sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hui kun on pimeetä!

 
Hyvää isäinpäivän iltaa kaikille !
 
Niin on pimeetä ja synkkää, ainakin täällä päin Suomea, että kaikki lyhdyt ja kynttilät pitää kaivaa kohta esille, tai onhan ne jo melkein kaivettukin.
Olen jo aukonut laatikoita, joissa lukee - joulutavaroita - mutta ihan vielä en kyllä osaa niitä sieltä esille ottaa. Tonttuja, enkeleitä, lisää tuikkuja ja tietenkin Aino ja Aatu.
jotka tässä viime vuotisessa kuvassa olivat rekiajelulla, tosin herrasväki on kyllä jo kokonsakin puolesta saanut nauttia tai ihmetellä, meidän touhuistamme koko ajan, heidän paikkansa, kun on tässä ihan työpöydän vieressä tuolilla kesät talvet.
***
Väinöllä on ollut kissan eikun koiranpäivät, tyttäreni oli käymässä ja Väinö rakastaa helliä käsiä.
herralla painuu silmät väkisinkin kiinni Katan silitellessä. Näin pitäisi kaikkien koirien asiat olla, rakastavat kädet ympärillä ja ruokaa masu täynnä. Valitettavasti niin ei kaikilla ole asiat.
***
Viime keväänä kun muutimme tähän, otin osan jouluruusuista vanhasta paikasta mukaani ja istutin ne kukkapenkkiin....yllätyksekseni huomasin ainakin yhden niistä tekevä kukkia ihan reilusti. Elikkä eivät sitten häiriintyneet muutosta. Valokuvia niistä ei oikein tahdo tämmöisellä tuhrukelillä saada. Ensimmäiset hyasintit ostin viime viikon perjantaina. Tästä se kausi lähtee käyntiin.
 
Toivottelen kaikille mukavaa uutta alkavaa viikkoa. Ensi viikolla ollaan jo marraskuun puolessa välissä...se kuulostaa mukavalta, kohta on tiedossa Muorin markkinat täällä Klaukkalassa ja siitä pyörähtää käyntiin muutkin joulun ajan myyjäiset, niissä on kiva käydä ostoksilla.
 
Tuija ja Väinö
 


17 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi naatiskelevaa Väinöä! Ihana. Tänään on ollut tooodella pimeä päivä. Toivotaan huomiselta auringonpaistetta! Mukavaa alkavaa viikkoa ja hiljaa lähestyvää joulukautta!

Pepi kirjoitti...

Nyt täytyy kyllä jo ostaa hyasintteja :)
Tänään nimittäin paitoin ensimmäiset joulutortut ja huomenna pikkuapulaisten kanssa otetaan piparitalkoot!
On se jo aika....kai?

Väinöllä on kovin nautinnollinen ilme :D

Cheri kirjoitti...

Väinö on oikea onnenmyyrä! Pikkuhiljaa joulu hiipii sisään. Mukavaa viikkoa teille!

Arja kirjoitti...

Ihana Väinö<3

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

Mielettömän upea bannerikuva! Ja ihanaa, hyasintteja pitää hankkia tosiaan!

Kirsikka kirjoitti...

Mieltä piristää nuo jouluiset tontut ja muut tavarat.

JaanaElina kirjoitti...

Voi miten mukava mökkikesä teille on tulossa.Me käytiin laittamassa mökkiä talvikuntoon ja kyllä tuli haikea olo.Taas on pitkä talvi odotettavana ensi kevääseen.

Pimeää tosiaan on.Taitaa lumet sulaa pois tällä viikolla.Oli jo vähän valoisampaa niiden ansiosta.Onneksi on lyhtyjä.

Ihanaa uutta viikkoa sinne.ja Väinölle rapsutuksia.

Markka kirjoitti...

Tunnelmallisia kuvia! Tuosta kelkasta tuli mieleen sellainenhan pitää itsenikin taas kaivella esiin varastosta ja asettaa portin pieleen.
Koirulilla ei näytä vielä joulukiireet painavan päälle, eikä mitkään muutkaan kiireet. Pitäisköhän ottaa oppia :)
Mukavata viikkoa sinnekin!

Leena Lumi kirjoitti...

Voi, miten ihanat kollaasit! Minä kuljen jo kohti joulua marraskuun unohtaen.

Teen itsekin Olgalle hieronnan joka ilta. Hän siihen nukahtaa reporankana.

Kaunista uutta viikkoa!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Suloinen Väinö!
Pimeerä on ollut täälläkin, mutta nyt PAISTAA aurinko....:)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Sama juttu: kynttilät ja lyhdyt käytössä. Onneksi meillä on myös hyvät pihavalot, joita tulee nyt poltettua.

Väinöllä on mietteliäs ilme yläkuvassa.

Sirkka kirjoitti...

Kauniit kuvat ja pianhan se on tässä ja nyt... joulu.<3
Väinö tosiaan nauttii hellistä rakastavaisista käsien rapsutuksista, kukapa ei:)
Hyvin olette kotiutuneet näyttää, että olisitte asuneet jo iät ja ajat niin viihtyisän oloista kaikki.

Nyt kun katselen ulos niin aurinko paistaa ja lämmintä piisaa lähes kahdeksan astetta eli kyllä tarkenee:)
Lämpimin ajatuksin<3

Elsa kirjoitti...

Heips sinne pimeyteen! Blogissani on Sinulle tunnustus, otatko sen vastaan?

Katja kirjoitti...

Tunnelmallisia kuvia. Glögiä täällä on jo lämmitelty ja hiukan ulos viritelty valoja.
Kynttilöiden polttelu alkaakin jo elokuun pimeinä iltoina :)

Irene kirjoitti...

Joulu rakentaminen taisi nyt käynnistyä!
Kauniita ja tunnelmallisia kuvia.
Nyt ei ilman kynttilöitä, tuikkuja ja lyhtyjä kyllä pärjää.

Puutalon Tunnelmissa kirjoitti...

Minun hyasintit vielä kaupassa...
viikonlopuksi voisikin ilahduttaa itseään hyasinteilla.
Niin ei aikaakaan kun joulu jo koputtelee ovea...:))
Väinöllä niin nautinnollisen tuntuisia hetkiä.

Mukavia marraskuun hetkiä sinulle!
Jaana

pioni kirjoitti...

Nyt ei tosiaan tahdo saada pihalla kuvia, varsinkaan kun on kotona vasta neljän aikoihin. Ei sen puoleen, tuntuu ettei siellä nyt ole mitään kuvattavaakaan.