Moskovan Kaunotar on niin ihana. Omani on vasta pieni viime vuonna istutettu taimi, mutta kukkii aivan hulvattoman runsaasti. Toivon, että näin käy sinullekin!
Lupaavasti nuppuja pioneissa! Pakko siis toivottaa: Kukkarikasta viikonloppua!
Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!
Mun pionopenkissä on yksi nuppu tuloillaan, olen ne vasta kyllä ihan hiljakkoin istuttanut, että yhdestäkin kukkasesta iloitsen. Odotellaan yhdessä ihania pionin kukkasia!
-kisu-
Ihanat pionit siis aukeevat.
Toivotaa onne uudelle ostokselle!
Varmaan on kaunis.
Sinulla on sitten väriloistoinen Helluntai.
Oikein heleätä helluntaita sinulle Tuija.
Täällä ei lämpöä ole vaan sataa, mutta vettä kyllä tarvitaankin.
Sä oot pionihullu, se vasta hyvää hulluutta on!
Kivvaa viikonloppua ja minä lähden nyt matonpesulle!
Ja kukapa tietää mitä ensi viikonloppuna tapahtuu... :P
Eilen minullakin ensimäinen pullea pionin nuppu raotti salaisuutensa esille ja nyt aamulla niitä on jo monta auki, voi, kun nyt ei kova tuuli yllättäisi kukintoja ennenaikaisella kuihtumisella.
ja ensimäinen iso unikkokin suvaitsi pullahtaa esiin, ensin kovin ryppyisenä, vahitellen siliten,Oikein mukavaa viikonloppua kukkiesi, noiden ihanuuksien , parissa.
Ihana iltalenkki! Minullakin vanha pioni on komean näköinen, paljon nuppuja ja keväällä istuttamissanikin on yksi :)
Herkkuja sinulla tiedossa, sekä vanhojen kukinta että uudet kaunottaret:)
Oikein aurinkoista viikonloppua sinullekin!
Tulisipa ukkonen raikastaisi niin ihanasti ilmaa!
Meilläpä täällä mökillä satoi eilen... korkeitaan viisi minuuttia, mutta vettä tuli kuin saavista kaataen... parikertaa jyrähti ja siinä se sitten olikin, mutta kyllä tuoksui sen jälkeen raikkalta.
Oikein ihanaa viikonloppua sinullekkin!
Täälläkin pionit kukkii ihan kohta! Kerronkin tässä tarinan pioneista kuinka joskus vuosia sitten hehkutin äidilleni miten kaunis juhannusruusu kukkii pihallamme... Äiti ihmetteli, ettei hänen mielestään meillä selleista edes ole... No se oli pioni ja silloin opin miltä pioni näyttää :) Kauniilta, hyvin kauniilta!
Mukavaa viikonloppua ihanalle Tuijalle! :) Minä märehdin ajatuksineni maalisudin varressa...
Heleätä helluntaita!
Moskovan kaunotar on upea, onnea vaan!
istutushommat taitavat olla vähän tukalia tässä helteessä. Eikä varmaankaan ole vettä edes luvassa. Puutarhan kauneudesta voi kuitenkin nauttia vaikka ei nyt välttämättä jaksaisi istutella.
Suloisi kuvia Pioneista, maailman kauneimmista kukista!
Omani ovat vasta pikkuruisilla nupuilla, mutta luvassa on kuitenkin kukintaa, ihanaa:)
Ensi viikolle on onneksi luvattu sateita. Itse en sateesta välittäisi, mutta puutarha on mielissään, niin kuivaa ja kuumaa on nyt ollut.
Nautitaan vielä, ainakin tänään, auringosta ja lämmöstä!!!!!
Mukavaa pyhäaikaa sinnekin. Toivottavasti sataisi yöllä.
Samaa ihmettettä tuijottelin tänään omalla pihallani, olin nimittäin kuvitellut ei kukkia kannata muutama ensimmäisenä kesänä odotella ollenkaan. Ihanaa!
Ihana pioni nuppuineen :) Ja onnea "perheenlisäyksen" johdosta ;) !
Kiitos Tuija pelargoniaopastuksesta, olen varmaan tehnyt lähes kaiken väärin, mitä tehdä saattaa, heh ;D Nyt vapaillani yritän parantaan niiden oloa hiukkasen... Mutta ei kai ne pukkais niin paljon uutta nuppua, jos niillä ois ihan täydellisen surkea olla...?!
Ihanaa Pfingsteniä ;)
Pionit on kyllä niin kauniita, omanikin alkavat nyt tänä kesänä kukkia kunnolla ensimmäisen kerran! :)
Sadetta täälläkin kaipaillaan, vaikka ihanaa se tämä auringonpaistekin on. Ehkä se sielä ajallaan tulee. Mukavaa sunnuntaipäivää!
Voi kun ihanaa, pian pääset ihailemaan ja nauttimaan Pionien kukinnasta. Meillä menee vielä pieni hetki ennen kuin aukeavat, mutta paljon näyttäisi tulevan kukkia, ihanaa :) Sadetta saisi tulla kyllä, mutta ei kovin montaa päivää kerrallaan, kiitos. Mä niin nautin näistä keleistä vaikka kuuma onkin :)
Nyt toivotan sinulle ihanaa sunnuntaita ja lähden valmistautumaan töihin, ja siellä se vasta kuuma on, huh! Mutta enää viikko ja sitten lomalle :)
Heleätä helluntaita ! Täällä ihmeesti vilpostutti iliman yöllinen saje :)
Pionit on ihastuttavia, ootan jotta sinulla ne aukeaa, kerro sitten, tulen uudestaan :D
Ihania kukkia on Tuijan puutarhassa ♥
Lempeää helluntaita!
T
Seijastiina
Meillekään ukkosrintama ei ylettynyt, jyrinää kyllä kuului. Ei oisi ollenkaan ollut pahitteeksi kunnon kesäsade;)
Lähetä kommentti