maanantai 15. huhtikuuta 2013

ON se tiukassa tuo lumi

Viikonloppu vierähti mökillä sadetta pidellessä ja tuumaillessa maailman menoa, joten siitä ei paljon kuvia ole tarjolla. Nyt on 15.4. 2013 ja seuraavat kuvat olen ottanut 13.5. 2012 elikkä noin kuukausi tästä viime vuonna. Tosin nämäkin kuvat on historiaa, koska emme asu enää tuolla. Puutarhamessutkin jäivät miehen työasioiden vuoksi tänä vuonna käymättä. Sorry Saila, meidän piti nähdä siellä, mutta toisin kävi.

Kirsikkapuu oli täydessä kukassa.
pionit olivat näin komealla alulla.
valkovuokot ja kevätkaihon kukat täydessä kukassa.
kirjopikarinliljat näin komeina.

muraatti jo ulkona näin komeana.

eipä taida tänä keväänä kuukauden päästä olla tämmöistä kukkaloistoa. Huoh...
****
Ja tänä aamuna sain taas kerran auton ikkunat skrapata, koska yöllä oli pakkasta, lumikasat eivät olleet kovin paljoa viikonlopun aikana vajenneet, vaikka lauantaina kuulemma täälläkin satoi koko päivän ai ottaako pattiin..NO OTTAA!
***
Tuijaa masentaa tänään!

Tuija


23 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Älä sie masennu! Täällä Hesassa kevät on ainakin edennyt huimasti muutamassa päivässä. Maasta nousi Eirassa jo vaikka mitä, kun olimme eilen kävelyllä.

ritva kirjoitti...

Kyllä se kesä tulee vaikkakin vähän myöhässä ♥

Mona's Picturesque kirjoitti...

Ei masennuta ei!
Kiitos tästä ihanasta kevätpläjäyksestä ♥
Katsellaan näitä kun odotellaan tulevia kuvia :)

mummeli kirjoitti...

Ei sitä tiedä vaikka kuukauden päästä olisi miten upeaa, kevät on niin ihmeellinen, joskus tulee hitaasti kiiruhtaen, joskus kerralla ryöpsähtäen. Mutta vielä ei kuki ei liljat ei orvokit, mutta sitten joskus taass.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Kyllä myöhässä ollaan, mutta aina on luonto ottanut kiinni menetetyn ajan.
Harmi, sillä se tietää sitä, et kaikki alkaa kukkia kovalla kiireellä yhtä aikaa.
sellainen hiljaa hiipivä kevään vaihtuminen kesään olisi ihanteellisin. Ehtisi nauttia eri kukkijoista erikseen:)

Leena Lumi kirjoitti...

Tuija, meillä oli aamulla varhain plussalla...

Kyllä se kaikki sieltä tulee, niin scillamatot kuin VAALEANPUNAISET muscaritkin.

Laitatko minulle sen osoitteesi leenalumi@gmail.com

Tiina kirjoitti...

Ei nyt sovi masentua! Tämä on ihan hyvällä mallilla jo! Vettä on satanut koko päivän ja lumet sulavat tosi nopsaan. Ja kuukauden päästä TODELLAKIN näyttää tuolta kuin kuvissasi, ettäs tiedät! :D

Katja - Bag End kirjoitti...

Kevät oli tiukassa täälläkin, mutta nyt voi vihdoinkin sanoa että meillä on kevät! Ihanaa. Kyllä se vielä Suomeenkin saapuu :-)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Täällä sataa tällä hetkellä vettä kaatamalla...josko se toisi kevättä lähemmäksi...:)
Upeita kuvia!

marjamatilda kirjoitti...

VOIMAHALIT! Huomenna paistaa taas aurinko !

Monisuuntaista kirjoitti...

Pitää vaan katsella näitä viime kevään ja kesän kuvia lohdutukseksi :)

Jaana kirjoitti...

ihan samoja mietteitä olen täällä fundeerannut...
viime vuonna olin jo skrapannut lähes koko pihan, viritellyt istumapaikkoja ymym
mitä teen nyt..eilen lapioin vimmattuna lumikasoja hajalle..sulakaa nyt helskutti :)
tänään tulee vettä vaakasuoraan, on niin kylmä..onneksi edes sataa josko siitä olis jotain hyötyä..
ihme kevät ei muuta voi sanoa...

Irene kirjoitti...

Tuija katsele nyt vaan noita sinun viime vuotisia kauniita kevätkukkakuvia. Pysyy mieli korkealla. Pihalla kannattaa nyt sulkea silmät.

Intianminttu kirjoitti...

Se voi olla, että kevät ottaakin pikaspurtin. Siinä toivossa minä ainakin elän! Ja tänään kotoa löytyi eka kesän kärpänen :)

pikkunuttuja kirjoitti...

Musta tuntuu että koko kevät jää väliin ja tulee suoraan kesä? Ihania kukkia sulla oli siellä entisessä paikkaa! Täälläkin on ollut tosi masentava ilma tänään,mutta eilen meillä paistoi!
Kivaa viikkoa kuitenkin, kyllä sekä vielä iloks muuttuu;)

Cheri kirjoitti...

Älä, Tuija masennu, meillä jo lumi sulaa hurjaa kyytiä. Vettä sataa ja se huuhtoo pian loputkin pois. Tosin edessä on vielä yöpakkasia, mutta elämä voittaa kun maa paljastuu!

Eeviregina kirjoitti...

Meillä satoi viikonloppuna LUNTA!!!
Ei malttais millään odottaa, että lumet sulaa ja kukat alkavat kasvaa.Ihastuttavia kukkakuvia! Minäkin odotan kirjopikarililjoja pihalle!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Aivan ihanat kuvat. Kyllä se oikea kevät sieltä on tulossa sateiden myötä.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Tuija: näillä mennään tänä keväänä. Ei auta. Tuntuupa sitä mukavammalta, kun puutarhatöihin vihdoin pääsee.

arleena kirjoitti...

Minä luulin ensin, että jossain kuin salaa kukitaan näin kauniisti. Viime vuonna olikin kevät ajallaan, nyt saa vielä odottaa kukkaloistoa.

Titti kirjoitti...

Koitan ajatella positiivisesti että onneksi kevät on vielä edessä... ;)
Mutta ei kyllä vielä ole kevättä rinnassa kun meillä lunta paljon!!!
Juuri eilen mietin että silloin kun Taivaspoika ja Kuopus ovat syntyneet (16.4 -89 ja -92) niin sain sairaalaan sini- ja valkovuokkoja... Nyt ei ole vielä edes leskenlehtiä, -no ehkä jossakin etelärinteessä.

Susanne kirjoitti...

Ihania kuvia! Tosi, tosi kaunista!
Suloista kevään jatkoa♥

pioni kirjoitti...

Kyllä kuukauden kuluttua on jo kunnon kevät, pakko olla!
Meillä lumet ovat kadonneet lähes kokonaan, ainoastaan niissä kohdin, mihin sitä on katolta tippunut tai kolattu, on pienet kasat jäljellä.