Blogini täytää yhden ( 1.) vuoden 10.5. joten nyt on aika täräyttää synttäriarvonta liikkeelle. Tasan viikko aikaa kommentoida tähän tekstiin eli kommentointi tuo yhden arvan, lukijaksi liittyminen kaksi arpaa ja linkitys kolme arpaa.Voittajaa odotta lahja, joka on
Wanilla Country Chic-kirja, jossa on myös minunkin pihastani jokunen kuva.
*****
Mikäli arvonnan voittajalla on jo tämä kirja, niin siinä tapauksessa hän voi halutessaan vaihtaa lahjan toiseen, SITÄ en kylläkään vielä tiedä, mutta eiköhän sitä jotain ihanaa keksitä!
*****
Kiitän teitä kaikkia jo tässä vaiheessa tästä mukavasta vuodesta, olen todella iloinen tästä lukijamäärästä ja halienkin määrästä, mitä on blogissani, useat teistä ovat tulleet oikeasti "läheisiksi kirjekavereiksi ", tunnutte niin tutuilta. Kanssanne on ollut mukava turista ja osan olen ihan oikeasti tavannut, sekin on ollut ihanaa.Tästä jatketaan kohti tämän kesän huipennusta eli mielettömän ihanaa puutarhavuotta.
Arpaonnea kaikille ja ihanaa tulevaa äitienpäivä viikonloppua, minä menen Rantasalmelle moikkaamaan omaani.
Toivoopi Tuija
Kiitän teitä kaikkia jo tässä vaiheessa tästä mukavasta vuodesta, olen todella iloinen tästä lukijamäärästä ja halienkin määrästä, mitä on blogissani, useat teistä ovat tulleet oikeasti "läheisiksi kirjekavereiksi ", tunnutte niin tutuilta. Kanssanne on ollut mukava turista ja osan olen ihan oikeasti tavannut, sekin on ollut ihanaa.Tästä jatketaan kohti tämän kesän huipennusta eli mielettömän ihanaa puutarhavuotta.
Arpaonnea kaikille ja ihanaa tulevaa äitienpäivä viikonloppua, minä menen Rantasalmelle moikkaamaan omaani.
Toivoopi Tuija
79 kommenttia:
onnea yks vuotiaalle blogille
Onnea.
Kiitos sinulle Tuija tästä ihanasta blogista.Tänne on mukava tulla vierailemaan.
Läheinen on hyvä sana kuvaamaan myös blogiystävyyttämme.Kiitos myös siitä ja kivoista kommenteista joita käyt laittamassa blogiini.
Lähden arvontaan mukaan kolmella arvalla,tuota kirjaa minulla ei vielä ole,mutta hankintalistalla se on on.Jos vaikka onni suosisi arvonnassa.
Minullakaan ei ole vielä tuota ihanaa kirjaa, joten mukana arvonnassa ollaan!
-Leinikki-
Lämpöiset onnittelut 1-vuotiaalle! On ollut kiva tutustua sinuun. Laitan linkin blogiini, eli olen mukana kolmella arvalla. Riitan kirja minulla kyllä jo on, mutta voihan toisen lahjoittaa jollekin.
Kiitos Tuija tästä blogistasi. On aina virkistävää poiketa katsomassa elämänläheistä kirjoitteluasia. Onnea i-vuotis päivästä.
Minäkin kiitän kauniista blogistasi.Lentävää ja hauskaa tekstiä ja niiiin ihania puutarhaideoita ja sisustusjuttuja:)
Kahdella arvalla koetetaan onnea:))
Ihanaa, arvonta :)
Mukana ollaan.
Jee, arvonta!! Ja upea palkinto! Olen mukana kolmella arvalla!
Ja ONNEA 1-vuotiaalle blogille! On ollut ilo lukea juttujasi ja vähän siinä sivussa tutustua sinuunkin, Tuija! Saan sulta aina, kuten olen usein ennenkin sanonut, niin paljon inspistä ja intoa laitella omaa terassin kukkapenkkiä ruotuun :) Kiitos tästä! Ja myös vinkeistä, joita olet antanut!
Vastatakseni vielä tarkemmin sun Vaniljaiseen jättämään kommenttiin, laitan sulle meiliä tulemaan :)
Mukavaa viikon jatkoa!
Onne synttärisankarille!!!
Ihana palkinto ja kolmella arvalla sitä tavoittelen..:))
Ja nyt sitten peukut pystyyn..:D
Onnea 1-vuotiaalle!
Tää puristaa arpoja molemmissa käsissään ja jännittää ihan intopinkeenä. :D
Onnea Onnea yksi vee! :)
Mukaan kahdella arvalla, vaikka minulla nuita kirjoja taitaakin löytyä muutamia.. ;)
Ihana on blogisi, Väinöstä puhumattakaan! :)
Onnittelut yksivuotiaalle!
Mukana 3 arvalla vaikkakin kirjan jo omistan.
Kiitos Tuija lämminhenkisestä blogistasi..jatka samaan malliin<3
Onnea 1-vuotiaalle! ja paljon tulevia vuosia!!
Ilman muuta kaikilla kolmella arvalla mukana ☺
t. pensselitäti ☺☺☺
Tykkään kovasti Sinun blogistasi!
Sinulla on mukavia, asiantuntevia tekstejä, sekä erittäin kauniita kuvia. Kaikenkaikkiaan todella mielenkiintoinen ja mukaansatempaava:)
Mukana kahdella arvalla.
Tiistaiterveisin Aana.
Kolmella arvalla mukaan tavoittelemaan ihanaa kirjaa :)
Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle ihanalle blogille ja sen emännälle:).Kirja on ollut mun ostoslistalla,en vain oo saanut tilatuksi,joten kokeillaan nyt onnea kahdella arvalla.Aurinkoisia puutarhapäiviä:)
Lämpimät onnittelut ensimmäisestä blogivuodestasi!
Ihanainen palkinto arvonnassa, jota lähden tavoittelemaan kolmen arpalipukkeen voimin :)
Mukavia hetkiä viikkosi varrelle!
Paljon onnea 1-vuotiaalle, tämä on tosi kiva ja innostava blogi. Osallistun arvontaan! Ihana palkintokirja, minulla ei vielä sitä ole. Mukavaa äitienpäivää sinulle.
Ihana palkinto, ihana blogi! Kolmella arvalla mukana! :)
Kahella arvalla mukkaan kammarista ! Niin mukava elämänmakunen tämä blogisi:)
Sydämelliset onnittelut ensimmäisestä blogi-vuodesta. Toivotaan monta monta vuotta lisää.Blogistasi olen saanut niin pljon vinkkejä omalle pihalleni. Osallistun myös arvontaan. t.Eija Naantalista
Ihana blogi ja mieluusti mukana arvonnassa :)
T. Merikuu
Onnea yksvuotiaalle :) Apua, huomasin etten ollut lukijana ollenkaan, vaikka vakkarikävijä oonkin :) Korjasin asian, joten kahdella arvalla mukaan :)
Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle ♥
Kiitos ihanasta blogistasi, käyn täällä jokaisen postauksen kyrkkaamassa ilolla vaikken aina ehdi kommenttia laittamaan :)
Mukana kahdella arvalla
Miljoona miljoona ruusua!! Tuijalle tästä blogista!!
Oih, miten ihana palkinto, ihan pakko koettaa onnea. Tämä olis semmoinen kirja jonka haluaisin ehdottomasti!!
2 arvalla mukana.
Onnea!
Arvonnassa tietysti mukana, palkinto aivan upea!
Mukana ollaan ja olis niin hienoa saada kyseinen kirja :)
mieluusti kyllä linkittäisinkin, mutta mulla ei ole harmainta hajua miten se tehdään?!
t. jaana
Uuu, ihana kirja, pakko koittaa onnea :o)
Onnea yksivuotiaalle!
Ihana Tuija, ihana blogi ja ihana palkinto, jota minäkin tavoittelen kahdella arvalla :)
Onnea 1v.!!!!!
Hurjasti onnea meidän Tuijan blogille 1-vuotis synttäreiden johdosta! Ja täällä ollaan mukana arvonnassa ja tavoitellaan tuota ihana kirjaa :)
Kaunista viikkoa ja ihanaa kesää!
Usein olen vieraillut blogissasi, mutta nyt jäin oikein vakilukijaksi ja tietysti linkitän myös omaan blogiinikin, joten kolme arpaa "täräytetään" mukaan. Ihanaa kesän odotusta sinulle!
Synttärionnittelut 1-vuotiaalle, joko vuosi meni?
Mukana kolmella arvalla.
Terkkusin,
Naurukaveri
Mukana kolmella arvalla. Seuraan blogiasi Blogilsitan kautta.
Paljon onnea ihanalle 1-vuotiaalle joka onkin yksi lemppareistani !
Huippu-palkintoa täällä hamutaan kahdella arvalla !
Oi, lämpimät onnittelut täältäkin! Osallistun kolmella arvalla :)
Mahtava arvonta! tuun myös lukijaksi, niin osallistun siis 2 arvalla!
onnea yksivuotiaalle!
Mukana kahdella arvalla! Kiitos kivasta blogista!
Onnittelut 1-vuotiaalle :) Mukana arvonnassa kahdella arvalla.
Onnea 1-vuotiaalle!
Mukana kahdella arvalla.
Paljon onnea ja pitkää ikää blogille ja sen ylläpitäjälle kiitoksia kuluneesta ja mukavaa jatkoa edelleenkin.
Paljon onnea 1-vuotiaalle blogillesi ! Blogisi on aivan ihana : )
Sinulla on pioneissa jo todella isot alut, meillä ne ovat vielä kovin lyhyet. Osa vasta juuri ja juuri näkyy.... odotan niin, että ne kukkisivat jo vihdoinkin, tänä kesänä ; )
Mukavaa viikon jatkoa !
Moikka. Onnea 1-vuotissynttäreiden johdosta. Blogiasi on mukava lukea.
Arvonnassa ollaan mukana kahdella arvalla : )
Tuija, onnea 1-vuotiaalle!
Minulla muuten ei ole Vanillan kirjaa, sillä Sariw sai sen arvonnassani;-)
Olen mukana kahdella!
(Kuvasi ovat varsin pieniä. Kun laitoin palkkiini, niin erottuivat kirjojen kansista silmään pistävästi eli olivat kuin postimerkkikokoa. Yritin eri vaihtoehtoja pioneista valkoisiin ehlmililjoihin.)
onnea 1 vuotiaalle,ja super terkut väinölle!
linkitän omille sivuilleni(mikäli osaan:))
lukija olen,joten 3 arvalla mukana.
Blogisi on juuri niin kuin olla pitää,joten jatka vain samaan malliin...
p.s oli kiva tavata markkinoilla konkreettisesti;)
t.marika
mun lemppari :)
Onnea !
3 arpaa :)
Aivan ihana kirja....mukana tietty:)
-Sari-
Mukaan ilomielin - kahden arvan voimin :)
Olin jo tilaamassa kirjaa mutta taidanpa odotella vielä viikon :) Onnea 1-vuotiaalle ja hanskat multaan !
Onnea ihanalle 1-vuotiaalle!
Olen mukana kahdella arvalla.
Onnea 1-vuotiaalle kauniille blogille!
Nyt vasta sain linkitettyä...ettet ihmettele :)
Löysin tänne vasta nyt, mutta ihanalta näyttää! Tulen toistekin :)
Minäkin löysin sivusi nyt, olipas kivoja juttuja. Tulen myös uudestaan lukeemaan. Puutarha ideoita hakemaan. Minulla ei ollut pihaa niin tässä vasta aletaan harjottelemaan puutarhanhoitoa. Oisko se yhden arvan kommentti!!:)
Ihania kukkia ja kuvia.
Löysin tänään blogiisi ja varmasti tulen uudestaan ammentamaan tietoa ja inspiraatiota kauniista kukistasi.
Kolmella arvalla mukana arvonnassa.
Onnea 1-vuotiaalle! Sulla on mielenkiintoinen blogi ja usein käyn kurkkimassa.
Ja kahdella osallistun arvontaan, olis huippu hieno voitto!!!
Toivotan lämpöistä viikonloppua!
Onnea yksivuotiaalle! Istutin juuri viime viikolla ensimmäiset pionini pihalle. Nyt on tosiaan puutarhan aika ja sisäjutut saavat jäädä vähemmälle.
Onnea 1 vuotiaalle:)
Löysin sinut Liisan linkityksen kautta. Kiva saada vinkkejä uuteen pihaan, jota pikkuhiljaa pitäisi alkaa laittamaan.
Arvonnassa mukana ehdottomasti kolmella arvalla :)
Aivan ihana arvonta! Osallistun kaikilla kolmella arvalla!=)
Paljon onnea 1-vuotiaalle! Ihana palkinto. Kahdella arvalla mukaan arvontaan.
Onnea 1-vuotiaalle blogille! Tykkään kovasti lukea tätä blogia :) Kahdella arvalla mukana synttäriarvonnassa :)
Onnea 1-vuotiaalle ja sen kirjoittajalle! Kahdella arvalla mukana arvonnassa :)
Hankintalistalla on minulla tuo kirja, joten yritetään jos se vaikka tätä kautta minulle saapuisi :)
Kahdella arvalla mukana!
Onnittelut 1-vuotiaalle!
Mukaan arvontaan kolmella arvalla.
-sellariina-
Mukana kahdella arvalla...Sinulla on ihana blogi ja on aina kiva lukea kuulumisia..
Ihana on tämä blogisi eli onnea yksivuotiaalle! Minulla on jo kirja ja täytyy nolona tunnustaa etten tiennyt että olit siellä... Tuossa vieressä se kirja nököttää, harva se päivä sitä selailen, niin kaunita koteja siinä joka ikinen. Voi että sinulla on sitten upeat pionit, saisimpa joskus vielä omani kukkimaan!
Kahdella arvalla mukana.
Sydämellinen Onnittelu rakkaalle Tuijalle kauniille 1- vuotis blogin pitäjälle!
Samoin lämpimät ruusuiset Onnittelut rakkaallesi 80-vuotis päivänään paljon Onnea ja Iloa!
PALJON ONNEA 1.VUOTIAALLE IHANALLE BLOGILLE!
Kiitos tästä vuodesta ja vielä toivon monta vuotta jatkoa.
Olen mukana 3:lla arvalla.
Kirja on kiinnostava.
Mukavaa Äitienpäivää myös sinulle!
Iliman muuta onnittelut 1-vuotiaalle ja mukaan arvontaan - kaksiko kun ole lukija?
Onnea 1-vuotiaalle blogille! Ekaa kertaa täällä kurkkimassa löysinpä tieni tänne toisesta blogista. Voi ja näin ihana palinto! Ehdottomasti lähden onnea koittamaan kolmella arvalla :) Mulla olis myös arvonta käynnissä blogissa, käys kurkkiin josko kiinnostaa :) Mukavaa viikonloppua!
Ihana blogi sinulla kauniine kuvineen. Onnittelut 1-vuotiaalle! Kiitos mieluusti mukana arvonnassa, ihastuttava on myös palkinto :-)
Raija Porvoosta
Aurinkoiset onnittelut, oli hienoa löytää tämä blogi ja liittyä lukijaksi. Joten kahdella arvalla mukana.
Onnea 1-vuotiaalle ihastuttavalle blogille:))onneani testaan kahdella arvalla.
Onnea 1-vuotiaalle! Kiitos paljon sinulle kuluneesta vuodesta!
Mukana arvonnassa!
-kisu-
Onnea 1-vuotiaalle!
Osallistun kahdella arvalla.
Tuija, olen niin iloinen sinun blogiystävyydestäsi!♥
Olet sinä aikamoinen viherpeukalo:)
Voi, kunpa NYT onni suosisi, niin haluaisin tuon kirjan!! Eli nyt siis varpaatkin pystyyn..;D
Onnea 1-vuotiaalle blogille :)
Olen sitä aina välillä käynyt lueskelemassa, mutta nyt liityn lukijaksi ja osallistun kahdella arvalla kisaan.
Onnea!
Kirjalle tulisi varmasti käyttöä. Kahdella arvalla siis mukaan arvontaan :)
Hej ! Viime tipalla tulin mukaan.. Yhdellä arvalla!
Ha det bra !
Kraam
Sanne
Lähetä kommentti