lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tänään tuli kevät!

Tänään oli enimmäinen keväisen oloinen päivä, ei ollut jäätävän kylmää ja pienestä flunssan poikasesta huolimatta tupsautin matot ja vuodevaatteet ulos, siivouspäivä siis. Mutta se mikä mulle kevään toi oli
orvokit, on täällä taas! Sari, Sarin puutarhoilta vinkkasi, että tutulla taimimyyjällä Nurmijärvellä olisi jo orvokkeja tarjolla, eipä tarvinnut kahta kertaa Tuijaa käskeä ajaa hurauttamaan sinne. Voi tokkiinsa toisia, pieniä ovat, mutta niin suloisia, hei kuulkaa tästä se lähtee...kevät mikä ihana sana.
Tästä kaikesta innostuneena siivosin myös terassia edestä ja takaa, havut saivat kyytiä ja jouluvalot samoin. Hetken jo mietin, että pitäisiköhän lumia alkaa viskelemään ja möyhimään, mutta jätin sen tällä kertaa, naapurit pitävät hulluna jo muutenkin. Hih.hih..ei haitta.
etupuolelle oksiin ripustelin ketaisia perhosia ja munia, odottamaan, jospa huomenna muutama trulli meillekin lennähtäisi, ettei tarvitse kaikkia herkkuja itse syödä.
Tiimari on kyllä ihme kauppa, siellä on kaikkea kivaa, pienellä rahalla.
Sisällä luotan vaaleaan ja roosaan. Sisällä vähän pääsi siivousinto lopahtamaan, kun aloin varastosta kaivella kaikkia ihania pääsiäskoristeita ja kyllähän kädet jo hapuilivat muitakin kesäisiä koristeita..
Ai jestas sentään....
 ****
Makoisaa viikonloppua ja aurinkoista palmusunnuntaita kaikille. Trullit lennelkööt ja tuokoot meille pääsiäisen.

Toivottelee Tuija

25 kommenttia:

Minnukka kirjoitti...

Voi ihanuuksien ihanuus! Orvokkeja jo nyt!!!
Täällä huokailen ihastuksesta,
Minnukka :)

TainaT kirjoitti...

Minäkin poikkesin Tiimariin ja kaikkea kivaa tarttui mukaan..
Voi kun on söpösiä orvokkeja!
Terassi tosiaan minullakin kaipaa jo päivitystä. Meillä jo kunnolla lämpö asteita iltapäivällä..jospa se siitä.

Elsa kirjoitti...

Kyllä se kevät lopulta tulee, ja on ihan varmasti odottamisen arvoista. Tuo linnunpesä on todella suloinen. Ja orvokit kauniita.

Ainosofia kirjoitti...

No ei ole todellista - Orvokkeja???

Mutta ihanaa teille etelässä asujille :))

ritva kirjoitti...

Ihania orvokkeja,kauniita pääsiäisasetelmia.Mukavaa palmusunnuntaita ♥

Sesse kirjoitti...

Kai sitä jotain kevättä oli ilmassa, kun minäkin aloitin kuistin kevätsiivouksen :) Kylmä siellä kyllä oli, vain muutama aste lämmintä. mutta odotellaan lounaistuulia ja todellista kevättä!

mummeli kirjoitti...

Ihania orvokeita, suloisia ihan!
Voi meitä, taitaa se kevät sittenkin olla tulossa. Nyt on vielä kukkamaat turvallisesti lumen alla, mutta kyllä ne siitä esille tulöee aikanaan.

Kristiina K kirjoitti...

Onpa keväisiä kuvia! Orvokit ovat IHANIA!

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

joo, ihana ilma! Ja tiimarista minäkin löysin uuden idean oksien koristeluun!

pikkunuttuja kirjoitti...

Orvokit tosiaan tuo kevään, ihanaa...omani on vielä kaupassa:)
Aurinko saa niin suupielet ylöspäin, jospa se pikkuhiljaa lämpenis että lumet saisi kyytiä!
Kivaa viikonloppua sinulle♥

Cheri kirjoitti...

Orvokkeja! Huokaus ja ilon läikähdys, tästä se alkaa, ihan kohta voi viedä orvokkiruukut pihalle :)

Tiina kirjoitti...

Voi ei, orvokkeja! Tai siis voi jee, orvokkeja! Miten ihania, mikä näky! Tänään oli päivällä +1 astetta. Lähtiskö se tästä?...

sylvi kirjoitti...

Ei ihme että keväältä tuntuu, kun on noin kauniita Orvokkeja. Ihania.
Kaunista olet jo pääsiäiseksi tehnyt.

Mukavaa Palmusunnuntaita sinne teille♥

Intianminttu kirjoitti...

Aika hauskaa, että sullakin orvokit on tuollaisessa "keittomaljassa", muutama päivä postasin omista orvokeistani samantyyppisessä "kulhossa". Käy kurkkaamassa Mielen Lumossa! Kaunis on väriyhdistelmä orvokeissasi, oikein pirtsakoita kevään tuojia!

Irene kirjoitti...

Juu, Tiimarista saa hyvän mielen. Pientä kaunista tavaraa ja pikkurahalla.
Orvokeihin en ole vielä törmännyt. Kun näen, ostan varmasti.
Ja sitten trulleja odottelemaan.

Markka kirjoitti...

Kauniita asetelmia! Täällä vain narsisseja pilvin pimein kaupoissa mutta kohta varmaan orvokkejakin. Sitä odotellessa... :)

Liisa kirjoitti...

Ihania kuvia ja kauniita asetelmia. Nyt tosiaan kevät alkaa tulla, aurinko paistaa ja lämmintä on. nollassa täällä. eli mahtava ulkoilusää.

Geranium kirjoitti...

Onpa kaunista katseltavaa! Keltainen on aivan täsmäväri tähän aikaan, pääsiäisen ja kevään ikioma sävy.

Nättejä kulhoja, sekä orvokeilla että nameilla täytetyt.

pivi kirjoitti...

Hih - toimisikohan tuo meilläkin, että saisin samanlaisen siivouskärpäsen pureman orvokeista :) Kauniita koristeita, ja orvokin ovat kyllä niin valloittavia !

Monisuuntaista kirjoitti...

Hei,mäkin haluan orvokkeja!! Aivan ihania väriläiskiä ja kestävät hiukan kylmääkin :)

Kirsikka kirjoitti...

Ihania pääsiäiskoristuksia. Hyvää pääsiäisviikkoa.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Nyt on kevään pakko tulla,kun sulla on jo orvokitkin siellä!Nyt on jo vähän keväisempään ollutkin.

Toivotaan,että viimein lämpenis kunnolla ja lumet sulais ja pääsis puutarhaan möyrimään=)

Hyvää pääsiäisviikkoa=)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Oletpas sinä laittanut pääsiäistunnelmaa! Hyvää pääsiäistä!

Leena Lumi kirjoitti...

Ihana pääsiäispuu! Minä en sitä laita tänä vuonna, koska olemme poissa. Yksi kukkaasetelma vain...

Onpa teillä kevät pitkällä...

Aurinkoista pääsiäistä sinulle!

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Orvokkeja! Ei voi olla totta....ihania. Kevät tulla tupsahti sitten täysille sinne.
Kauniita ja somia pääsiäisjuttuja sinulle esillä, toivottelenkin hyvää pääsiäistä sinulle!