Sain tämän tunnustuksen Niinalta, Nipsun Talo Maalla blogista. Olin oikein otettu tästä tunnustuksesta, kiitos Niina! Tunnustuksen voi jakaa niin monelle varmaankin kuin haluaa, minä rentoudun monenkin blogin parissa, osa teistä on tullut jo niin tutuiksi tavallaan, että jos ei ole kerennyt muutamaan päivään käymään blogissa, saatta kesken päivän tulla mieleen, että mitähän sinne kuuluu. Sinänsä tämän jakaminen vain nimetyille on hankala ja epämieluisa tehtävä ja juurikin syystä, että kaikki olette minulle tärkeitä omalla tavallanne.
Valitsen nyt kuitenkin muutaman nimetyn, mutta tämä ei todellakaan tarkoita,ettenkö rentoutuisi muidenkin kirjoitusten parissa!
ja
kaikki muutkin voitte napata tämän tunnustuksen mukaanne, olette sen ehdottomasti ansainneet.
***
Nyt ihan muihin asioihin. Eilen sunnuntaina, oli mahtava ilma varmaankin koko suomessa, joten pihallehan se tieni vei heti aamusta. Muuten, kuvat voi klikata suuremmaksi, niin voi tiirailla tarkemmin. ;D
Etupihalla ei ole enää tässä kohdassa paljon lunta ja sieltä bongasinkin jo kevätkaihonkukkien alkuja. Tuo yläosa ( sula kohta )on aivan täynnä kevään edetessä niitä, mänty mokoma roskaa valtavasti. Olenkin miettinyt sen kaatamista,mutta kun siellä on se pesä!
Raparperi on jo isolla alulla vaikka lunta on vielä.
Laventeli näyttää myös selvinnen lumipeitteen alla.
Sinivuokot kukkivat kohta
Unikot-mokomat...:) ( olen yrittänyt niitä häätää tästä pois )
Ja särkynytsydän..mitkä mahtavat pullukat alut..
Jouluruusuani en vieläkään ole päässyt tutkimaan, koska niiden päällä on paljon lunta vielä. Toivon mukaan tällä viikolla saadaan lumet siitä kohtaa pois.
Tämä kurre tutki meikäläisen hommia...naksutteli ja heilutteli häntäänsä, tässä vaiheessa aina toivoisin omaavani paremman kameran, nyt olisi pitänyt olla SeijaStiina vierellä.
eli siinä on orava, kuva on epätarkka,mutta ei voi mitään.
Terassilla on kiva istua ja nauttia kauniista ilmasta, vaikka sitä en vielä pääsekkään siivoamaan, syystä että, siellä on meidän kodinhoitohuoneen kalusteet peitettynä pressulla. ARGH....mrr..murrr..ei voi mitään.!
Mutta miehekkään palan mustikkakakkua ja kahvia nautin terassilla sotkusta huolimatta.
Olen jo ostanut orvokkeja,niitä istuttelin eilen ruukkuihin.
On ne niin ihania.
Tipupariskunnalla on ihmettelemistä! Mistä nämä kaikki munat...
Kevät etenee hurjaa vauhtia nyt, toivotaan, että aurinkoiset tai edes plussan puolella olevat päivät saattelevat talven muille maille. Ja että pienet, hellät sadepisarat antavat vauhtia uudelle kasvulle. Lomat on onneksi edessä, kaikki lomarahat vaihdettu vapaiksi. Eli heti kun remontti sisällä valmis, tämä täti jää puuutarhan puunauslomalle. Ja kait vähän sisäpuolenkin puunaukseen on aihetta.
***
Ruotsin liput on jo ostettu ja sinne vie tieni toukokuun 20 päivä, tytärpuoleni asuu siellä ja he ovat rakennuttaneet omakotitalon tänä talvena, joten varmaan vähän puutarhamyymälöitä kierrellään..hm.hm..harmi...:) hehe. hehe....tyttäreni sanojen mukaan, äiti ei viihdy missään muissa kaupoissa kuin kirppareilla ja puutarhamyymälöissä, muissa tulee heti vessahätä.
***
Kiitos teille rakkaat ystävät kommenteistanne edelliseen narinapostaukseen, se tuli vähän niin kuin varkain sellaiseksi. Mutta tosi asia on, että en viihdy väenpaljoudessa ,vaikka olenkin sosiaalinen luonne.
***
Nautitaan auringosta ja keväästä !
Tuija
22 kommenttia:
Ihania keväisiä kuvia. Jokohan mäkin tällä viikolla ehtisin ihmettelemään pihalle uuden kasvun merkkejä :) Tänään näyttää pilviseltä ja vähän räntääkin näyttää satavan, mutta ei haittaa. Tänään on pakko levätä rankan työputken jälkeen ja vois vaikka sisällä jotain pientä puuhata. Mukavaa alkanutta viikkoa!
Täällä ei juurikaan vielä kukkasia näy..lunta on aika paljon:-(
Pitäneen lähtä levittämään kasoja.
Ihana oli toi Riitan ja Pennin ja Lillin nurkkaus messuilla<3
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinulle<3
Voi sua onnellista, maata näkyvissä!
Voi kiitos Tuija tunnustuksesta!!! Olipas ihana yllätys ja viikon aloitus :)
Ihania kevätkuvia teidän pihoilta..ihan pian pääset laittelemaan oikein kunnolla!!! Jo olen ihan itsekin täpinöissäni puolestasi :)
Tosi kiva kun pieni lomamatkakin naapuriin tytärpuolen luo häämöttää edessä! Eihän sinne ole kuin muutama hassu viikko aikaa!
Ihanaa, keväistä viikkoa sinulle Tuija!!!
Kiitos ihanasta tunnustuksesta Tuija, olen oikein iloinen ♥
Vai Ruottiin lähdet, siellä on mukavia liikkeitä ;D
Kaunis tuo tipu muna asetelma ja ekat orvokit ,ihania.
On tuossa terassilla leppoisa istuskella ja nauttia kupponen kahvia hyvän, ah, niin makoisan mustikkapiirakan kera.
Minäkin eilen katsoin sillä silmällä luonnossa, joko näkyy sinivuokkoja, ei vielä.. mutta mukavia alkuja sinulla täällä, kivaa!
Lempeää viikkoa Tuija
Halauksin
t
SeijaStiina
Onpa ihanan keväisiä kuvia! Minun on pakko ryhdistäytyä tänä keväänä tuon pihan kanssa ja teenkin sen heti kun tuo viimeinen puoli metriä lunta sulaa! Olin juuri levittelemässä kasoja ja kyllä sitä vielä on...
Sulla on laventeli tuollain ihan maassa; hyvä tietää! Mieheni hinkuu yrttipenkkiä (kumma juttu että hänellä on toiveita istutuksiin!) ja minä haluaisin siihen just tuon laventelin. En tiennyt pitääkö sen olla ruukussa vain.
Ihanaa viikkoa sinulle!
Mainio kirjoitus, tästä huokui puutarhan löytämisen riemu! Ja saahan sitä narista, ei yhden ihmisen narinan pitäisi toisia vahingoittaa. Narinaan on lupa! Ja omaan blogiin saa kirjoittaa juuri sitä mitä haluaa.
Tipupariskunnale on tullut perheenlisäystä ;-) Ja mua nauratti kans tuo vessahätäsi kaupoissa :-D Ymmärrän jotenkin ihan tosi hyvin!
Voi kiitos Tuija tunnustuksesta, ihanaa että rentoudut minunkin parissa. Ehkä se on hyvä, ettei nyt tavattu messuilla missä molemmat oli ressissä väenpaljoudesta, nähdään sitten joskus jossain mukavammassa tilanteessa.
Orvokit on ihania, ja kun niiden seurassa saa vielä nuin hyvännäköistä baakkelssia ja mukin kahvia, niin a-vot!
Voi Tuija! Kiitos!!! :)) Ihana juttu :)
Minäkin olen lähdössä matkalle..paljastankin ehkä pian minne ;) Kivaa, kun jotain mitä odottaa!
Ja nyt alko tehä mieli mustikkapiirakkaa, että kiitti vaan! ;)
Meidän pihalla käyskentelin eilen ja voi kyllä-maasta nousee kaikkea kivaa!! Ihanaa!! Lähtis vaan nuo vimosetkin lumenrökäleet!
Nii ja pittää sitä välillä nuristakin, vaikka tavan vuoksi edes jos muuten ei aihetta ole! Väenpaljous on kiva kun se on hallittavissa ;)
Vietähän hyvä viikko!!!
Onpas siellä kevät jo hyvin aluilla! :O
Sinun laventeli on tasan paremman näköinen,kuin omani, saa nähdä herääkö se...
Hienoa, että pääsit jo aloittamaan terassi- ja puutarhakauden. Ja kohta se kevät etenee liiankin lujaa. Olen itsekin tutkaillut mitä maasta alkaa tupsahdella, pieniä alkuja siellä täällä. Ja terassi pitää saada myös pian käyttökuntoon, että saisi siellä juoda kahvia...vielä kun joku leipoisi noin makoisan näköistä piirakkaa..nam. Ihanaa viikkoa!
Täällä meillä ei olla vielä kevvään suhteen noin pitkalla mutta perässä tullaan...Pieni askelki tuntuu niiiiin kivalta:)
Kuten jo tuolla toisaalla mainitsin, niin: " Mä en ala....". Meillä on vielä ihan talvi! :(
Mutta esim. vanhempieni pihalla on kevät jo hyvällä alulla, sinivuokkoineen...
Menee vielä muutama viikko, ennenkuin minä voin mennä puutarhaan katselemaan mitä lumen alta paljastuu, -on niin varjoisa tontti!
Ihanasti lumet sulavat siellä puutarhassasi. Pieniä kasvien alkuja on jo näkyvissä. Olet jo uskaltautunut orvokkien hankintaan.
Mukavaa herkutella ulkona!
Puunausloman odotusta!
Itsekin on tullut aurinkoisella terassilla päiväkahvit nautittua. Kylmän talven jälkeen aurinko tuntuu suloiselta. Tosin rakastan myös talvea.
Samaa mieltä edellisen postauksen aiheesta: tungos on inhottavaa. Haluan sellaista aina heti pois.
Niin kauniita keväisiä kuvia.. Ymmärrän miten tuollaisen puutarhaihmisen sormet jo syyhyävät päästä multaan, kun tälläisen "sunnuntai"puutarhurinkinmieli tekisi alkaa jo jotakin kuopsuttamaan..:))
Voi kiitos Tuija, olipa ihana yllätys Sinulta ! Kyllä nyt kelpaa viikkoa aloitella :)
Ilo on myös katsoa mukavavia kuvia pihaltasi, ai ai, sieltä ne nousevat täynnä elämisen voimaa ja riemua ja NIITÄ ei pidättele mikään !
Orvokkeja ei voi millään vastustaa, ne on niin love <3
Iloa viikkoosi ystävä hyvä !
Ole hyvä Tuija! Ihanan keväisiä kuvia :) Eiköhän täälläkin päästä kohta ihmettelemään kasvun alkua. Ihan jo jännittää, onko kärhöni selviytynyt vielä toisenkin talven täällä pohjoisessa. Ostin sen pari vuotta sitten Keravalta ja menestymisvyöhyke oli I-II. Viime kesänä saatiin nauttia kauniista kukinnasta-katsotaan, miten tänä vuonna käy :) Ihania kevätpäiviä!
Kiitos ja kumarrus!
Ihana yllätys,kiitos Tuija.Oot kyllä niin ihana itsekin.
Teillä on ihan kevät siellä,täällä on niin paljon lunta,ettei toivoakaan maan näkymisestä.
Käytiin viikonloppuna mökillä,isäntä ajoi traktorilla pihan lumikerrosta rikki,jospa se paremmin lähtisi sulamaan.Oottelen jo niin että pääsisi pihahommiin.Mulla jäi syksyllä harava terassille ja siellä se on ollut koko talven,onpahan valmiina aloittamaan työnteon.
Mukavaa viikkoa.
iiiihania kuvia! :) Terkkuja täältä tuulisesta maasta, kohta saan varmaan laitettua kuviakin blogiin ;)
Tuija, miten ihanaa, että lähdette Saksaan moottoripyörillä kesällä!
Me tulemme lomamatkalta 18.7. ja ilahtuisimme kovasti, jos tienne kulkisi vaikka täältä meidän nurkiltamme...Olisitte todella lämpimästi tervetulleita piipahtamaan meillä!!!
Mehän voimme palata lähempänä asiaan, kun tiedätte reittisuunnitelmistanne tarkemmin... Mutta siis täällä Stuttgart-Ulm-akselilla olisi hyvä taukopaikka tarjolla ;)
Mukavaa viikon jatkoa!
Vitist kun teillä on kevät jo pitkällä, vaikket niin kaukana olekaan! Meillä on vaan sitä lunta, lunta, lunta. Pitää varmaan tehdä tarkempi pihasyyni josko edes jonkun puun alta maata näkyisi... Alkaa jo vähän ahdistaa, kun mieli niin teksi kuopia multaa, eikä lunta!
Lähetä kommentti