sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ihana viikonloppu !

Pitkästä aikaa oli aivan loistava viikonloppu, siis noin "säällisesti". Eilen lauantaina, en juurikaan kerennyt muiden kiireiden vuoksi pihaa laittelemaan, mutta tänään sitten senkin edestä. Koko päivä siinä meni, mutta nyt on terassit siivottu ja kaikki kukkasipulit istutettu. Jihaa..mut hei...ei niitä ollutkaan sitten niin kauheasti...pitäisiköhän vielä.... :)  no pitää !!! Vihdoin löysin myös mieleisen puun takapihalle, ja halavalla kun sain niin hyvä etten ostanut useampaa. Päärynäpuu Pepi, siis on kaivettu kasvamaan.
tykkään kovin sen ihanasta syysvärityksestä, se olikin yksi kriteeri, jonka tuli täyttyä puuta etsiessäni.
Nyt sitten odottelemaan suurta päärynäsatoa, tämä kuulemma saattaa antaa satoa jo ensi vuonna.
komeasti on myös kelloköynnös kasvanut terassilla ja aivan varmasti laitan ensi keväänä samaan paikkaan yhden ja viereen vielä toisen....viidakkomeininkiä !
takaterassin siistimisessä menikin aikaa, kun tuota tavaraa on enemmän kuin laki sallii, niin kaikki piti kiikuttaa ensin toiseen paikkaan, jotta sain lakaistua kunnolla, meidän rivitaloa ympäröi monta haapaa ja niistä näyttää lähtevän sekä keväällä että syksyllä tosi paljon roskaa.
tammeterhoja lasipulloon keräilin taas tänään Väinön kanssa aamulenkillä.
syksyisiä istutuksia jo olen tehnyt, vaikka vielä pelargonit kukkivatkin ja leijonankita se vasta onkin innostunut kukkimaan.
pelargonioille tein jo alustavia "sisäänviemis" toimenpiteitä. Osa on kasvaa rojauttanut niin pitkiksi, että lyhensin jo nyt, jotkut saiva vielä pitää kukkansa, toiset taas eivät. Se sisään vieminen saattaa taas tapahtua niin nopeasti, että sitten ei kerkeä enää niitä siistimään.
on muuten komea myös tämä ns. "tavis" lohenpunainen pelargoni, se saa myös talvisijoituspaikan. 

Siispä tämmöistä täällä ja toivotaan nyt, että vielä olisi lämpöisiä päiviä ja hallattomia öitä tiedossa.


Toivottelee Tuija


14 kommenttia:

Between kirjoitti...

Niin kaunista ja kesäisen viidakollista, että puhe syksystä on kuin toisesta maailmasta. Viikonloppu on tosiaan hellinyt meitä lämmöllä ja auringolla - ja pudonneilla lepänlehdillä.

Molley kirjoitti...

Rehevästi tuo kelloköynnös sinulla kasvaa, kukkiiko se myös. Minun köynnökseni ei oikein menestynyt, tosin kaikki siemenet itivät ja ystävilleni antamat taimet onneksi ovat menestyneet ja myöskin kukkineet.
Toivotaan vielä lisää lämpimiä päiviä.

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Kyllä viherpeukalolla kasvitkin viihtyy :)

pioni kirjoitti...

Onpa päärynällä kaunis syysväri, ei ihme että sen valitsit. Yksi kpl oli myös varmasti hyvä päätös;)
Loistavalta kuulostaa sunnuntaisi, koko päivä puutarhapuuhailua!

Irene kirjoitti...

Ihana oli sunnuntai. Ihan mielellään sitä pihalla touhusi. Olet kyllä niin nopea käänteissäsi, että saat päivässä syyshommat tehdyksi! Sitä ihmettelen. Minulla menee monta päivää.
Rehevää ja kaunista on terassillasi!

Kivisen Vilma kirjoitti...

Sinullahan alkavat syystoimet olla sitten mallillaan! Hyvää syksyn jatkoa!

laura kirjoitti...

kauniiksi olet terassin laittanut! Minä olen myös miettinyt puun hankkimista yhteen sopivaan kohtaan. Hyvä pointti tuo syysväritys!

Kaunista syksyä sinulle!

ps. haaveilen jo ensikesän blogitapaamisesta, mietin että voitaisiinko tehdä reissu kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan... :)

laura kirjoitti...

Niin ja oikein mielellään autan blogitapaamisen järkkäämisessä, mikäli jotain apua tarvitaan ja voi täältä kaukaa auttaa..

Mutta nautitaan nyt kauniista syksystä ja vietetään joulua ja niin pois päin ensin... ;)

Riina kirjoitti...

Näen jo sut istumassa päärynäpuun alla. Vaikkei päärynöitä heti tulisikaan, niin kaunis se silti on.
Kauniita syyskoristeita olet myös laitellut terassille.

Ja minäkin Lauran lailla, odotan blogitapaamista ensi keväänä/kesänä ja muistelen viime kertaa vieläkin lämmöllä. Tapaamien toi ihan uuden ulottuvuuden tähän bloggailuun. :)

sylvi kirjoitti...

Niin kesähän vain jatkuu sinunkin kukkapenkeissä.
Ihanat värit.

Irene kirjoitti...

Tulin taas tänne vaihteeksi kertomaan, että blogissani on haaste sinulle:
http://vironpera.blogspot.fi/2014/10/inspiraatio.html

Taina kirjoitti...

Sinulta nuo terassihommat sujuu ja miten kaunista onkaan,voi tavatonta..hei sinulle ois haastetta blogissani!

Hyvää syksyn jatkoa sinulle :)

Leena Lumi kirjoitti...

Ihanat kuvat <3

Sinut on haastettu!

Leena Lumi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.