torstai 9. kesäkuuta 2011

Rautasängyn kaveriksi

Laitoin wanhaan laatikkoon vaaleita riippapelargoneja sekä keskelle tuoksuherneköynnöksen , joka toivon mukaan lähtee luikertelemaan sängyn uumeniin. Suloinen enkeli on saanut kolhuja päähänsä, joten sen laitoin turvallisempaan paikkaan, jotta ei enää vahinkoja satu.
Meillä oli avattu uusi puutarhamyymälä tänne Klaukkalaan ja yllätyinkin iloisesti sen suloisesta ruusutarjonnasta, oli ihan pakko ostaa tämä kaunotar, en kerenny sitä vielä istuttaa, mutta ajatuksena oli, että istuttaisin tuohon punertavaan puusaaviin, koska ajattelin sen sitten siirtää talvehtimaan varastoon.
***
Tänään aamulla tein aamutarkastuksen puutarhassa, aamut ovat niin ihania tällä hetkellä samoin kuin illat, kun on niin lämmintä, päivällä on ihan liian kuuma minulle. Joten lusmuilen sisätiloissa. Aamukahvit join alaterassilla ja kuuntelin kesän suloisia ääniä ja nuuhkin unkarinsyreenin ihanaa tuoksua, joka kylläkin tuoksuu voimakkaamiin illalla.
***
Pelargoniat eivät vielä oikein kuki kunnolla, ovat ottaneet nokkiinsa tällä kertaa huonosta kohtelusta, joka ei kylläkään ole ollut tarkoitus. Ainut jossa on paljon jo kukan alkuja on tämä.

Dahliat kukkivat kyllä oikein kauniisti.
Sekä nämä.
Lumipalloheiden kukinta on tänä vuonna melko vähäinen,jännä juttu, viime vuonna siinä oli tosi paljon kukkasia.
Ei muuten kukkinut omenapuutkaan tänä vuonna, olikohan ihan muutama kukka. Eli omenasatoa ei tänä vuonna tarvitse odotella.
Tämä kuva on viime vuodelta, siinä on jopa mehiläinen työssään, ja viime syksynähän omenia oli ihan valtavasti.


Kiitos kaikille teille kommenteisanne, jotka olette täällä vierailleet. Lomat alkavat kohta ja puutarhakin hiljenee varmaan juhannuksen jälkeen kesän viettoon, minulla ainakin. Olen huomannut että heinäkuussa ei meillä tapahdu juuri mitään puutarhapuolella. Itse vietän juhannus viikon lomaa ja sitten heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa, jolloin prätkä hurahtaa Saksaan ja minä kassit keikkuen takana istuen.
***
Minulle on tulossa vielä tänä kesänä, varmaankin juuri juhannusviikolla  "YKS  ihana juttu" Wanilla Rosen Riitalta, en ihan vielä kerro mikä se on, mutta liittyy hevosiin ja ei ole ns.paskakärry, mikä olisi myös ollut ihana, mutta sinne päin. Tulee tietenkin puutarhaan, joten nyt saattekin ihan jännittää,  MIKÄ se on.
Hih.hih...hihittelee hän..
***
:llä Tuija

18 kommenttia:

TIINA P kirjoitti...

Mä ooooon niin kade tosta sun pääkuvasta eli pionipenkistä :) Kohta varmaan alkaa nuputkin penkissä aukeamaan. Kai se on vaan pioniostoksille lähdettävä? Viherpeukaloilla oli joku tarjouskin heidän sivuillaan, liekö lähtisin vaikka käymään. Vai ei ole paskakärry? :) Nyt sitten vaan innolla ootetaan, että mikä on pihan uusi ylpeys. Minä lähden nyt ulos hommailemaan, tosin ajattelin tänään ottaa ihan loman kannalta, eli vain vähän pyllistelyä penkeissä. Hellepäivän jatkoa vaan!

Cheri kirjoitti...

Pionipenkki on aivan uskomattoman upea! Ja paljon mutakin kukkaloistoa näyttää olevan. Tietääkseni Riittä ei myy "pollenparasta", se on hyvää puutarhalle. Jännitetään siis mikä vehjes puutarhaasi ilmestyy.

sammal airi kirjoitti...

Ihana idea tuoksuherne rautasängyssä! Minulla on kanssa pelakuissa monta, jotka ei vielä kuki, mutta onneksi useimmissa on sentään nuppuja, paitsi appelblossom rosebudissa ja Noel gordonissa ei näy ja niitä niin odottaisin. Omenapuut kukki meillä myös huosti.

Ruusa kirjoitti...

Voi voi. VOI. Ihanaa.
Mullakaan ei kuki pelakuut. En tiiä miks?! PyH!Viime vuotinen Mårbacka ja joku valkoinen vain puskee lehteä sen minkä ehtii, kukkaa ei pukkaa lain.

Kun Riitalta on jotain tulossa, ei ikinä voi tietää mitä se voisi olla...! :) Pitäs ehtiä sielläkin käymään mattoo kattoo...

oompa mä sekava tänäaamuna, johtuu maidottomasta aamukahvista, koska joku tollero oli juonu meidän maidot!!! GRRrrr....

Hiphei ja helteisiä päiviä! :D

Anonyymi kirjoitti...

Voi noita sun kukkejas ☺
Ei voi kun huokaista ihastuksesta ♥

Jaana Kristiina kirjoitti...

Mullakin kolme pelakuuta loukkaantui,kun jätin ne sateeseen(silloin kun vielä satoi vettä!)Nyt istutin ne uudelleen ja innolla oottelen josko innostuisivat kukkimaan:)
Kauniissa kukassa sinulla siellä kaikki kasvit.Meilläkin oli vähän omenapuussa kukkia.Taitaa kyllä olla vielä hilloja pakasteessa viime vuodelta...Iloa viikolle:))

taburetti kirjoitti...

Onhan kaunista...:))
Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan mitä puutarhaasi tulee.
Lämmöllä Jaana

Kivisen Vilma kirjoitti...

Tuija: tykkään rönsyilevästä tyylistäsi, vaikka itse olenkin tällainen ykstotinen. Paitsi mökillä olen alkanut lipsua ja vähän rönsyillä sinun tapaasi.

Liisa kirjoitti...

Kyllä on niin kaunista. Olen myös kade rehevästä puutarhastasi ja ihailen kun joku näkee vaivaa laittaa puutarhaa, itse olen tumpelo eikä into riitä kuin pikkutilkkuun!

Yksi toivomus mulla ois, olis kiva nähdä suurempia kokonaisuuksia puutarhastasi.

Sirkka kirjoitti...

Minäpä se niiin tykkään kaikesta, mitä näen täällä kyllä kesäkin on vaan iihanan ihana, tuoksuinenee ja mitäpä se ei olisi kauniinen kukkineen...hyvät ideat sinulla ja voin vain kuvitella täällä, kun siellä aherrat ja nuuhkit, hih!
Minulla alkoi juhannusruusu kukkimaan, ilo!
Kylläpä on ihana kuulla, että sinne Klaukkalaan on avattu kiva puutarhamyymälä, josta hankit tuon kauniin ruusun ja on sitten lähellä ja kivan kauniin kaverin on rautasänkysi saanut, joka siinä alkaa innoissaan kiipeilemään pitkin...aatteles jospa peittäisi koko sänkyn kun siihen oikein ihastuu!
Oi teillä on ihana reissukukin vielä edessäpäin Saksan maalle mitä odottaa,
minä se jään jännityksellä odottelemaan, mikähän se on...siispä seuraavaan kertaan.

Halit hyvälle ystävälle sydämellä!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihania kuvia, kauniista kukkasista!

Me olemme mökillä ja mokkulalla surfaileminen aikas hidasta, enkä ole pahemmin kenellekkään kommentoinut, mutta tänne oli pakko muutama rivi kirjoitella..:))

Mikä kumma se onkaan tulossa... nyt jännittää..:)

sylvi kirjoitti...

Sinulla on niin ihania ideoita. ja kauniisti kukkii.
Vai pidåt sinä meitä jännityksessä että mitä tulee tapahtumaan?
No ei muuta kuin odottamaan
Oikein mukavaa prätkälommaa.

Ainosofia kirjoitti...

Ihanuuksia katselemassa...

Näistä tulee niin hyvälle mielelle.

Kiitos ~♥~


Vai prätkäilemään... se on minulle ihan tekemätön paikka :)
Varmasti upeaa kun on varma kuski...<3

arleena kirjoitti...

Kaunista kukkaloistoa.
Paljon niistä on ollut puuhaa, joten lomailu on perusteltua.
Jään odottamaan yllätystä.

Mukavaa viikonloppua sinulle.

Paula kirjoitti...

Täytyy yhtyä muiden kommenteihin ja ihailla ja ihmetellä pionipenkkisi upeutta. Dahliat ovat suloisia ja tänä kesänä heikoski kukkivat lumipalloheiden kukat myöskin ihanat. Ja ovat kaikki muutkin kukkasi kauniita!

Maarit kirjoitti...

Täällä Tuijan blogissa silmä kyllä lepää, valtava pionipenkki...haluis samanlaisen, itsellä vaan pieni ;)
Ihanat on myös puutarhasi wanha rekvisiitta ♥
Helleterkkuja !

Irene kirjoitti...

Rautasängystä tulee upea, kunhan kesä etenee ja kukat pääsevät vauhtiin.
Pioniaika alkaa aivan tuota pikaa ja sitten riittää ihanuuksista kuvia. Yksi täällä odottaa jo malttamattomana.
Meilläkään omenat eivät kukkineet. Mutta viime vuonna olivat aivan valkoisenaan kukissa.

Anonyymi kirjoitti...

Innokkuutesi on niin ihanaa ja tarttuvaa, näen sinut silmissäni siellä hääräilemässä ja kuvailemassa kaunokaisiasi. Onneksi on muitakin höperöitä olemassa! Kerro ihmeessä, missä on Klaukkalassa uusi puutarhamyymälä, en tiedä :-) Sivuillasi on aivan ihanaa aina pistäytyä, aurinkoisia kukkaispäiviä sinulle toivotellen! Raija Porvoosta