keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hui kauheeta, kun on kosteat kelit!

 
Syksy iskee näköjään märällä rätillä pitkin kasvoja. Ihan järkyttävät määrät on vettä satanut ja lannistanut puutarha innon melkein olemattomiin, huoks...ei sais kyllä, koska on  kassikaupalla sipulikukkia istuttamatta.
Ruska on kyllä komea vaahteroissa, niistä ei meinaa saada silmiään irti, väri on minun mieleeni. Koiran lenkillä olen kerännyt taskut täyteen tammenterhoja, ne on hauskan näköisiä wanhassa lasipullossa.
Näitä mokomia, niin hauskoilta kun näyttävätkin, on tullut lahdattua ihan urakalla, murr.murr...
Tässä on minun mietintä ja vilvoittelupaikka...muutoksia tulee vasta ensi keväänä. Tuossa oikealla näkyy jo piha-alue, josta monet kurkkivat meidän takapihalle, mie kun en siitä tykkään, niin siihen tehdään portti ensi keväänä. Kaikenlaista on suunnitteilla, vaikka onkin pientä verrattuna aikaisempaan.
Verenpisarat senkun jaksavat kukkia, osalle kasveista olenkin saanut jo talveksi adopitokodin.
ja ihan kohta punainen väri alkaa tuntumaan ihan kelvolliselta...:DDD
Ensimmäinen, aivan ihana joulukirjakin on ilmestynyt, Mustikkamäen Tiinan ja Tirlittanin Katjan kirjoittama ja kuvaama, ihanaa joulua pullollaan, minusta tässä kirjassa oli mukavaa se, että kaikki kolme kotia ovat erilaisia ja erityylisiä. Siis jokaiselle jotakin. Jotenkin en kyllä ihan vielä joulua mieti, mutta tämän kirjan kyllä mielelläni ostin. Kotimaista pitää kannattaa.
 ***
Tästä päivityksestä tuli sillisalaatti, mutta haittak se?
***
Mukavaa viikonloppua kaikille, minä hilpasen ruottin maalle viikonlopuksi, katsotaan mitä mukavaa sieltä löytyy.
 
Syysterkuin Tuija
 

16 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Kohta alkaa Lillan iiiiiiso koivu pudotella kunnolla lehtiä, ja niitähän riittää....pitäsiköhän mennä vasta keväällä...

*ai niin, ne sipulit*

Leena Lumi kirjoitti...

Ihanan vaaleanpunainen verenpisara.

Tämä suvi jää historiaan kaikkien aikojen kotilovuotena.

Minä kannan joulua sydämessäni koko vuoden ja juhannuksenakin;-)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun ihania kuvia :) mukavaa syksyä sinulle ja blogillesi :)

Marru kirjoitti...

Ensinnäkin ruskavärit on ihania ja toiseksi, noista etanoista on tullut todellinen riesa :/
Verenpisarat ja adoptiokoti... mä olen aina hävittänyt, pitäiskö ottaa sisälle vai kellariin?

Kukkaiselämää kirjoitti...

Tänä kesänä kotilot löysivät meidänkin puutarhan. Ovat kyllä saaneet huutia. Rakastan noita verenpisaroita, mutten osaa kasvattaa niitä. Eivät kuki, tai tulevat kirvoja täyteen...

sylvi kirjoitti...

Täällä ruottissakin on satanut ihan mahdottomasti.
Kuniita syksynvärejä on vaahteroissasi.
sillisaltti on hyvää. hih. Minun postaukset on aina sellaisia.
Tervetuloa ruottiin!

pikkunuttuja kirjoitti...

Vaahterat on kyllä niin ihania,
sinulla siellä vilkkuu monenlaista ruosteista juttua ja niist mie niin tykkään !
Kotilot eivät löytäneet meille, asutaan kai niin perukoilla ;)
Mulla jo vilahtelee joulu mielessä silloin tällöin, niin että hymyilyttää oikein kun ajatteleekin.
Minulla on sillisalaattia jokainen postaus, älä välitä :)
Kivaa loppuviikkoa♥

Susanna kirjoitti...

Kauniita ruskan värejä! Onneksi täällä ei ole ollut kotiloita, ällöjä etanoita sitäkin enemmän...

Irma kirjoitti...

Kauniita kuvia olet laittanut
Kyllä syksy on muuten kaunis, kun nyt loppuisi tuo sataminen

mummeli kirjoitti...

Kivoja kuvia! kaunista on jo uudessakin paikassasi. Täällä oli muutama kaunis vaikkakin tuulinen poutapäivä, mutta yöllä heräsin kaatosateeseen.
Oikein hyvää, antoisaa syyskuun viimepäiviä

Anonyymi kirjoitti...

Tänä syksynä ei ruskan värit ole päässeet kovin hyvin oikeuksiinsa ainakaan meillä päin. Satanut on vähän liiankin kanssa.

Hyvää reissua!

Monisuuntaista kirjoitti...

Ei haittaa ollenkaan sillisalaatti. Itselläkin joskus pakkaa käymään niin,että on asiaa laidasta laitaan ;)

Sulla on kutsuvan näköinen mietiskelypaikka taljoineen ja tuo ovi on todella kaunis yksityiskohta.

Liisa kirjoitti...

Ihana tuo vilvoittelupaikka, mieki haluun tuommosen, vieläkäkö kerkiisin ennen pakkasen tuloo;DDD

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Totta turiset syksyn osalta! Tuntuu ettei mitään muuta ole tullutkaan kuin vettä. Tuntuu ettei viitsi tehdä mitään pihalla. Sipuleitakin olis vielä laittamatta...

Olispa meidänkin vaahtera jo noin iso ja näyttävän värinen, ehkäpä joskus...
Hyvät viikonloput!

Sirkka kirjoitti...

Tänään just ihailin upeita sävyjä luonnossa saaden niistä energiaa ja
nakkelin kukkasipulit maahan ja sit etanajahtiin...juu ei näy loppuvan!

Ihailin näitä kuviasi saaden niistä paljon mielihyvää ja sitä toivon myös sinulle Tuija ystäväin.

Joulukirjat<3

Arja kirjoitti...

Onneksi täällä ei ole tommosia kotiloita!
Mukavaa alkanutta viikkoa<3