perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ihanainen arvonta "takatalven" taltuttajaksi !

Minulla oli ilo saada Ilona Pietiläisen uusin kirja arvontavoitoksi, joten koska ensi viikoksi on luvattu kylmeneviä säitä, laitetaan ihana, keväinen/kesäinen arvonta pystyyn. Ilonan kirja pursuaa  kesäisiä ideoita mökille ja kotiin, luin sen yhdellä avauksella tässä eräänä iltana ja nukahdin hymy huulilla, laineiden liplatukseen ja kesäauringon lämpöön. Säännöt on omat ja kuuluvat näin;

jokaikinen saa yhden onnen arvan :) mutta jos haluat, voit jakaa omassa blogissasi voiton maksimoimiseksi, eli silloin sujautan toisen arvan sinulle. 
kirja on hurmaava, niin kuin nimensäkin. Onnea arvontaan kaikille, ai niin ja arvonta päättyy ensi perjantaina 21.3 klo 12.00 jolloin kerkeän vielä kirjan postittamaan voittajalle.
***
ei pitäisi valittaa, mutta jotenkin tuntuu epäreilulta, että vielä tulee lunta, olishan tuo nyt voinut olla tulematta, mutta kun tämäkään asia ei ole päätettävissäni, on pakko sopeutua. Pääsiäistä silti odottelen jo. Mämmiäkin jo ostin, tosin en aio sitä pääsiäiseksi säästää, vaan nautiskelen sen viikonloppuna vaniljakastikkeen kanssa, on herkkua on!
ja perhosia odottelen myös.
onneksi nämä pikku auringot ilahduttavat.
siivoilin viikolla kodinhoitohuoneen kaappia ja kas kummaa, sieltähän löytyi tämmöisiä hauskoja palkoja. Ruusupapuja äitini minulle viime syksynä laittoi johonkin kassiin ja unohdin ne. Noista taidankin saada aika monta köynnöstä.

Mukavaa viikonloppua kaikille, ei anneta takatalven masentaa.

Toivottelee Tuija

58 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kuules Tuija, kyllä ne lumet äkkiä sulaa, muutaman päivän kuluttua on taas lauhempaa. Päivä on jo niin pitkä ja aurinko korkealla, ettei se talvi pysty tähän väliin enää änkeytymään ;-)
Osallistun arvontaan yhdellä arvalla, tuo kirja kuulostaa tosi kivalta!

Leena Lumi kirjoitti...

Tuija, olen mukana kahdella. Laitan viikonloppuna palkkiniini. Nyt on viikko ollut sellainen, että kohta kupsahdan.

Laitoin tänään uudelle magnolialla hallaharson ja teen niin joka yö, kunnes tämä kylmä kausi on ohi. En edes tajunnut, että meidän makkarin tumma tapetti on magnoliakuvioinen, joku lukija huomasi;)

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kiva arvonta jälleen. Yhdellä mukana. Mukavaa viikonloppua, Tuija.

Ritlikki kirjoitti...

Olen mukana kahdella arvalla. Ilo jakaa kavereille nämä ihanat sivusi.

Suvikummun Marja kirjoitti...

Sitä lunta ja takatalvea on nyt kaikissa ennusteissa toitettu niin paljon, että saatu vaikutelma on varmasti pahempi kuin todellisuus tulee olemaankaan! Äkkiä ne lumet sulavat, jos niitä sattuisi satamaan. Nyt viikonloppuna on täysikuu, silloin on aina kylmää.
Ensi viikon jälkeen varmasti taas lämpenee :)
Minäkin ostin tänään jo pääsiäisjuttuja, höyhenkranssinkin!
Arvontaan en nyt osallistu, kun minulla on jo tuo kirja. Ihana, kuin kaunista satua koko kirja :)
Hyvää viikonloppua, sääennusteista huolimatta!

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Ihanaa, ehdottomasti mukana!! :) On se kyllä tylsää, että lunta lupaili! Me kun jo grillikausikin tänään avattiin :)

Marja kirjoitti...

Mukana yhdellä arvalla.

Sanna P kirjoitti...

Mukana mukana mukana! <3 Yksi arpa kiitos ^_^ kaljukeiju@gmail.com

Iris kirjoitti...

Yhdellä arvalla osallistun hurmaavan kirjan arvontaan!

Eiju kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana! Pihapuuhiin pääsyä odotellen...

AuliMaria kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana!

Henkkumaaria kirjoitti...

Kahdella mukaan! Ihana kirja palkintona!

MINNA kirjoitti...

Mukana yhdellä arvalla.

Teija kirjoitti...

Kahdella mukana, linkitän omassa Haaveita ja Heinäseipäitä -blogissani! Mukavaa viikonloppua! ♥

GardenianKati kirjoitti...

Mukana yhdellä. Ei se lumi voi jäädä maahan pitkäksi aikaa. Hiihdellään tänään, haravoidaan huomenna... :)

lentoemo kirjoitti...

Vaikka kevät ja kevään eteneminen onkin kiva juttu, niin kyllä vaan on tänään kaunis luminen maisema johon herätä. Kaunis päivä tulossa!
Mukana ihanuuden arvonnassa minäkin.
flight(at)luukku(piste)com

TuijaH. kirjoitti...

Kevään ensimmäinen arvonta johon osallistun, kahdella arvalla tietenkin. :)

SariW kirjoitti...

Minä taas olen niin onnellinen, että lumi tuli maahan. On tosi kaunista, töissä työtahti palautuu normaaliksi... ja se jarruttelee myös kasveja lähtemästä kasvuun liian aikaisin... ja se hillitsee myös liian aikaista kevät töihin ryhtymistä ; )

Mimura kirjoitti...

Voi, mielelläni osallistun arvontaasi. Ulkona on nyt lunta mojovat määrät ja lisää tulee... taidan siis hakea takaisin varastosta lumilelut ja viedä pyörät sinne.

martta kirjoitti...

Ihana kirja, haluaisin niin voittaa tämän :)

Mari kirjoitti...

Mukana arvonnassa :) Ihania kuvia!

Henna73 kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukaan :D

Pepi kirjoitti...

Pari arpalosta mulle, kiitos :)
Vielä puuttuu Ilonan kirjoista tämä uusin!

Anonyymi kirjoitti...

Hurmaava arvonta, mukaan siis! Alkais jo saada tuo kevät tulla niin pääsis kuopsuttelemaan;-)
satu.kantoluoto@hotmail.com

jenni kirjoitti...

kahdella arvalla mukana :)

Satu kirjoitti...

Kirjan kansikin näyttää jo niin hurmaavalta, että ehdottomasti osallistun arvontaan. Yhdellä arvalla mukana!

Between kirjoitti...

Mukana yhdellä arvalla.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kahdella mukana!!

klaara kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Mukavaa kevään odotusta.

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Linkittelen tämän omaan blogiini, joten kahdella ollaan mukana kivassa arvonnassa!

aiai kirjoitti...

Osallistun arvontaan!
holopaisen_veera [at] luukku.com

Unknown kirjoitti...

Mukana yhdellä arvalla.

teekoo81(ät)gmail.com

pioni kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana ihanan kirjan arvonnassa:)

Intianminttu kirjoitti...

Asettaudun jonon jatkoksi arpalipuke kourassa ja toivon, että edes tämän kerran olisi arpaonni myötä :)

Annika kirjoitti...

Mukana kahdella arvalla! Tuo kirja olis niin ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana yhdellä arpalipukkeella :)
s.kansakoski@luukku.com

Unknown kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana arvonnassa, varmasati ihana kirja :)

Elmiira kirjoitti...

Arvontaan mukaan yhdellä. paperitypy ät hotmail.com

Keskeneräinen kirjoitti...

Mielelläni olen mukana tässä arvonnassa. Laitahan yksi arpa minullekin.

Majan Molla kirjoitti...

Mukana yhdellä arvalla.
Mukavaa viikkoa, vaikka kylmää lupaileekin!

Jenni / Kirjakirppu kirjoitti...

Ilonan kirjat ovat aina niin kauniita :)
Ihana blogi sinulla, löysin tänne Viherpihan kautta. Olen mukana kahdella arvalla, linkitän blogiini vielä tämän illan aikana.

Hiipi kirjoitti...

Ehtiihän tässä tulla vaikka millainen kevät, kunhan vähän pidemmälle ehditään. Pääsiäisenä voisi mieluusti olla jo lämmintä ;) Yksi arpa, kiitos.

Titteli Tuure kirjoitti...

Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.
isontalonpoikii@gmail.com

Minna kirjoitti...

Hurmaavassa arvonnassa mukana! Yksi arpa.
minnapo1(at)gmail.com

maruska kirjoitti...

yksi arpa

mariestrange(a)hotmail.com

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Kirjoittelen tänään lomapostauksen, niin pääset sen yhteyteen ;)

2 arpaa!

Hitunen kirjoitti...

Olen silloin tällöin täällä käynyt, ihanat puutarhat kiinnostavat aina. Osallistun yhdellä arvalla.

Tiina L kirjoitti...

Yhdellä mukana :)
tiinatsi@hotmail.com

Maria / Kanelia ja kardemummaa kirjoitti...

Arvontaan mukaan, totta kai! Ihana kirja, kaupassa tätä jo selailin. Yhdellä arvalla keväisessä arvonnassa mukana:)

Ilokseni kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukaan :)
ilokseni@gmail.com

Kirsikka kirjoitti...

Olen kahdella arvalla mukana.
Ei masennuta vaikka lunta tuli niin runsaasti ei ei.

Teri kirjoitti...

Kahdella arvalla mukaan! :) Vaikka "takatalvi" ei sureta yhtään; jos vuoden keskilämpötila pysyy vakiona, on parempi ottaa ne kylmät ilmat talvella ja kesällä kuumat. Jos on lämmin talvi ja aikainen kevät, on myös kylmä kesä.. eiks se näin mene. :)

Johanna kirjoitti...

Yhdellä mukana. Tuo on varmasti ihana kirja. minä kyllä nautin tästä "takatalvesta" ikävöin lunta ja kohta tuo kuitenkin sulaa.
johanna_penttila@hotmail.com

Vianna kirjoitti...

No nyt on pakko yrittää, näyttää sen verran namulta tuo kirja!

Saida kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukana! kiia-@hotmail.com

Mervi kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana. :)

Riitta kirjoitti...

Taisin vielä ehtiä mukaan :) Toivottavasti tää lumen tulo ei johdu mun talvilomasta...no luvassa on lämpenevää huomisesta alkaen 3

Katariina kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukaan :)