keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tänään minua ilahdutti kirpparilöydöt

kallat...olen monesti ajatellut, että olisi mukavaa laittaa kalloja, ihan vaan vaikka kokeeksi ja tänään kirpparikierroksella löysin nämä. Vaaleanpunainen ja kohtalokkaan tumma.
 ja myös palloesikkoja löysin ja vielä valkoisena, niistä en kuvia ottanut, kun olivat jo kukkineet, mutta ensi keväänä sitten.
 ilahduin myös kovin, kun viime syksynä istuttamani kirjopikarinliljat ovat alkaneet ilmestyä kukkapenkkiin. 
 tänään taas olisi piilokameralla ollut käyttöä, kun meikäläinen paineli lapion ja jätesäkin kanssa metsään rentukka - jahtiin, luultavasti taas kylähullun maine senkun vankistuu. Mökille kaivoin muutaman rentukantaimen, on ihan pakko kokeilla, menestyykö ne mökin rannassa.
metsässä oli jo kielot ja leinikit hyvässä kasvussa, kohta pääsee kesäkukkakimppuja tekemään.
 eilinen Plantagenin reissu tuotti myös yhden uuden ruusunnuppupelargonian. Ai että on ihanaa!
***
Perjantaina suuntamme taas mökille ja peräkärryä lastataan uusilla jutuilla, tosin nyt joukkoon on myös ilmestyneet kalastusvälineet, mies on sitä mieltä, että kun laituri on saatu veteen, hänen vuoronsa on lähteä tutkimaan lähistön kala-apajia. Suon sen hänelle.
 ***
Ihanaa, aurinkoista viikon jatkoa kaikille.
Tuija

11 kommenttia:

TainaT kirjoitti...

Kaunista vihreää! Rentukka menestyy varmasti rannassa,-jos ei ole liian paahteinen paikka!

Kristiina K kirjoitti...

Ihanat kukat, varsinkin tuo pelargonia! Mukava kevään jatkoa sinulle!

Saila kirjoitti...

Ihanaa kun mies pääsee kalaan! Aurinkoista viikonloppua teille!

pt kirjoitti...

Kyllä kannattaa ottaa kylähullun maine noin kauniiden kukkasten tähden. Kauniita ovat ja itsekin nautin oikein täysillä luonnon kauneudesta. Tänään istutimme lisää mustaa viinimarjapensasta ja myös kedoilta haimme kauniita sinisiä kukkia pihamaallemme.

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Kauniit löydöt teit. Näin juuri hetki sitten täällä pyöriessä kuvan valkoisesta palloesikosta ja kylläpä osasi olla kaunis.
Kannattaa siis odottaa tulevaa kevättä....vaikka pitkästi onkin matkaa.

Ainosofia kirjoitti...

Kyllä rentukka viihtyy hyvin ihan varmasti... muistan kun äitini istutti niitä kotimme pihalle.

Ihania kuvia <3

ritva kirjoitti...

Kauniit löydöt ♥

mummeli kirjoitti...

Kivoja kuvia kukista taas, olet varmaan onnesta mykkyrässä kun saat touhuta siellä mökillä. Siitä tulee satumaa.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Sinä shoppailit vaikka mitä! Myydäänkö kirpparilla kukkia tai onko jotain kukkakirppiksiä olemassa, vai tarttuivatko vaan matkaan kirppisreissulla? Olen vähän tietämätön näissä kirppisjutuissa...Rentukat ovat kauniita.

Lovviisa kirjoitti...

Tuo kalla niin arvoituksellinen kaunotar...Mekin huomenillansuussa möksälle , ootampa kovasti kesän ensimmäisiä rantasaunalöylyjä :)

sylvi kirjoitti...

Ihanasti kukkii.
No kohta teillä syödään kaloja. nami.
Mukavia mökkipäiviä teille!♥