torstai 18. huhtikuuta 2013

Hellurei kaikille !

Siivoilin kuviani koneelta, koska silloin kun niitä lataa, ei tule käytyä välttämättä läpi, kun on mukamas olevinaan kiire..selityksen makua, tiedän. Mutta nyt olen käynyt melkein kaikki kansiot läpi ja tuli ajatus, että on joitain kukkia, mitkä ovat vaan niin ihania, että niitä haluaa aina uudelleen ja uudelleen kasvattaa.
yksi sellainen on tämä.Moseksen palavapensas. Tosi hidaskasvuinen, mutta aivan uskomattoman ihana ja kestävä. Harmi, että se jäi sinne vanhaan kotiin. Tämän kokoiseksi kasvattaminen vei kymmenisen vuotta, joten ihan hetkessä ei näin komeaa puskaa kasvateta.
Juhannusruusu on toinen mistä olisi pitänyt muistaa ottaa alkuja, mutta siinä kiireessä unohtui. Toivottavasti saan äidiltä tätä samaa lajia vielä muutaman pistokkaan, vaikka mökille ja miksi ei kotiinkin. Tämä ei ole minulle mikään tavallinen juhannusruusu vaan kotipaikalta omin pikku kätösin kaivettu taimi.
puhumattakaan nyt pioneista.
kukkarunsautta odottelee myös Väinö ja toivottelee kaikille mukavaa torstai päivää. Ehkäpä jo loppu viikosta minäkin voin esitellä kukkapenkkiä, josta oikesti jotain alkaa puskemaan läpi, jotain vaalean vihreää sieltä pilkottaa.!


Torstai terkuin Tuija




22 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Oi, Väinö luonnonkukissa on mun suosikki♥

Kivisen Vilma kirjoitti...

Joko helpottaa, kun lumet sulavat vauhdilla? Nytkin sataa vettä ainakin meillä. Loputkin lumet saavat kyytiä!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunista!
Väinökin ihailee...:)

Kukkaiselämää kirjoitti...

Väinö ja kukat sopivat hyvin yhteen! Menetkö viikonloppuna mökkeilemään? Hieno tuo Mooses..

Hannah kirjoitti...

Oih, ihanat, ihanat kukkaset ja Väinö:)
Vihdoin lumi katoaa, kyllä tämä tästä! Kevätiloa sylillinen luoksesi♥

Elsa kirjoitti...

Ei ihme että Sinulla on kevättä niin kovin ikävä. Mutta onneksi lumi sulaa sateen myötä.

Mari kirjoitti...

Ihana kuva Väinöstä :) Tuota mooseksen palavaapensasta minäkin himoitsen, tänä kesänä sitä täytyy laittaa kukkapenkkiin. En vain tiennyt että se on noin hidaskasvuista...

Cheri kirjoitti...

Tälläisistä kuvista saa uskonvahvistusta kun ei malttaisi millään odottaa ja alkaa jo epäillä, että olemme siirtymässä jääkauteen, Onneksi viimeisetkin lumet katoavat ihan pian ja sitten vain kasvua ihmettelemään. Toivottavasti kukilla on ollut mukava talvi lumen alla.

RUUTUOVEN TAKAA kirjoitti...

Ihania kesäsiä kuvia! Tule kesä aurinkoinen...

Katja - Bag End kirjoitti...

Ihania kuvia :-) Tuo Moseksen palavapensas on upea ja sopisi meidänkin puutarhaan kuin nappi silmään...

pivi kirjoitti...

Upea mooses. Puutarhasta luopuminen on vaikeaa, on kuin osan itseään jättäisi taakseen. Muutin 10 v sitten, ja kyllä siinä meni useampi kesä ennen kuin ikävä laantui. Oikeastaan sitten vasta "rauhotuin", kun uusi pihani rupesi olemaan runsaampi kuin vanha ja rupesi tuntumaan omalta. Mutta sulla on nyt uusia tuulia edessä !

TainaT kirjoitti...

Palavapensas on minunkin suosikkini. Kukkien terälehdet kauniit ja lehdet ihanan vihreät. Äitini sai viime kesänä pahan ihottuman kasvoihin tästä kasvista..viikko tolkulla kukan kuvio poskessa kuin tatuoituna.

TainaT kirjoitti...

Palavapensas on minunkin suosikkini. Kukkien terälehdet kauniit ja lehdet ihanan vihreät. Äitini sai viime kesänä pahan ihottuman kasvoihin tästä kasvista..viikko tolkulla kukan kuvio poskessa kuin tatuoituna.

SariW kirjoitti...

Ihania pioneja. Olen niin tyytyväinen tämän illan sateesta... se sulattaa viimeisetkin lumet ja perennapenkit tulevat näkyviin : )
Mukavaa torstaita sinullekin !

Eeviregina kirjoitti...

Voi ihanuus, mitä kesäkuvia!
Etkö voi kysyä entisen pihasi asukkailta, voitko hakea pieniä muistoja sieltä? Vai onko sinne liian vaikeaa mennä...
Sulla on nyt uudet suunnitelmat ja uudet tuulet. Malttamattomana täälläkin kurkitaan kukkapenkkejä ja odotellaan uutta kasvua.
Ihania kevätpäiviä sinulle!

Ronja Ryövärintytär kirjoitti...

Ihania kesäkuvia sinulla :)

Marikki kirjoitti...

Tuo kuva, missä oli Väinö ja kukkaniitty vei sydämeni, aivan IHANA!!♥

Iloa viikonloppuusi, ystäväin!:)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Mooseksen palavapensas on minunkin perenna suosikkini. Ihanat kesäiset kuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo mooseksen palava pensas, eipä ole tullut kokeiltua! Ja aivan ihanat pionit, se vain on kyllä uhkea kukka:)
-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

Monisuuntaista kirjoitti...

Moosesta odottelen itsekin pääseväni ensi kesänä pihaani istuttamaan :)

Tallu kirjoitti...

Tuo mooseksenpalavapensas on ihan uusi tuttavuus! Pitääpä laittaa nimi korvan taakse :)

Pian ne vihreät sieltä tulevat kokonaan näkyviin. Kivaa viikonloppua!

Maalaispuutarhan Marketta kirjoitti...

Heissuli Tuija, samat on suosikit miullakin, mutta tuoa moosesta en oikein aikaisemmin olekaan nähnyt noin hienona. Täytyypä varmaan kokeilla. Kaunista kevättä sinnekin!