perjantai 17. kesäkuuta 2011

Viikonloppuja ystävät

Loistavaa viikonloppua kaikille,näiden kuvien myötä. Kyllä tuo Sarah Bernad on sitten niin ihana pioni, tuoksuva ja kaunis.
Pionit senkun kukkii, nyt nautitaan näistä ja toivon mukaan sitten muutaman viikon päästä jonkun muun vähän pohjoisempana asustelevan pioneista, eikö vaan?
Voitte arvata, että aina ohikulkumatkalla meikäläinen käy nuuhkimassa  näitä. Voi, että ne tuoksuu hyvältä, sen kun voisi tallentaa myös tähän kuvaan.
Huomasin muuten,että kameran asetukset eivät olleet aamulla ihan kohillaan, kun näitä kuvia napsin, taisi olla sisätila asetukset, nooh.. hih.hih..sitten täytyy ottaa lisää kuvia.(Näyttävät minusta vähän sinertäviltä nuo kuvat)
***
Eilen illalla mies ajoi nurmikon ja nyt näyttää jo paljon paremmalta, voikukkapelto on hävinnyt. Rupeaa näyttämään puutarhalta...eikä pellolta, sateet ovat tuoneet helpotusta nurmikolle sekä muille kasveille.
***
Minullakin yrttimaa kutistui sitten ajan ja innostuksen puutteen vuoksi...
basilika, roosmariini ja sitruunamelissa tässä ja pari yrittiä vielä tulee ja kyltit myös, että muutkin erottaa ne toisistaan.
***
On minulla muitakin kukkia, mutta jotenkin kaikki näyttää noiden pionien varjossa niin vaatimattomilta, joten varmaan sitten myöhemmin niitä teille esittelen.  Köynnösruusut ainakin näyttävät upeilta ja dahliat ovat tosi tepakan näköisiä, joten niillä jatketaan sitten. Alla muutama tälle hetkellä puutarhassa kukkiva.
***

Ilmankos nuo orvokit ihan villiintyivät kasvamaan.
Tykkään,kurjenpolvista, varsinkin tuo tuoksukurjenpolvi tuossa edellisessä kuvassa on suosikkini. Nämä ovat kestäviä ja monikäyttöisiä kasveja.
***
 Minulla alkoi viikon mittainen loma, jonka aloitan huomenna mukavalla reissulla kirpparille vähän kauemmaksi ja ehkäpä vielä Adalmiinan Helmeen poikkeamisella.
Sydämmellinen kiitos mukavista kommenteistanne, olette ihania.

Toivottelee Tuija

23 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Niin kauniita nuo pioonit ja muutkin kukkasi.
Tuo sininen kukka kukkii täälläkin, nimeä en kylläkään muista..:))

sammal airi kirjoitti...

Kyllä on pionisi komeita! Minulla on myös noita kahta kurjenpolvea, tuota tuoksukurjenpolvea haluaisin myös. Tykkään kurjenpolvista myös kovasti, tänä keväänä istutin kahta uutta.
Hyvää lomaa! :)

sylvi kirjoitti...

On sinun pionit sitten kauniita.
Minullakin niitä on paljon. on vain eriaikoina kukkivia.
<nyt alkoi minunkin kerrotut, tuoksupoionit kukkimaa, mutta paljon on vielä nupussa.
Teillä on pionint edellä täältä,
Kaunis tuo isokurjenpolvi.
Oikein mukavaa lomaa sinulle ja hauskoja kirpparikierroksia!

mummeli kirjoitti...

Nyt ei voi muuta kuin ottaa sydämestä kiinni ja vain olla ja ihailla kuviasi. niin ihania sinun pionisi ovat. minun vähäiseni sitten vielä se rankkasade tuli ja vei heti kukinnana alussa. onneksi yksi laji on vielä nupuilla ja sen oplin sehtinyt tukeaoikein hyvää lomaa ja onnistuneita kirpparireisuja.

päivi kirjoitti...

Ihastuttavia puutarha kuvia!
kivaa viikonloppua ja
lomaviikkoa ystävälle:)

haliterkut
Päivi

Jaana Kristiina kirjoitti...

Ihanat pionit:)))
Mukavaa kirppisreissua.Toivottavasti kivat löydöt odottavat siellä sinua:)

Riitta kirjoitti...

Huokaus ;)
Kauniita ovat , voin vain kuvitella sen tuoksun!
Ihanaa lomaa ja kirppis reissua sinulle ♥

arleena kirjoitti...

Aurinkoisen kukkivaa lomaa sinulle Tuija.

Cheri kirjoitti...

Aivan hurmaava kukkakavalkaadi! Minäkin pidän kurjenpolvista ja niitä on montaa laatua, mutta kukinta vasta alkamassa.
Toivotan sinulle hienoja löytöjä ja kivaa lomaa!

Anonyymi kirjoitti...

Sarah on kyllä ihana, on näyttävä ja kukkii aina paljon. Todellinen katseen vangitsiva. Mutta niin ovat nuo kurjenpolvetkin ihania. Oikein hyvää lomaa !!

betty kirjoitti...

ÄH, anteeksi, se anonyymi on minä tohelo-betty : )

TIINA P kirjoitti...

MÄ en ala, että sulla pionit kukkii noin runsaana. Meillä vielä aivan nupullansa, naapurin mummon pihalla tosin jo aivan muhkeina, josta sain pari onneksi ihasteltavaksi. Mahtava on puutarhasi....

Paula kirjoitti...

Pionijuhla puutarhassasi jatkuu ja me lukijat/katselijat saamme olla niissä mukana. On ne upeita.

Lovviisa kirjoitti...

Hih..ihana tuo kyltti !..Minunkin sydän sykkii kurjenpolville, ei niitä meillä penkissä mutta luonnosta noukin kimpun jos toisenkin :)

SariW kirjoitti...

Oih, miten ihania pioneja ! Meillä ne vasta aloittelee kukintaa..
Tuoksuvat pionit ovat ehdottomasti suosikkejani, kuten tuo Sarah Bernhardt.. oih sen tuoksua.
Hauskat orvokit ; )
Ihanaa viikonloppua sinullekin !

Piitis kirjoitti...

Mukavaa lomaa ja kirpparireissua:))
Mahtavat pionit:)

^_^Piitis

Kultsin kämppä kirjoitti...

Noin upeita penkkejä mäkin tavoittelen! Aivan mielettömän upeita, eikä noiden katselemiseen todellakaan kyllästy ikinä!

pioni kirjoitti...

Onneksi Suomi on pitkä maa:)
Meillä nämä on vasta nupulla.

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Heissan!
..Edelleenkin voin vain todeta,etä `huoh`♥♥♥♥!!!
Ovat ne niin kauniita...kuten myös muut kukkasi!!
HYVÄÄ alkanutta lomaa sinulle..toivottavasti nyt tulisi hyvät ilmat Suomeenkin...
Esittelehän sitten,mitä ostit reissultasi=)
..joo,meillä jäi nyt ajot ajamatta sen miehen olkapään takia..on nyt valvonut kamalissa kivuissa 2 yötä,eikä mikään lääke auta..inhottavaa...6 viikkoa kantoside ja puolen vuoden kuntoutus...että semmonen kesä meillä tiedossa:((
Ihanaa viikonloppua sinulle...nuuhkaise niitä Pioneita minunkin puolestani=)
T:Marika

Helena kirjoitti...

Kyl on kauniita! Ihana piha varmasti sinulla! Nuuh!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ovat pionisi!

Minä malttamattomana odotan omien pionien aukeamista, menee vielä ainakin viikko:(
Pakkohan niitä on aina käydä nuuskimassa, tuoksu on niin iihanaaa;)

Liisa kirjoitti...

Tuijan puutarha kukoistaa niin kauniisti ja tuo pionipenkki on kyllä ihan mahtava!!

Anonyymi kirjoitti...

Talven keskellä löysin blogisi. Työsi tuottaa iloa ja innostusta myös tänne talveen! Kevät heräsi minussa. Ihanaa, että on olemassa kaltaisesi ihminen. Kiitos hyvistä hetkistä. Sait juuri uuden lukijan.

T: Seija