keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Minun kesäni kohokohta käsillä

Elikkä pionien kukinta. 

Ne eivät jätä minua rauhaan, vaikka ajattelin, että kun muutimme omakotitalosta pois, jossa minulla oli piiiiiiitkä pionipenkki, niin tänne en enää niitä laita kuin muutaman. Taas on mopo karannut käsistä ja huomaan haaveilevani vaikka mistä uusista lajikkeista.
nämä pionit ovat olleet täällä jo ennen meitä. En tiedä lajikkeita, mutta ei sen niin väliä olekaan, riittää kun ovat kauniita ja ihanan tuoksuisia. 
oma istuttamani ovat vielä niin nuoria, että ei ole odotettavissa valtavan paljon kukintaa, mutta nekin vähäiset otan ilolla vastaan.
maasta se pienikin ponnistaa.  Toinen yksi lemppari kukistani on myös pudottanut lasketumistelineensä alas...hih..hih..minusta se näyttää ihan avaruusalukselta.
nämä kaivoin mukaani vahasta kodista ja siksi ne ovatkin aika komeita.

kaikki kasvaa ajan kanssa, niin kuin nämäkin kärhöt, joita tuskailin vielä viime keväänä ja kesänä. Sade on tainnut sittenkin tehdä niille hyvää.
kohta ne peittävät koko seinän. 

Aurinkoisempaa viikon jatkoa kaikille !
(Toivotaan, että sateet hellittävät joksikin aikaa.)

Tuija


12 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Vau mitä ihanuuksia ja taustalla niin komea köynnöshortensiakin! :)

sylvi kirjoitti...

Kauniita, ihania pionia.
Meidän pionit on nyt melkein kukkineet.
Tänään leikkelin paljon kukkineita pois.

annekatariina kirjoitti...

Kauniita pioneja. Minun pionit odottelevat vielä kukintaa. Täytyykin hankkia lisää alennusmyynneistä.

Riina kirjoitti...

Todella kauniilta näyttää!
Kyllä on kannattanut hairahtua noihin pioneihin.
Minäkin päätän aina vakaasti etten keräile mitään, mutta sitten huomaan uuden pionin, kuunliljan ja kurjenpolven ja järki häviää...

mummeli kirjoitti...

Aivan ihanat pionit ja kaikki muutkin.
Nyt se kesä alkaa, luultavasti. ei vielä uskalla uskoa.

Hannah kirjoitti...

Ihanat kukkkivaiset, varsinkin nuo upeat pionit! Täälläkin eletään pionien avatumisen odotuksessa, pian tulvahtavat kukkimaan. Kukkahairahdukset ovat hyvästä, nautitaan:)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Aivan ihana tuo valkoinen pioni. Ensin luulin että kyseessä on Festiva Maxima, mutta punaiset viirut puuttuivat tuolta kukkapohjasta. Kaunista.

Between kirjoitti...

Pionien lumoissa ollaan oltu täälläkin. Ovat ne kyllä niin kauniita ja komeita. Huomasin, että kukkavaihe tuntuu tänä vuonna menevän hurjan nopeasti ohi. Olisiko sillä jotain vaikutusta, kun tuo nuppuvaihe on ollut aivan mahdottoman pitkä?

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Vallan upea tuo ensimmäinen tuntematon! Siinä on ilmeisesti hieman kellertävää sisällä? Kyllä on kaunis, jotenkin herkkä.

Tiina kirjoitti...

Mahtavan muhkeita pioneita sulla siellä! Tämä on aikas ihanaa aikaa :)

pivi kirjoitti...

Ihania ! Pioneja ei vaan voi olla liikaa. Mäkin olin asettanut itselleni kiellon, ettei mahdu/tarvitse enempää, no - toisin kävi :D Tuo valkoinen voisi olla Duchesse de Nemours, jossa on hieman keltaista pohjalla ja tekee tuollaisen "tötterön" kukinnan edetessä. Nyt on luvattu vihdoin parempia kelejä !

Satu kirjoitti...

Pionit on kyllä puutarhan kiistattomia kuningattaria! Niihin on niin helppo hurahtaa ja haluta aina vaan lisää uusia lajikkeita :)