maanantai 12. syyskuuta 2011

Mukavaa viikkoa kaikille

Tänään maanantaina vietin vapaapäivää ja sain paljon aikaiseksi. Trimmerillä olin jo sunnuntaina aloittanut siistimään etupihan nurmikkokaistaleita, ja tänään tein hommat loppuun, istuttelin muutamia koristekaaleja ja kanervia ja harmittelin kun ovat lupailleet sateista viikkoa, olisi niin ollut intoa enemmänkin tehdä syystöitä pihalla.
Tuo pikkutaulu oli muuten tyttäreni antama synttärilahja minulle, hih..aika hyvä, mutta totta. Rakas prinsessani olikin viikonloppuna minua ilahduttamassa.
Täytyy sanoa, että dahliat loistavat edelleen ja jos on oikein synkkää ja pilvistä, ei tarvitse kuin käydä noita keltaisia dahlioita kurkkaamassa, ovat kuin aurinkoja pihallani. Näin se mieli muuttuu..
Kuka ei kuulu joukkoon? Kävimme Väinön kanssa metsälenkillä iltapäivällä, olin ajatellut, että kerään vähän kanervia, mutta nämä ei kyllä enää värillä koreilleet.Elikkä myöhässä ollaan.
Voisikohan noita saniaisia muuten siirtää metsästä pihaan, minulla on yksi paikka alaterassin vieressä, mihin olen ajatellut saniaisia.Syksyinen metsä on kyllä ihana.
*****
Ostin sisustuskirpparilta valkoisen uurnan, jota olin jo edellisellä kerralla katsellut ja silloin se meni sivu suuni, tällä kertaa EI.

Se on rautaa ja aivan ihana ja muraatti sopii siihen kuin nenä päähän.

***
Mukavaa viikkoa kaikille teille ihanaisille!

Terveisin Tuija


23 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Oikea vataus: Väinö kuuluu joukkoon!

Minulle tarjottiin upeaa murattia, mutta en huolinut, kun en tiedä mihin sen laittaisin. Ei ole mitään kukkapylvästä eikä se oikein minulle sovikaan.

Mitä teet kun tuo muratti kasvaa monta metriä pitkin lattiiaa? Leikkaat vain nostat johonkin ylös?


Sinulla voi keijunmekko hyvin, minulla ei tänä vuonna ole siinä kehumista.

Mukavaa alkanutta viikkoa! Minä ainakin teen nyt puutarhatöitä sataa tai paistaa.

Irmastiina kirjoitti...

Ihanat kuvat ja tuo uurma on mahtava jos on oikein rautaa...☺

Irmastiina kirjoitti...

Ai niin jäi sanomatt, että tuo kranssi tuossa yläkuvassa on IHANA!!

Liisa kirjoitti...

Mitä mitä, onko sulla ollut synttärit??? Tuolta edellisestä niin päättelin... ONNEA ONNEA ONNEA ihan hirmuisesti Tuija halausten kera!
Ihana tuo uurna, onneksi sait tällä kertaa napattua! ja pian pääset tekemään löytöjä Pian markkinoille...kateeksi käy ;D
Ois ihana myös päästä syksyiseen suomalaiseen metsään samoilemaan...huoh.
Väinölle rapsuja, näyttää niin onnelliselta toinen tuossa metsäkuvassa :)
Hyvää alkanutta viikkoa!

Elsa kirjoitti...

Ahkera Tuija!

Uurna on tosi kaunis, hyvä ettet missannut sitä nyt.

Ootko menossa Sis. taivaan kirppikselle ensi viikkiksenä?

Halauksin,
Elsa

Pakkasakka kirjoitti...

Oih, mä vaan "kuolaan" täällä. Toi kranssi - ihan jumalattoman kaunis. Hyvät värit ja muutenkin teillähän vielä ihan puutarha loistaa. Meillä on jo niiiiin syksyä että. Minä en oikein enää jaksa tuota pihaa laitella, vaan meinaan laittaa sen "talviteloille" ihan justiina :)

Cheri kirjoitti...

Hienoja ja inspiroivia syyskuvia. Nyt ei oikein ehdi pihalla puuhastella kun pitää juosta metsässä sieniä keräämässä. Niitä on aivan tavattomasti. Väinö on komea!

Arja kirjoitti...

Kaunista:-)) Minun kaverilla on noita luonnon saniaisia pihalla ja hyvin ovat menestyneet.
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Tuija<3

Intianminttu kirjoitti...

Kauniita kuvia ja postauksen kruununa hieno uurna ja siihen täysin sopiva komea muratti!

Inkivääri kirjoitti...

Ihanan näköistä sinulla siellä - ja kyllä metsästä voi saniaisen siirtää, minulla kasvaa ihan metsästä napattuja toinen mökillä ja toinen tässä pihassa, hyvin voivat molemmat:)

Sinisen talon kuulumisia kirjoitti...

Ihania syyspuuhia olet puuhaillut ja kauniilta näyttää.
Iloa viikkoosi :)
-Tiina-

sylvi kirjoitti...

Ahkerana olet taas ollut.
Kaunnista-
Hienot kollaasit olet kasannut.
Kyllä saniaisia voi siirtää metsistä.
Ne on kauniita pihassakin.

Mukavaa viikkoa sinulle!

sariw kirjoitti...

Tosi kaunis uusi valkea uurnasi : )
Muratti sopii siihen niin hienosti ja ikään kuin korostavat toisiaan.
Meilläkin daaliat kukkii vielä, pitkään : )
Mukavaa viikkoa sinullekin !

Pepi kirjoitti...

..ottaas pois tuon arvontalinkin, kitooos ☺

Sama prinsessataulu on rinsessojen ikkunalla ☺

Maija kirjoitti...

Niin se on vähän minunkin kelkka kääntymässä noitten keltaisien suhtee; en ole enää niin vastaan ;)
Ylätunnisteen kranssi on kyllä hieno ja uurna mahtava, etsinnässä myös minulla sellainen.
Kai metsäsanianen viihtyy pihassakin, jos on sopiva kohta ja saa siirron onnistumaan, meillä ei onnistunut vuosia sitten, nyt meillä siinä kasvaa ostettuja kotkansiipiä, hienosti ne kasvavat!

elämäni matkat.. kirjoitti...

Upea uurna ja upea sun murattisi! Olet kovasti taas ahkeroinut puutarhassa.
Mukavaa viikkoa :)

Riitta kirjoitti...

Kaunista syystunnelmaa löytyy kuvistasi ! Mulla syyshommelit pihalla jää tänä vuonna tekemättä, ellei sitten syksy jatku viel pitkälle marraskuuhun ;)
Mukvaa viikon jatkoa ♥

Sirkka kirjoitti...

Tänne hyppäsin kolmiloikalla!
Olet loihtinut kauniita syysasetelmia, kesäkukkien seuraksi onpa kaunista kaikkialla ja tuo pikkutaulu rakkaalta prinsessa tyttäreltäsi on ihana ja sopii hyvin kauniine lauseineen!<3
Oliko sinulla synttäri viikonloppuna Onnea, jos ei niin Onnea!<3
Muistan kerran nuorena, kun hain metsästä saniaisia meille sisään ja ne voivat tosi hyvin, mutta kun katsoin niitä useiden viikojen jälkeen ihmettelin niiden pilkkuja luulin joiksikin ötököiksi...pelästyin ja hävitin ne pian, kunnes sain kuulla myöhemmin et ne kuuluivat ollakin niin:)
yks päivä naapuri oli ottanut muutamia tai harventanut omia saniaisia pihaltaan tien viereen, jossa luki lappu saa ottaa...jos oisin tiennyt oisin tuonut!:)
Kaunis on uurnasi joka minut huumasi edellisellä kerralla!
Oletkos muuten tulossa sisutuskirppikselle Espooseen sunnuntaina, jos et niin nyt halataan:)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Kaunista!! Ja hip hei,mitä sieniä!!!

Vilma kirjoitti...

Minä olen mökillä siirtänyt saniaisia paljonkin pihaamme. Hyvin menestyvät. Tykkään saniaisista tosi paljon.

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Ihana uurna!!
Olen ainakin itse tuonut metsästä saniaisia vanhan talon pihaan ja hyvin menestyi. TOsin en tiedä, onko kyseessä sama saniainen kuin sulla kuvassa.

Oikein hvää syksyistä viikonjatkoa sinullekkin:)

Marge kirjoitti...

Ihana katsella kuviesi väriloistoa!!!♥
Saniaiset ovat sitten kovia leviämään, mutta luovat vehreyttä ympärilleen:)
Daaliat ovat mahtavia! Itse tässä mietin, että pitää ehdottomasti saada syksykukkia lisää puutarhaan, punaista, vaalenapunaista ja keltaista:)
Ihanaa loppuviikoa sateista huolimatta!♥

Ruusa kirjoitti...

Kurvaileppa blogistani jotain hakemaan..! :)