lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ihana kevät ja aurinko

Kylläpä onkin ilmat hellineet!

 Perjantain aloitin ikkunapesu ruljanssilla ja terassien pintapuolisella siivouksella. Viime syksyinen kattojen pesu  näkyi vieläkin monessa paikassa, ja se mitä sieltä katolta oli tullut, ei tunnukaan lähtevän ihan pelkällä "fairilla".  Kovasti tekisi mieli jo laitella vaikka mitä, mutta järki jarruttelee vielä, vaikka kyllähän noita kukkia on tullut taas hankittua....
etuterassin aurinkoon laiton jo rottinkituolin, siinä on kiva istua iltapäivällä suunnittelemassa uusia juttuja kahvikupposen kanssa. Olen miettinyt josko laittaisi puuritilät tähän koko lattian leveydeltä, mutta liekkö sitten hankalampi puhdistaa. Tosin olisihan se jalalle lämpöisempi. Hmm...Hmmm.
ystävä on töissä Koivukylän S-Marketin kukkapistessä, ja hän vinkkasi kirjopikarinliljoista, joita heillä oli myynnissä, no miehen pamautin oitis sinne, ja waauuuu...eipä olisi ihan heti uskonut mitä kaikea kivaa sieltä löytyy. Uusinta keikkaa pukkaa.
Bellis
vielä löytyi yhdestä kukkakaupasta esikoita, jotka eivät olleet rupsahtaneet.
nämä voisi säilyttää laitettavaksi kukkapenkkiin, kukinnan jälkeen.
sen verran on vielä maa jäässä, että portinteko puuhiin ei olla vielä päästy, jos ilmat pysyvät lämpöisinä, niin varmaan kahden viikon sisällä porttia aletaan tekemään, vitsi, että odotan sitä todella.
tällä hetkellä on kyllä melkoisen raukea olo, naamaa kuumottaa aika lailla, joten tämän viikonlopun osalta hommat taitaa olla tehty. Tänään kuumenee grilli ensimmäistä kertaa ja vaikka en ole mikään kova makkaran syöjä, niin semmoista tänään grillataan.
***
Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille! Se olis sitten ensi yönä kellojen siirtelyä ja tiistaina on eka huhtikuuta...aprillipäivä! 

Tuija

18 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Ihanan keväisiä kuvia! Mekin istuimme tänään jo hetken ulkona ja tietysti sen jälkeen kun oli ensin huhkittu tunteja puutarhassa.

Valkoiset esikot olisivat kivannäköisiä keltaisten joukossa.

Jos mun pitäis just nyt sanoa, mitä eniten puutarhaani halusaisin, se olisi valkoista varjoliljaa...ja että mun magnolia selviäisi näistä yöpakkasista. Lähden sitä nyt hallaharsottmaan ennen saunaa.

Mukavaa viikonloppua!

annekatariina kirjoitti...

Onpas kauniita kukkia, pitääkin käydä paikallisessa S-ryhmän kaupassa, jospa olis täälläkin.

Saila kirjoitti...

Voi kiitos kun vinkkasit, olin ihan unohtanut kesäajan! Ja huomenna olisi laivaan mentävä, niin ihan kiva olisi että en myöhästyisi ;-)
Ihanat asetelmat sulla! Ja makkaran grillaus, kunnon lauantai-illan puuhaa ;-)

Saila kirjoitti...

Voi kiitos kun vinkkasit, olin ihan unohtanut kesäajan! Ja huomenna olisi laivaan mentävä, niin ihan kiva olisi että en myöhästyisi ;-)
Ihanat asetelmat sulla! Ja makkaran grillaus, kunnon lauantai-illan puuhaa ;-)

Saraheinä kirjoitti...

Ihania kevätkukkasia olet löytänyt! Naama on punainen ja kuumottava täälläkin auringossa vietetyn päivän jälkeen.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Ihanat kukkaset, etenkin tuo laventeli. Hyvä, että muistutit kellosta... Mukavaa viikonloppua, Tuija!

Johanna Rintanen kirjoitti...

Kerrassaan upeita kelejä on pidellyt. Komeita pikarililjoja oletkin saanut ja muutoinkin teillä on jo niin kivan näköisiä istutuksia =)

pioni kirjoitti...

Upeat kevätilmat meitä hellii!
Taljan päälle onkin mukava varmasti istahtaa ja juoda kupillinen kahvia:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kuvat :)

marika kirjoitti...

Ai maaiklma, kuulehan sä oot puuhaillut niin paljon ja ja ite aion nyt vain pakotaa mun pikkutyypin tähän-

Hannah kirjoitti...

Ihanat kevättunnnelmat täällä luonasi, oiiii. Tarttuvat kuin huomaamatta matkaan ja innostavat tekemään suunnitelmia.

Eilen ostin ekat kevätkukkaset, pääsevät pian ovenpieleen:)

Aurinkoista kesäajan alkua!

Marikki kirjoitti...

Oi, kun ihanaa kevätfiilistä täällä!!♥
Ja on meitä ilmojen puolesta kyllä nyt hemmoteltu:)
Nautitaan ja varotaan sitä ekaa huhtikuun päivää...;D

Ps. Blogissani olis arvonta jos sinua kiinnostaa:)

Sari Riekkola kirjoitti...

Ihanat kukat ja kuvat!!!
Mukavaa viikkoa Tuija :)

Tiina kirjoitti...

Ihanat kevätfiilikset kuvissa. Kyllä sitä keväällä tuppaa monensortin suunnitelmaa olla mielessä ja kukkia tekis niin mieli laitella :). Grillikausi on vielä korkkaamatta,mutta ehkä se tulee pian kans ajankohtaiseksi. Ihanaa keväistä viikkoa sinulle <3

Irene kirjoitti...

Huikean upeat kelit olivat viikonloppuna. Ryhdyit oikein ikkunanpesuun. Sinä se tartut helposti noihin hankalampiinkin toimiin.
Usea kaunis kukka on löytänyt tiensä sinun terassillesi. Nautitaan nyt näistä kevätkukista ja aloitellaan puutarhahommia!

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen puuritiöitä. On mukavampi paljain varpainkin astella siinä. Ja sitä paitsi on nätti. Aurinko on häipynyt jonnekin ja tilalla on hyytävä pohjoistuuli. Kaipa se vielä takaisin tulee.

Kirsikka kirjoitti...

Alakaa olla jo kaikenlaiset kevätkukat mielessä ja muut siementen laitot purkkeihin. Hyvää tiistaita.

Monisuuntaista kirjoitti...

Aivan mahtavia kevätkelejä :)