Nyt kävi niin, että arvonta siirtyy huomiselle päivälle, elikkä huomiseen klo 14.00 on aikaa vielä osallistua kirja - arvontaan ( edellinen postaus). Arpoja, viipotti koko päivän ulkona, joten se jäi sitten tekemättä. Tänään oli mielettömän kaunis kevätpäivä, aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja tietenkin piti pelargonien päästä ulos haistelemaan kevään tuulia. Hirvee homma, ottaa ne varastosta ja asetella vähän varjoisampaan paikkaan ja äsken kiikuntin ne sitten takaisin kylmää pakoon.Niitä siis on enemmän kuin yksi, mutta vähemmän kuin 20! :) Pienen pienet verenpisaran taimetkin ulkoilivat ekaa kertaa tänä keväänä.
Särkyneen sydämen alut ovat jo ilmestyneet esille. Mahtavaa.
Krokukset ovat tällä hetkellä kauneimmillaan ja sinivuokot kukkivat myös kauniisti.
Oliivipuu on täynnä pienen, pieniä kukan alkuja, tulossa runsas oliivisato siis. Ne on muuten tosi söpöjä, toooosi pieniä, mustia oliiveja. Viime vuonna se ei niitä tehnyt, mutta edellis vuonna kyllä.
Tänään oli myös Wanilla Rosen jo perinteinen sisustuskirppis, kävin siellä kyllä ja pieniä hankintoja tein, mutta maltillisesti. Niistä kerron sitten, kunhan esittelen uuden kodin, elikkä kesäkuun aikana, koska hankinnat tulivat uutta asuntoa silmällä pitäen ostetuiksi.
***
Nyt toivottelen mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ja palataan arvonnan merkeissä huomenna!
Tuija
11 kommenttia:
Miten paljon taimia sulla onkaan:) ja niin kauniita vuokkoja, oi,oi, meillä vielä hangen alla:(
Ihanasti teillä jo kukkii kevätkukat, me ollaan vielä vähän perässä. Mutta kevät, täältä tullaan:)
Aivan ihanat kevätkukat ♥ Kyllä näitä kannatti odottaa! Joitain kai siirtyy uuteen pihaan, pakko kai kotakin on sinne viedä ettei tunnu ihan orvolta ;-)
Vai että oliiviputtakin kasvattelee hän :) Miten hoidat sitä? Mukavaa viikkoa sulle!
MOi
Oliivipuun hoitoon on hyvin vaikea löytää ohjeita, jos sinulla on hyviä vinkkejä otan niitä myös mielelläni vastaan!?
:D
Se tuli KEVÄT! Ja sinulta kauniit kuvat.
Voi kun täällä pääseekin jo ihaniin keväisiin tunnelmiin!=)
Voi kun ihanat kevätkuvat ja kukat :)
Ihanan keväinen, pirteä postaus :-D Kaikenlaista nättiä! Onnea uuteen kotiin. Puutarhasi lienee siis pysyvässä paikassa, mökilläsi :)
Oi olivipuusi alkaa kukkimaan...laitappa tänne kuvia, kun kukkii!!!
Teillä on siis jo uusi koti tiedossa? Olette aika vikkelää sakkia!
Lähetä kommentti