sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kukkapenkkien kuulumisia, pioneja, pelargoneja ja vaikka mitä.

Juhannus mennä hurahti todella nopeasti, oli aivan mielettömän mukava ja rauhallinenkin juhannus kaiken kaikkiaan. Mökillä oli ystäväpariskuntamme vuosien takaa ja tytär poikaystävänsä kanssa. Saunottiin , uitiin, syötiin hyvin ja pelattiin sekä välillä vähän soudeltiin ja tuijoteltiin superkuuta. Samoin vilahti meikäläisen viikon loma ihan hujauksessa, vielä olisi pari viikkoa töitä ja sitten onkin tiedossa kolmen viikon loma. Nyt olemme jo kotona ja kukkapenkkien kastelua on tiedossa illemmalla.
pioniot olivat vielä suhteellisen tiukassa nupussa torstaina, kun lähdimme mökille, nyt muutaman päivän aikana ne olivat avautuneet. 
Ihmeen hyvin ovat lähteet kasvuun, mutta eihän nämä vielä ole edellisen kodin veroisia. Siellähän pionipenkkini oli yli kymmen metrinen.
 tässä etupihan pionipenkissä on etualalla kurjenpolvea, sekä takanakin korkeampaa valko-sinistä kurjenpolvea. Tähän penkkiin olen istuttanut myös kaksi dahliaa. Takana penkin päällä on osa pelargonioista.
muurahaiset tykkäävät kovasti pioneista,  melkein jokaiseen kuvaan tulee ainakin yksi kuokkavieras.
 olisi kiva istuttaa vielä muutama.
 pelargoniat tykkäävät olla etupihan paahteessa.
 ostin viime viikolla ihanan tuoksupelargonian. Sen kukat ovat supersuloiset.
 etupihan kukkapenkin ukonhatuista on kasvanut komea pehko ja vasemmalla syysleimutkin ovat jo aika isoja..onneksi ei ole vielä edes nuppuja...:)
 kärhot selvisivät myös hienosti talvesta, kaikki ovat jo mukavassa kasvussa. Toivottavasti tulee paljon kukkia.
 olin aivan varma, että jalokärhö Jackman kuolla kupsahti viime kesänä, kun siihen tuli härmää. Mutta ei, ensimmäisenä se keväällä lähti kärhöistä kasvamaan ja kohta saan nauttia sen tumman sinisistä kukista. Vieressä salkoruusuja ja liljoja.
 ruusuja on tässä pitkässä penkissä kaksi ja ne ovat  täynnä nuppuja.
Tämmöisiä juttuja tällä kertaa ( huomaisikohan nuo naapurit, jos vai vihkaa maalaisin tuon keltaisen aidan valkoiseksi...???  hih..hih..)
 näyttää nuo muurahaiset tykkäävän myös varjoliljoista.

Oikein mukavaa ja aurinkoista viikon alkua kaikille.

Toivottelee Tuija

14 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

On nuo pionin kuat upeita!!
Mukavaa ensiviikkoa, helleviikkoa sinulle!

Leena Lumi kirjoitti...

Ensi kevään juurakkotilaus valkoiselle varjoliljalle on jo tehty;)

Yhtä unelmaisia ovat uuden kotisi pionit!

Saila kirjoitti...

Upeita kukkia ja paljon! Oletpa saanut mahtumaan paljon niitä uuteenkin pihaan.

annekatariina kirjoitti...

Upeita kukkia. Minun ukonhatut ovat kovin pieniä verrattuna penkissäsi oleviin, saas nähdä mitä tulee.

Kristiina K kirjoitti...

Upeat istutukset!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kukkia ja kivoja somistuksia siellä kukkaistutusten joukossa :D

Tweety Blue kirjoitti...

Upeita istutuksia! Pihasi näyttää aivan mahtavalta :)

Riitta kirjoitti...

Samaa mieltä kuin muutkin ! Ihania istutuksia kukkineen ! Mä en ymmärrä miksi mun pionit ei kuki kunnolla vaikka muuten ovat niin rehevät kasvultaan ja mä niin tykkään pionin kukista. Iloisia loman odotushetkiä sinulle ☻

Kivisen Vilma kirjoitti...

Hyvin on sinulla jo kukkia uudenkin kodin pihassa.

pivi kirjoitti...

Ihanasti kukkivat pionit ! Nyt on kuningattarien aika parhaimmillaan.

arleena kirjoitti...

Kauniit pionit ja pelargoniat.

Monisuuntaista kirjoitti...

Ei oikein voi muuta sanoa kuin,että "tykkään"!! Hienosti olet kyllä jo uudenkin pihasi kukittanut ja koristellut :)

Pepi kirjoitti...

Sulla on kohta ihan tuijamainen puutarha uudessakin kodissa :D

Kukkeaa kesää!!

Black Rose kirjoitti...

Todealla kaunista!
Kaikenlaisia ihanuuksia sulla puutarha täynnä :)