maanantai 23. toukokuuta 2011

Sadetta, jihuu...

Tervehdys ystävät, ja terveiset ruottin maalta. Sekin on sitten tältä keväältä katsastettu ja todettu ainakin, että sieltäkin saa ruokamyrkytyksen. Niinhän siinä sitten kävi, että meikäläinen makasi vällyjen alla lauantai iltapäivästä sunnuntai aamuun, 38 asteen kuumeessa. Ei kyllä oikein edes havaintoa, että mistä moinen tuli, mutta saattaa olla salaatti, jonka perjantai iltapäivänä söin,siinä oli ravunpyrstöjä ja majoneesipohjainen kastike. Uskotte varmaan, että oli kiva maata horkassa, kun muut grillasivat ja nauttivat hyvästä ruuasta ja viinistä ja seurasta. Plääh...
***
Mutta onneksi perjantaina kerkesin muutaman kuvan napsimaan ja sitten sunnuntaina pakotin kaikki kävelylle, että edes jotain saan kuvattua.
***
Tykkään käydä ruotsissa kukkakaupoissa, koska he laittavat kaikki niin kauniisti ja mielikuvitusta käyttäen esille.
Yksi lemppari kukkakaupoistani on tämä yläpuolella oleva Akleija-niminen kukkakauppa, ostan sieltä mukaani aina jonkunlaisen asteleman.

Nyt löysin mukaani nämä ihanat riippaorvokit, Viola hederacea. Nämä meinaan nyt sitten talvettaa varastossa, kun niitä on niin hankala suomesta saada, tai minä en ainakaan ole saanut.

Kuka osaa sanoa, mikä tämä puu on, siinä oli ihan älyttömästi kukkia ja ne oli vähän sellaisia karvaisia, tuli mieleen joku villa..jotain..:)

Sen kukat tuoksuivat tosi hyvälle. Meikä sieraimet levällään siellä niitä, toisten hävetessä, nuuhkin. Tässä vaiheessa en ollut muuten vielä kiepä. Hih.hih... :)
***
Mikä tätä kevättä nyt riivaa, kaikki kukkii yhtä aikaa, en ala, mitä kohta enää on jäljellä, nyt on kukassa kielot, sireenit, omenapuut ihan kohta, kirsikat, lupiinit myös ihan kohta..eihän niitä kaikkia kerkeä mitenkään keräämään ja tuoksuttelemaan tarpeeksi.
***
Rautasänky hakee vielä paikkaansa, nyt se on norjanangervon kaverina koivun vieressä. Hm..hm..sopii melko hyvin siihen.
***
Otsikko tarkoitti muuten sitä, että jihuu..täällä satoin tänään kuin esterin saavista (kauniisti sanottuna) kaataen, sopi mulle vaikka olikin kaksi koneellista pyykkiä kuivamassa. Ovatpahan ainakin hyvin huuhdeltuja. Pääasia, että luonto sai kaipaamaansa vettä ja minun kukat ja naapurin kanssa.
***
Mitäs sitten? Ai, niin, ei ne vastoinkäymiset loppuneet siihen tautiin, kotiin kun tultiin, Väinö oli niin loukkantunut, että oli jostain napannut minun uuden, viime viikolla ostamani kesämekon, söi siihen kolme valtavaa reikää ja sitten vielä viimeisen niistä kolmesta tyynystä, joista se yksi onneton oli vielä ehjä. Eihän tässä muuten mitään, mutta harmittaa mekko, minä kun en bruukaa käydä alvariinsa vaatekaupoissa.....;D aina ei tiedä, että kuristaisiko koiran vaiko eikö? Noh...taidattekin arvata, että on jo anteeksi saanut ja tietenkin lupauksen neitoseurasta metsälenkille. Lovea on ilmassa, Väinö ja Stella <3.
***
Tässäpä nämä alkuviikon höpinät, iloiset ja lämpöiset terveiset teille kaikille ja kiitos kommenteista, taitaa täällä vielä joku käydä?

Toivottelee Tuija



23 kommenttia:

Irene kirjoitti...

Harmillisia nuo vatsataudit reissussa. Onneksi kuitenkin pääsit muutamaan kukkakauppaan. Kauniita näyttivät olevan.
Olisiko tuo valkeassa kukassa oleva puu ruotsin pihjlaja? Lehdet ovat vähän sen muotoiset ja ehkä kukatkin pihlajan kukat.
Sinun puutarhassasi on kevät pidemmällä kuin meillä. Kyllä sitä kukintaa riittää vielä kesäänkin.
Sadetta on odotettu meilläkin kiivaasti. IHANA SADE. Kukas siitä lauloikaan?

Maija kirjoitti...

Kauniita kuvia reissusta! Tuo puu voisi kyllä olla jonkin sortin pihlaja..? Rautasänkysi on niin täydellisen ihana! :)

Cheri kirjoitti...

Sada, sada aina vaan... laulo joku myös. Puutarha kiittää! Apu tulee ylhäältä kun ei ehdi itse kastelukannun kanssa hääriä.
Toivottavasti voit jo paremmin, Väinö parka yrittää ilmaista itseään, mutta tuottaakin harmia.

Pepi kirjoitti...

Voi Väinö, minkä teit ☺ noh, noita sattuu...

Tuija, ystäväni, laitapa ne isot kuvat takaisin, jookos, pliiiiis!!!

Noi kollaasit on kyllä ihan kivoja, mutta kun sulla on niin kivoja kuvia, ei o kiva jokaista suureentaa -ikänäkö,katsos- kyllä me jaksetaan katsoa kaikki ziljoona kuvaa isoinakin ☺☺☺

Jaksetaanhan!!!!♥

sylvi kirjoitti...

Enpä nähnyt siunua täällä. hih
Se puu on Ruotsin pihlaja, eli Oxel ruotsiksi.
Siellähän on jo kesä yhtäpitkällä kuin täälä, kuvistasi päätellen.
Vai oli sinulla vastoinkämisiä monella tavalla.
Toivotaa paarempaa viikkoa sinulle!

Arja kirjoitti...

Voi harmi kun sait ruokamyrkytyksen :-((
Voih..täällä ei kuki vielä juuri mikään..täällä kesä tulee niin paljon myöhemmin.
Rautasänkysi on ihailtavan kaunis..huokaus..minäkin tahdon sellaisen:-)
Ruotsin kukkakaupat ovat kyllä ihania.
Ensiviikolla minäkin lähden äidin kanssa lomaileen ruotsiin.
Mukavaa viikkoa sinulle<3

arleena kirjoitti...

Minä myös tykkään kierrellä kukkakaupoissa ja Ruotsissa ne ovat tod runsaita ja kauniita.

Mukavaa, että on satanut. Nyt ei sovi moittia kuivuudesta.

Intianminttu kirjoitti...

Hyvä, että olet jo parantunut! Vettä tuli litrakaupalla täälläkin tänään. Aah, rautasänkysi on IHANA! Ja nuo ruattin maan kukkakaupat kivannäköisiä!

Inkivääri kirjoitti...

Ihania kuvia ja tunnelmia. Aivan suloinen ruosteinen rautasänkykin siellä:)

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Harmi tuo ruokamyrkytys! Onneksi ehdit sentään jotain kierrellä. TOsi kauniita kuvia :)
Saanko kysyä, missäpäin Ruotsia olitte, Tukholmassako??

Virpi kirjoitti...

Kauniita kuvia ja ihania kukkakauppoja! Harmi kun jouduit osan ajasta potemaan vällyjen alla, mutta onneksi ehdit edes hetken nauttiakin :) Mukavaa viikon jatkoa!

mummeli kirjoitti...

Onneksi meni tautisi ohi ja pääsit näkemään kukkakaupat. kauniita ovat kaikki kuvat!
Voi, mietin, mitä sanoisin Himmulle jos olisi tekonen samanlainen kuin Väinölläkin. Ikäväänsä on siinä purkanut. Onneksi ne on niin rakkaita, että saavat nopeasti anteeksi.
Kivaa viikkoa1

Paula kirjoitti...

Ihana matka varmaan muuten, mutta harmillista sairastua mahatautiin. Meidänkin ryhmässämme Tarton matkalla yksi poti ruokamyrkytystä tms. Ihania kukkaisia kuvaterveisiä Ruotsista. Voi Väinö-parkaa, maltoitko ollenkaan oikeasti edes torua, ymmärsikö hän tehneensä pahojaan? Ikävissään kun emännän mekkoa kalvoi, voi itku!

Maarit kirjoitti...

Olipas sulla huonoa tuuria sen taudin kanssa, mutta hyviä kuvia sait kuitenkin...voivoi Väinöä...
Ihanan ihana rautasänky aarre, wau!
On tuo luonto kyllä tuhlaavainen kun "kaikki" ihana kukkii samaan aikaan, no onneks ei pioni sentään vielä.
Tuulisia lomaterkkuja treelta :)

Irmastiina kirjoitti...

Ikävää, että sairastuit
reissulla...:(

Ihania kuvia silti olet nappaillut..:)

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Onpa hyvä että olet taas tolpillasi, toivottavasti oli muutoin mukava reissu.

Aivan ihana tuo sun sänky, tää tahtoo samanlaisen! Meillä ei vaan isäntä taida haluta, kun sen mielestä piha on jo nyt kuin kierrätyskeskus...;)

Vilma kirjoitti...

Onneksi sentään vähän sait nauttia matkasta. Olen veneillyt Ruotsin puolella ja siellä pihat ovat paljon siistimpiä kuin meillä. Sellaisia karamelleja.
Vettä tuli onneksi myös meillä.

Rautasänky on ihana!

Jaana kirjoitti...

woihan mahatauti ja koiruus =//
mun entinen koira repi lähes kaikki mun vaatteet kun oli möksöllään..nyt aatu herra söi meidän viime reissulla mun kolmet nahkaiset talvinilkkurit..ei koskaan miehen :( että silleen..ja silti mä sitä rakastan!
ruotsissa on aina todella kaunista, pihat ihan omaa luokkaansa ja kaikki ne ihanat terassit mitä heillä on ollut jo vuosikausia..mutta perässä tullaan .))

Saila kirjoitti...

Voi että sun tautia, onneksi tokenit jo.
Ihania kuvia! Pihlaja tulikin tuossa jo tunnistettua. Rautasänkysi on hurmaavuudessaan vertaansa vailla!
Luin vuorijumaltenkukan kasvupaikasta Ulla Salon Perinnekasvit -kirjasta seuraavaa: "Kotoisin Pohjois-Amerikan preerialta ja kosteista kalliopainanteista. Meillä viihtyy aurinkoisella paikalla, vettä läpäisevässä multavassa maassa". Minulla ei kylläkään ole läpäisevä vaan savimaa, ja kasvi kasvaa pienessä rinteessä mutta aivan ojan vierustalla, joka on märkä talvellakin. Ehkä kasvi saa siinä tarpeeksi salaojitusta kuitenkin, kun on se rinne ettei ole ihan ojan pohjalla. Varmaan aika helppo kasvi, kun kyseessä on perinnekasvi. Onnea omasi hankintaan ja taipaleelle!

Leena Lumi kirjoitti...

Koira on laumaeläin ja tarvitsee seuraa ja sen liäsksi uros tarvitsee paljon aktivitettia. Ei siinä reissata kun on noutaja. Meidän matkat loppuivat kuin seinään! Helsingissä opiskeleva tytär ehtii joskus pitkäksi viikonlopuksi, että pääsee vähän tuulettumaan. Minä olisin syönyt vielä korkokengätkin jos mut olisi jätetty yksin...

Sataa...se on niin paratiisillista. Minä nautin tästä kun puutarhanikin nauttii. Olgassa on jotain kissamaista, vaikka on uiva koira, ei millään ulos sateella;-)

Sirkka kirjoitti...

Tervehdys ystävä, Oi sinä ihana Tuija olet jo Ruosin maallekin kerinnyt,..ilmankos en ole nähnyt puutarhakaupoissa olen joka pensaan taakse kurkistellut!
Sait nauttia herkullisesta ruuasta,.vaikkakin jälkeenpäin siitä tuli vaivaa, mutta onneksi nyt on kaikki ohi ja voit paremmin ja kiitos taas mielenkiintoisista ja nautinnollisista kuvista, jotka kiinnostavat sydän juuriani myöten.
Oi sitä Väinöä, kun ikävä yllätti ja varmaan oli molemminpuolista. Harmi se mekko juttu, olisi ollut kiva nähdä se päälläsi, vai voisikon sen ommella tai uusi sit samanlainen.
Muistatkos Rosan rautasängyn, jonka ostin ystävältäni sellainen vanha 100v, niin hän ehdotti silloin, et laittaisin sen ulos, mutta Rosa nukkuu siinä...sit joskus ehkä.
Sinun rautasänkysi sopii hyvin just tuohon paikkaan ja on ilo silmille ja ennenkaikkea sielulle!

Voi hyvin ystäväiseni ja ainiin kyllä niitä kärhöjä on valkoisiakin!
Nähdään!

Seija/Matti kirjoitti...

Kaunis postaus!
Mutta toivottavasti tautisi on jo helpottanut.
Vai semmoista meni Väinö tekemään toisen kauniille leningille.. hööö!
Ja vielä tyynylle kävi huonosti, no, kaiken ne rakkaat lemmikit saa anteeksi :)
Vai ompi rakkautta ilmassa koiruuksilla, oikein mukavaahan se on ♥♥
Leppoisaa iltaa Tuija
Halaus
t
seijastiina

Mirjami kirjoitti...

Ihana rautainen pinnasänky! Onko myynnissä? T. Willa Wanillan Rouva
www.willawanilla.blogspot.com