tiistai 26. huhtikuuta 2011

Homma etenee suunnitellusti!!!

Niin, olen sellainen luonne, että haluaisin vain tehdä ihania ja mieluisia asioita, mutta kun kerran talvella päätin, että nyt tehdään ikävämmät hommelit heti keväällä alta pois, niin sitten tehdään. Täytyy sanoa, että kyllä on pitänyt jo monta kertaa huilata, ja miettiä, että onko tässä nyt taas mitään järkeä. ON, ON vastaa pikku Tuija sisälläni, sinä kiität itseäsi vielä tästä ahkeruudesta, joo , joo, vastaa iso Tuija ja tahtoisi vaan mennä tekemään kukkapenkkejä. Onneksi tuo mieheni näköjään innostui tästä kasvilaatikoiden tekemisesta, sentään...
Siinä niitä nyt tulee...ja minä tyttö kärrään roskia ja harvennan mustaherukkapensaita, jotka ovat päässet hiukka huonoon kuntoon. Tuon mustan maton alla on tuleva kasvimaa..täynnä ohdakkeita ja muuta rikkaruohoa, ok tiedän, että homma on kova, mutta kun juna on lähtenyt laiturilta, ei sitä nyt voi pysäyttää.
Esittelen teille sitten jossain vaiheessa ( PIAN ????) VALMIIN kasvimaan.
***
ONNEKSI sentään kukkia putkahtelee joka puolella, ne ilahduttavat ja se että valkovuokkoja on kukkapenkeissä ja puskien alla, vaikka en niitä ole sinne istuttanutkaan. Jouluruusut sain istutettua sen ainokaisen viereen, ihan varovasti tonkien, kun nyt en tietenkään muista, oliko siihen istuettu jo jotain.Ei ollut onneksi ja nyt ne ovat vierekkäin kaikki.  Norjanangervotkin sitten nousivat pystyyn vaikka niin surkealta vielä muutama viikko sitten näytti, nyt niissä on jo pienen pienet vihreät alut. Tämä lämmin jakso on saanut jo koivutkin vihertämään suloisesti. Viikonloppuna kävin ystäväni kanssa Koiramäen Pajutallissa, se onkin muuttanut Tuusulaan, aivan ihanaan vanhaan miljööseen, siitä tulee varmasti ihana paikka, kunhan saavat kaiken valmiiksi.
Omenapuiden aluset on täynnä sinisiä skilloja, viime syksynä istutin aika paljon myös valkoisia, kestää kuitenkin aikansa, ennen kuin ne alkava leviämään. Mutta kauniita ovat.
***
Hei, nyt kun sain tuon mieheni hommiin, olisiko kellän ohjetta tai tietoa mistä voisin saada ohjeen istutuspöydän tekemiseen, voihan sellaisen vain viritää jonkunlaiseksi, mutta olisi kiva kun olisi joku malli. Jos jollakulla on tietoa, voi laittaa mulle sähköpostia tai vastata sitten vain tänne.
****

Kauniit kiitokset teille edellisten postausten kommenteistanne !
Kaikilla puutarha"möyrijöillä" taitaa olla kiireiset ajat, mutta yritän aina kuitenkin käydä moikkaamassa teitänkin.

Toivoopi Tuija


19 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Tuija, tämä on kurjaa aikaa. kaikkea tekisi jo mieli kääntää vääntää ja kuopsuttaa, mutta näillä meidän leveysasteellla on vain pakko vielä hillitä itseään, ei vielä oikein parane hötkyillä liikaa. Voi vielä kostautua. Tämä on vhän karua seutua vaikka ei kovin pohjoisessa edes ole, mutta on kumman kitkerää tuo kasvuun lähtö keväällä, joka on yleensä pitkä ja kylmä. Vielä on pakko sanoa, ans kattoo nyt. Sinne sinulle toivon kaikkea hyvää puutarhassasi. Oikein sopivaa työviikkoa.

Saila kirjoitti...

Voi, teille on syntymässä ihana uusi pihan alue! Kyllä sitä sitten kuule ihastelet moneen kertaan kesällä, käyt siellä vielä iltaisinkin kurkkaamassa kun on niin ihana uusi kasvimaa ja kohopenkit!

Leena Lumi kirjoitti...

Ihailen vieläkin vain noita sun valkoisia muscareita sivupalkissa.

Istutin edellisvuonna PINKKIÄ scillaa.

Luulin teillä tulevan sisäremontin...

Kohta alkaa Oi ihana, toukokuu!

Irene kirjoitti...

Ihanaa, saat kasvilaatikoita! Onnea vaan tuolle projektille. Itsekkin suunnittelin samaa täksi kevääksi, mutta tuli niin paljon yllätysjuttuja tälle keväälle, että pakko siirtää tuo projekti omalta osaltani syksyyn tai seuraavaan kevääseen.

Markka kirjoitti...

Hih, täälläkin pyöritään puutarhassa kuin väkkärä. Viime kesänä tekemämme istutuslaatikot on kaivettu jo naftaliinista ja odottelevat niitä istutuksia. Täällä vain tuo kevät tulee jälkijunassa mutta hauskaa seurata mitä sitä tuli viime syksynä mihinkin istutettua. Sormustinkukka on ainakin yksi, joka näyttää talvehtineen taimena hyvin.

Liisa kirjoitti...

Hengähä tok , hengähä tok Tuija siellä hommien lomassa!!! Kuule ei kannata vielä innostua kovin kevätkylvoistä, vappuna sataa räntää!! Yläkerran ukko ilmoitti niin! ;-D

Paula kirjoitti...

Minäkin kiinnostuneena odotan kuulumisia kasvimaastasi, vaikkei minulla itselläni sellaista edes ole. Kiva seurailla toisten projekteja. En tiedä olisko musta oikeesti siihen hommaan, mutta kiehtoo. Pääsen kyllä aika helpolla, kun hoidan vain "mielikuvituspuutarhaani" ja seuraan muiden oikeita puutarhoja ja kasvimaita.

sylvi kirjoitti...

kevät innostuttaa ja on se kiva kun se pikku Tuija antaa sinulle innostusta lisää.
Mielenkiinolla odottelen tulosta kasvimaasta.
Hieno postaus!
Mukavaa viikkoa sinulle!

Liisa kirjoitti...

Kyllä se sinun/ teidän ahkeruutesi lopussa palkitaan :) Koita jaksaa vaan pakertaa!!
Katsopas, jos saat käsiisi jostain JDL magazinen tän vuoden 2. numeron, siinä on aika kiva istutuspöytä esiteltynä, siis ohjeet myös tekoa varten :)
Ihania nuo sun skillat sun muut...mä niin kaiholla ihailen sun kukkasia aina...sulla vaan taitaa olla tuo homma hallussa ja muutenkin hyvät fibat kukkasten kanssa :) Minä kun en tunnu saavan edes yhtä himputin ruohosipulia kasvamaan :(
Ihanaa keväistä viikon jatkoa sulle Tuija ystäväin! Ja miehelles tietty kans!

Johanna kirjoitti...

Oi lähetä minullekin osa puutarhanlaittoinnosta, meillä olisi nimenomaan tuo penkkien kaivuu ja kuoputus mutta kun ei lähde! Ja miehelle teidän isännältä rakennusintoa myös, kiitos. :)

sammal airi kirjoitti...

itseänikin hirvittää välillä,kun on 2 isoa perustamis hommaa suunniteltuna; uusi perennapenkki ja yrttimaa. Siis nurmikkoon kaivettava penkit, maanmuokkaus, reunustamista ja istutukset...
Ihana tuo sydän tuossa ylätunnisteessa,onko siinä eucalyptuksen lehtiä?

Cheri kirjoitti...

Tuntuu niin tutulta tuo "vain kivoja hommia". Huomaan usein, että olen yht'äkkiä siirtynyt suoraviivaisesta työnteosta jonnekin pihan kulmaan leikkimään, miettimään mitä tästäkin voisi tehdä. Pahinta on se, että teen leipätöitä kotona ja monesti olen tänäkin keväänä istunut tietokoneen ääressä uurastamassa ja äkkiä löytänytkin itseni haravanvarresta pihalta. Siirtymävaiheesta en muista mitään, siis ei tahdonalaista liikehdintää.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ahaa...siis ne on skilloja... on meinaan nimi ollut hakusessa ja olen puhunut vain kellokukkasista..:D

Odotan innolla kuvia puutarhastasi!!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea projektille! Näytähän, kun tulee valmista.

Meilläkin, uuden talon pihalla alkaa syksyllä istutetuissa norjanangervoissa näkyviä pientä elonmerkkiä.

Elsa kirjoitti...

Tulin kurkistamaan mitä ahkera Lii... eikun Tuija on saanut aikaiseksi ja toimeksi... Paljon!

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Ooh, sä saat laatikot kasvimaalle! Mulla tuollaiset vielä haaveiluasteella...

Maalaispuutarhan Marketta kirjoitti...

Ihania kevätkukkia sielläkin. Miekin kävin viimeksi Koiramäen pajutallissa. Olipa viehättävä paikka! Ja tuo vihannesloota on kyllä hyvä ajatus, taidan tehdä minäkin tänä vuonna yhden :)

seijastiina kirjoitti...

Sitä se kevät on, mutta kesällä sitten on iloa silmälle monin verroin ♥
Ihanat kukat kollaasissa.
Mukavia touhuiluja puutarhassa!

Miia kirjoitti...

Ompas teillä jo keväy pitkällä! Juurikin eräässä blogissa oltiin väsätty istutuspöytä :) Tässä linkki: http://lilla-tirlittan.blogspot.com/2011/04/paasiaismuistio.html