tiistai 21. toukokuuta 2013

Ihana kevät

Ai, että mä nautin tästä keväästä ihan täysin rinnoin.  Aamuiset lenkit Väinön kanssa ovat nautinto, tuoksut, linnunlaulut ja ihana valo. Juurin nyt luonnossa kukkii tuomet ja tuoksu on huumaava, tämä kevään ihana vehreys ja vihreys ihan pökerryttää minut. Mökillä linnut; kirjosiepot, tintit, joutsenet, kuikat, käki sekä silloin tällöin ylitse lentävät kurjet. Aivan ihanaa.
kukkapenkistä puskee toinen toistaan kauniinpia sulottaria ja kärhöt kasvat kymmenensentin päivä vauhdilla.
särkyneetsydämet roikkuvat vielä avautumattomina, ikään kuin suruttomina pyykkinarullaan.
tätä lemmikkien sineä ei voi vastustaa.
ruusun ja lemminkin liitto on kestävä.

Aurinkoista viikkoa kaikille, nautitaan keväästä!

Tuija

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tänään minua ilahdutti kirpparilöydöt

kallat...olen monesti ajatellut, että olisi mukavaa laittaa kalloja, ihan vaan vaikka kokeeksi ja tänään kirpparikierroksella löysin nämä. Vaaleanpunainen ja kohtalokkaan tumma.
 ja myös palloesikkoja löysin ja vielä valkoisena, niistä en kuvia ottanut, kun olivat jo kukkineet, mutta ensi keväänä sitten.
 ilahduin myös kovin, kun viime syksynä istuttamani kirjopikarinliljat ovat alkaneet ilmestyä kukkapenkkiin. 
 tänään taas olisi piilokameralla ollut käyttöä, kun meikäläinen paineli lapion ja jätesäkin kanssa metsään rentukka - jahtiin, luultavasti taas kylähullun maine senkun vankistuu. Mökille kaivoin muutaman rentukantaimen, on ihan pakko kokeilla, menestyykö ne mökin rannassa.
metsässä oli jo kielot ja leinikit hyvässä kasvussa, kohta pääsee kesäkukkakimppuja tekemään.
 eilinen Plantagenin reissu tuotti myös yhden uuden ruusunnuppupelargonian. Ai että on ihanaa!
***
Perjantaina suuntamme taas mökille ja peräkärryä lastataan uusilla jutuilla, tosin nyt joukkoon on myös ilmestyneet kalastusvälineet, mies on sitä mieltä, että kun laituri on saatu veteen, hänen vuoronsa on lähteä tutkimaan lähistön kala-apajia. Suon sen hänelle.
 ***
Ihanaa, aurinkoista viikon jatkoa kaikille.
Tuija

maanantai 13. toukokuuta 2013

Huh. huh...hommia on mökillä ja kotona

Mutta sitä saa mitä tilaa ! Olemme olleet tehokkaita mökillä, kun oli ensin loma viikko ja sitten vielä perään pitkä vapaa helatorstain vuoksi. Mökillä on kesähuoneen viereen noussut terassia, kukkaistutuksia on tehty, pari penkkiä odottaa taimiaan ja yksi istutuslaatikko kylvetty.
tähän kylvin salaattia nyt aluksi, peitin pois lähtiessä harsolla ihan varuiksi, saa nähdä miten käy. Toinen laatikko on varattu yrteille, jotka ostan jo taimina valmiiksi, meikäläisen hermot ei kestä odotusta , että itääkö vai ei..ja onhan siinä myös ongelmana se että nyt alkuun olemme mökillä vain viikonloppuisin. Seuraavan kerran on viikon loma juhannuksen.
mies sai valmiiksi pienen terassin kesähuoneen viereen, se on vailla maalausta ja somistusta, heheh...no juu..kukilla tietty, Väinö kävi tutkimassa työn tuloksia ja hyväksi totesi, tuossa voi kuulemma vaikka tanssit pitää. Laitamme siihen ainakin nuo tuolit ja samaan sarjaan pöydän, jotka mies teki talvella. Tuoho kuvasta oikealle vähän kauemmas tulee kaivonrenkaasta tehty nuotion paikka, jossa on kiva muurikalla sitten tehdä ruokaa. Maisemat tarjoavat silmänruokaa, kertakaikkiaan.
On se jännä miten sitä suunnittelee kaikenlaista tekevänsä, mutta aika kuluu ihan näperrellessä tai ainakin siltä tuntuu...jo pelkästään tarvikkeiden hakemiseen menee oma aikansa. Saapahan nähdä mitä sitä tänä keväänä kerkeää....tosin vähän olen jo kukkiakin laittanut, mutta ei voi oikein paljon laittaa, johtuen just siitä, että ei olla joka päivä siellä. Onneksi viime viikolla ei tarvinnut enää lämmittää mökkiä kuin kerran, siihenkin kun menee oma aikansa.
oikeastaan ainut paikka minkä pelkästään siivoamalla sai siihen kuntoon, että eikun multaa lisää ja tuohon oikealle tulee joku köynnös, kivikkokilkkaa ja muita kivikkokasveja lisää, ehkä joku patsasfiguuri tai jotain muuta koristetta kivien päälle, ehkä lyhty...mene ja tiedä.

kotiin tulimme eilen ja enhän malttanut pysyä pois pihalta, vaikka tarkoitus oli mennä jumppaan niin se sai jäädä, siistin kukkapenkkejä ja touhusin koko illan, viimeiseksi laitoin etanakarkoitetta
penkkeihin, MUN KUKKIA ette syö, taistelu on alkanut. Hyvältä muuten näyttää kukkapenkeissä, hyvin ovat lähteneet kasvuun ja taimet on topakoita. Tässä särkynytsydän, viereen tulee varjoliljaa, tulppaaneja, kirjopikarinliljoja, valkoista kevätkaihonkukkaa, ja vaikka mitä..en edes muista mitä kaikkea.
sitten piti äitienpäivän kunniaksi vähän fiilistellä valkovuokkojen kanssa. Tykkään tuosta meidän terassista, varsinkin nyt kun se on siivottu ja sitten vielä enemmän kun mies tekee tännekin terassia vähän lisää, että saadaa tilaa. Pienen pieni ruohikkoalue on niin huonossa kunnossa, ettei ole mitään järkeä yrittää elvyttää sitä.

pelargoniat vanhassa työkalupakissa on varma valinta, minun mielestäni, pelargoniat kestävät kuivuutta paremmin kuin monet muut kukat.
enkelipasuunakin komistuu päivä päivältä, kohta sen saa siirtää uuteen, isonpaan ruukkuun.
tämä järjestely sopii nyt hyvin meille, enemmän hommaa ja laittamista mökillä ja kotona pienessä pihassa fiilistelyä ja vähän laittamista, .....noh...en kyllä malta olla laittamatta mitään uutta kotiinkaan, ajatuksia on muutamasta pienestä puusta tai kauniista puskasta, esim.jasmike ja vaikka hortensiaa...ON TÄMÄ KEVÄT NIIN IHANAA AIKAA. Ja on hienoa, kun on kaksi niin erilaista paikkaa.

Aurinkoista viikkoa kaikille toivottelee
Tuija

maanantai 6. toukokuuta 2013

Pienen pihan siivousta

Tänään oli ihana, aurinkoinen päivä, mutta aamusta mieliala oli jotenkin ihan maissa. Mulla on vasemmanpuoleinen hartianseutu jumittanut nyt pidemmän aikaa ja se rupeaa olemaan jo niin kipeä että oli pakko varata aika lääkäriin, kun sormetkin rupesi puutumaan. Muutenkin loman jälkeinen työmasennus iski aamulla niin totaalisesti. Kotiin kun tulin, niin eikun pihalle ja harava heilumaan, pari tuntia teki ihmeitä mielelle.
 takapihalla olevan reen siirsin silleen, että se on helppo käsitellä, koko viime talven harmitelin, että se menee huonoon kuntoon, kun en ollut sille mitään tehnyt. Eilen kävin vähän kukkia ostamassa,kun pihalla nyt ei vielä mitään kuki kunnolla, tarjoustalossa oli aivan ihania ruusuja ja lemmikkejä.
huomaa, että äitienpäivä lähestyy.
tänään ajattelin, että on kiva kun ei ole suurta pihaa hoidettavana, jotenkin tykkään niin sommitella ja laitella kukkia kauniisti, eikä kaikki aika mene nurmikon kanttauksiin sun muihin. Nämä muutamat kukkapenkit saa helposti laitettua, jotenkin pääse helposti itse asiaan.
Etupihan kukkapenkkejä siivotessani, siltä löytyi muutamia lehtokotiloita, laitoin paremman puutteessa kahviporoja, mökiltä täytyy tuoda tuhkaa ja asetella olutansoja, taistelu alkakoon. Syksyllä istuttamani kasvit ovat talvehtineet hyvin, siitä olen tosi iloinen ja niitä en ollut ajatellut lehtokotiloien eväiksi.
huomenna siirrä yhden sireenin ja istutan sen tilalle muutaman tuijan, yhtenäistämään pihan ilmeen.
Eli hommia riittää vaikka pihan ei järin suuri olekaan.
***
Mukavaa viikon alkua kaikille ja kiitos tunnustuksista, joita olen saanut, palaan niihin tässä viikon mittaan.
***
Tuija
 

perjantai 3. toukokuuta 2013

Loman viimeinen tehopäivä

Niin se viikko mennä hujahti alta aikayksikön. Jotenkin tuntuu, etten olen saanut mitään aikaiseksi, mutta ainakin kroppa on ihan kuin hakattu kaikesta, kantamisesta, kaivamisesta ja haravoinnista.
Oikeastaan ei ole vielä yhtään mitään näytettävää, mökki on osittain pilareiden päälle rakennettu ja mökin jotkut seinustat ( siis alaosasta ) on auki ja mua ne ärsyttää, jo osittain siitä syystä, että Väinö menee mökin alle useasti. Osaan istutan ruusuangervoa ja yhteenä teen turveharkoista kukkapenkin, johon istutan ruusuja sekä jotain köynnöstä.

Ne näyttävät säälittävän pieniltä tuossa, mutta kasvavat kyllä ja kun niitä piti ostaa useampia, niin olivat aika edullisia, vain 2,95 euro kappale. Todennäköisesti joudun laittamaan tuohon taakse vielä jotain esim.ristikkoa.
***
Olen enemmäkin valokuvannut ja pällistellyt näitä ihania maisemia ja mielettömän lähelle tulevaa luontoa, luonnon kokee jotenkin ihan erilailla täällä kuin kaupungissa.
 lyhtyjä jo laittelin tai mies ruuvasi koukut kiinni ja minä kiikutin heti siihen täytettä. Laiturin tukikehikko jäi kuvaan, mutta kyllähän tästä näkee miten mahtavat on maisemat.
 tässä vaiheessa olisin toivonut omaavani kunnon kameran. Mutta nyt ei ole varaa kalliiseen kameraan, joten täytyy vain tyytyä tähän. Mutta voisin tietty kirjoittaa joulupukille..:)
***
 tänään oli kyllä tämän kevään upein päivä, asteita reilut 13 ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Järven pinta välkehti kuin timatit. Huomenna ajellaan illalla kotiin,maanantaina töihin. Mutta ei haittaa, kiva mennä katsomaan kodin kukkapenkkejä, siellä sentään on jotain jo mitä odottaa. Ja ensi viikko on lyhyt viikko, vain kolme päivää töitä ja sitten takaisin tänne.
 ***

 kyllä on kevät muuten myöhässä, tämmöiset koivun urpiaiset oli jo viime vuonna tähän samaan aikaan.

 ***
 Ja näin suuret silmut oli jo unkarinsyreenissä.

 Hyvää viikonloppua kaikille ja kiitos kommenteistanne, seuraavaksi varmaan kuvaillaan Klaukkalan kodin kukkapenkkejä.



Tuija

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Yksi kysymys. kosteikkokasveista?

Nyt pitää ihan kysyä tietäjiltä tämmöistä asiaa..osaisiko joku teistä kertoa, kuinka
laitan tähän rantaan kasveja kasvamaan, siis sellaisia jotka viihtyvät kosteassa. Laitanko taimet suoraan tuohon vai pitäisikö siihen lisätä aavistus multaa/turvetta tai jotain?
Netistä katsoin kasveja, jotka saattaisivat tulla kysymykseen..
 
Perennoja kosteikkoon
Pallorentukka – Caltha palustris ’Multiplex’
Kilpirikko – Darmera peltata
Rantatyräkki – Euphorbia palustris
Tuoksumatara – Galium odoratum
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Siperiankurjenmiekka – Iris sibirica
Majavankaalit – Lysichiton
Rantakukka – Lythrum salicaria
Kotkansiipi – Matteuccia struthiopteris
Siniheinä – Molinia caerulea
Viiruhelpi – Phalaris arundinacea ’Picta’
Koristeraparperi – Rheum palmatum
Niittykullero – Trollius europaeus
Rantatädyke – Veronica longifolia

No kurjenmiekat ainakin ovat tuttuja ja niitä ainakin voisin kokeilla ja tuoksumatara kuulostaa kivalta. Rantakukkakin kuulostaa tutulta.? Tässäpä mukava pala purtavaksi, jotain sellaista mitä ei ole tullut aiemmin kokeiltuakaan. Voi vitsi, että olen tästä ihan innoissani.
 jäät ovat hävinneet melkein kokonaan järvestä, eilen kävin saunasta kaksi kertaa uimassa.....ja SE oli aivan ihanaa.
***
Tänään kävimme äidin ja isän luona kylässä Rantasalmella ja vatsat pinkeinä ajelimme takaisin mökille. Äidillä kukki jo pelargoniat sisällä ( hän talvettaa ne sisätiloissa ja voin kertoa että lämpötila ei taatusti ole alle kymmenen astetta) ja mustanmeren ruusut...hän on oikea viherpeukalo.

***
Huomenna on edessä kivien ja hiekan hakua nuotiopaikalle ja perjantaina haemme puutavaraa ja kaivonrenkaan, josta tulee se nuotion paikka. Luultavasti seuraavan kerran kun tulemme pääsen jo kukkapenkkien tekoon.

tässä on muuten täystuho työssään, on kyllä tosi kova poika touhuamaan, heti kun silmä välttää on pahanteossa ja järvestä sitä ei pidä poissa mikään, pitää yrittää keriä se mahdollisimman karvattomaksi, ettei tule märkäistä ihotulehdusta.
***
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Tuija ja Väinö the täystuho

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Metsäläinen tässä hei!

Olemme nyt olleet muutaman päivän täällä mökillä ja kovasti on puuhaa ollut. Eilen haravoin melkein koko päivän, mies puuhastelee omia juttujaan, eilen kaadettiin yksi mänty tulevan terassin tieltä
onneton pieni männynkäkkyrä ja mä en jaksanut sitä työntää tarpeeksi kovaa, joten sen suunta olikin vähän väärä ja kaatuessaan olisi vienyt venevajan...onneksi saimme tuettua sen ja mieheni sisko tulikin sopivasti miehensä kanssa apuun.  Kyllä nauratti jälkeen päin, kaksi yli-innokasta mökkiläistä- juu..
 koivuja täällä olikin kaadettu aikaisemmin jo ja sieltä pelastin usamman tämmöisen kunnollisen järkäleen, nuotiopaikalle laitan näitä puolenkymmentä istuimiksi, siihen vaan pehmusteet ja filtit, siinä on mukava iltaa istua ja makkaraa paistaa.
tämän verran on vielä Tuusjärvessä jäätä, eli ei paljon nimeksikään, joten luultavasti jo ensi viikolla on järvi vapaa. Aivan ihanaa on ollut kuunnella ja tutkia luontoa ja kuulostella lintujen ääniä. Tässä lähistöllä kuhertelee kurki ja joutsen sekä kuikkapariskunnat. Olin aiemmin keväällä suruissani, kun en nähnyt pikkulintuja ensinkään pihapiirissä vaikka täällä on toistakymmentä pönttöä, noh..huoli oli turha...kova kuhina käy pöntöillä kun niistä katsotaan sitä sopivinta. Harmi vaan, että minun kameralle niistä ei kuvia oteta, ellei nyt satu ihan nenä eteen.
kukkapenkkejä olen vasta sunnitellut, kasvilavoille on jo paikat katsottuna, mutta kaikki sillä saralla on vielä vaiheessa. Tänään oli tuulinen päivä, joten sisähommiksi meni suurimmaksi osaksi. Rullaverhojen laittelua, taulujen ja hyllyjen laittelua sun muuta. Onhan tämä niin erilaista kuin kotona. Juomavesi kannetaan kaivosta ja nyt  saadaan jo saunaan pesuvesi järvestä letkua pitkin. Onneksi on paljon puita, jotta voimme lämmittää takkaa, ettei tarvitse sähköllä lämmittää. Kyllä ymmärrän aivan hyvin, ettei ennen vanhaan kenenkään tarvinnut kuntosalillä äheltää, hyötyliikunta piti huolen painonhallinnasta.
orvokkeja sentään istutin täältä löydettyihin ruukkuihin.
***
Kotiin jäi taimet ja kukat odottelemaan vielä parempia kelejä, ja tietenkin vielä viime torstaina tuli Viherpeukaloilta taimilähetys, joten olin vähän pulassa niiden kanssa, onneksi poika lupasi käydä niitä kastelemassa.
Ihmekauppa Ikeasta ostin myös laventelia.
***
Voi kun lämpiäisi nuo kelit, että pääsisi istutushommiin....
























Hauskaa wappua kaikille, toivottelee Tuija