Hassua miten joulu on hiipinyt jo vaivihkaa aika monen ajatuksiin, olenhan siihen minäkin varustautunut, tilaamalla kasan vastikään ilmestyineitä joulukirjoja. Pihalla kuitenkin moni kukka vielä sinnitelee ja tänään siirtelinkin pelargoniat aurinkoiseen paikkaan, jos vielä läpöä riittää niin saavat olla ulkona. Tänään tosin pohjoisessa satoi lunta ja oli miinusasteita, täällä meillä vielä noin 10 astetta. Eipä tässä varmaan mene enää kauan, kun saan kiikuttaa kukkaset hoitoon.
***
***
Sinipallo-ohdake ja kiinankärhö esittelevät kukkiansa ensi kesää varten. Pelargoniat ovakin kukkineet koko syksyn lämpöisellä seinustalla.
***
Tulevana sunnuntaina sitten tulee päätös siitä mökistä, siksi täällä on aivot ihan tööt, olemme menossa katsomaan Pertunmaalle sitä yhtä, joka kolahti, jos se on sisältä sellainen kuin kuvat antavat ymmärtää, se on sitten siinä. Jihuuuuu....mutta sunnuntaina sitten kipitän tänne heti teille kertomaan, kuin on asiat.
***
Tuossa joku aika sitten lupailin, että kun halilaskuri näyttää pyöreitä lukemia, niin sitten on arvonnan paikka, kolme jos kävis halaamassa, niin sehän olisi sitten siinä. Palkintokin on jo hommattu...:))) hopi, hopi.....kolme vajaa kaksisataa.
***
Ostin GrenGaten kuppeja sinisenä, joka ei todellakaan kuulu mun väriskaalani mitenkään suuresti, täyttyy nyt kuitenkin todeta, että sopivat minun kukkieni kaveriksi oikein ihanasti.
Olen tosi ihastunut näihin lattekuppeihin ja ostanut niitä aina pari kutakin, nyt alkaa jo olemaan aika mukava varasto, ne on sitten kiva viedä mökille...........
Kivaa viikon jatkoa kaikille ja palataan sunnuntaina asiaan!
Toivottelee Tuija
14 kommenttia:
Isot kupit ovat ihania! Mulla on joitakin Indiskasta, niissä on sama juttu, että kun muoto pysyy samana niin monesta väristä tulee kiva kokonaisuus.
Ihania kukkia vielä! Nythän tässä lämpenee taas, yöt on varmaan 10 astetta lämpimämpiä kuin pari päivää sitten.
Mökkiraporttia jännittyneenä odotellen... mukavaa mökkikatselmusta teille!
Pidän peukkuja pystyssä, mökki asiasta...:)
Tuija, käys katsomassa mistä maasta minä voitin tänään arvonnassa IHANAN joulukirjan! Tuota kirjaa olen niin toivonut...
Minusta Suomessa ei tänä vuonna ilmesty mainittavia JOULUkirjoja. Ilonan Talven taikaa on seuraava, mitä odotan.
Et viitsit vielä mainita sanaa joulu, tässähän on piiittkä syksy edessä.
Onneksi kauniit kukkaset tuovat kesän mieleen.
Halauksin!
Yhdyn Elsan sanoihin, hys hys nyt siitä joulusta! Ekaks tämä räntäloskapas***seli elettävä! :DD
Tsempit mökille ja heti kertomaan sitten siitä! ;)
Täällä laiteltiin jo pelakuut talvi säilöön.Toivottavasti ensi keväänä ne taas loistavat.
Ihanalta kuulostaa teidän mökki suunnitelmat.Ihan jännittää teidän puolesta.Laitahan heti tietoa miten kävi.
Meillä mökkiä laiteltiin jo talviteloille,tosin kyllä vielä käydään jos vaan ei lunta tule ja pakkasia,pieni lumikaan ei haittaa kyllä.Työt vaan nyt parina viikonloppuna haittaa mökkeilyä,joten voi olla mahdollista että seuraavana vapaana viikonloppuna talvi on jo täällä.
Ihania nuo kupit.
Vielä on kaunista kukkaa siellä. Meillä satoi jo aamulla lumi, kun piti lähtee autolla kesärenkailla liikenteeseen, hui.
Jännät paikat siellä, ku pitää päättää ostaako vai mitä.=)
Lämmintä on ollut ja sinulla siitä nauttivat kukatkin.
Eikä lumesta ole täällä tietoakaan, tosin vettä on tullut.
Minä otin jo vikat pelakat sisälle kukkimaan kukintonsa loppuun, hirveesti nuppuja mutta meillä ollut jo pakkasöitäkin pari..hrrr..
Ihana lueskella uusia kirjoja ;))) kotosalla iltasin viltin alla ja kynttilöiden palaessa <3
Täällä yksi Jou...hörhö, ei voi mitään kun se on mielessä jo, ja auttaa kestämään tämän pimeän ajan mukavammin, minä annan palaa jos siltä tuntuu ja tuntuuhan se(ekat piparit leivottu)! Siitä huolimatta nautin näistä aurinkoisista pirteistä päivistäkin :)
Mökkikuulumisia odotellessa!
Pelakat on täälläkin talviteloille laitettu jo...ihanat kupposet !
Iloista viikon jatkoa ♥
MIHIN aurinkoiseen paikkaan sinä pelargoniat siirsit?
Toivottavasti mökki on mieluinen. Mökkeily on kivaa.
Kävin rutistamassa Väinöä jälleen kerran. Tai en oikeasti ole rutistanut varmaankaan kuin kaksi kertaa aikaisemmin. Ihania kuppeja!
Minullekin alkaa joulu hivuttautua mieleen pikku hiljaa. Oikeistaan tykkään eniten juuri ajasta ennen joulua, siitä ikävästä syysmyöhästä. Itse joulusta en niinkään välitä ja tänä vuonna olenkin luvannut olla töissä miten paljon tahansa. Eli en juuri joulua itselle laittele.
Siellä tuntuu olevan jännitystä ilmassa!
Täällä ei kuki enää juuri mikään. Kuurankukkia kohta varmaan saadaan ihastella.
Ihanat kupit, vaikka onkin sinikuvioiset :D
Joulu..eihän nyt vielä pitkään aikaan, eihän..
Jospa se olisi sinun mökkisi :)
Mukavaa reissuviikonloppua!
Lähetä kommentti