sunnuntai 16. joulukuuta 2012

3.adventtisunnuntai

 
Se olis sitten 3.adventtisunnuntai tänään.
 
 
Tänään on taas satanut lunta ihan älyttömästi ja lupasivat että jatkuu huomiseen iltaan saakka. Aamulla kerkesin ennen lumen tuloa käydä kävellen avannossa,  ja se oli taas mukavaa. Ainut harmi on, että siihen laiturille tuulee yleensä aika kovaa, niin tänäänkin, joten piti kiireenvilkkaan mennä veden lämpöiseen syliin. Todella, vesi tuntui paljon lämpöisemmältä kuin ilma.
Tässä muutamia tunnelmakuvia meiltä, ilman sen kummempa sanoja.
***
***
Perjantai iltana maistelin vähän glögiä pitkästä aikaa, muuten ok, mutta en tykkää siitä kun ne ovat niin kamalan makeita, tietääkö joku jonkun hyvän, ei niin makean glögin?
***
Aino ja Aatukin on kaivettu esille istua nököttämään sohvalle, täytyy vaan varoa Väinö-termittiä, sille saattaa tulla äkkinäisiä " agressioita  " joten tonttujen jalat voivat olla vaarassa, meikäläisen juuttikankaasta oleva pussukka oli joutunut herran agression kohteeksi, ja siitä ei todellakaan paljon jäänyt jäljelle. Ei Väinö normaalisti kovin paljon tee tuhojaan, mutta joskus saattaa joku ärsyttää.....
***
Mukavaa viikon alkua teille ystävät....kohta on
 
JOULU
 
Tuija
 


16 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Kaunista joulufiilistä. Mukavaa adventtisunnuntain iltaa.

Ruusa kirjoitti...

Jollain on ihan joulu! :)

Täällä ollaan myös lumen saartamina ;)

mummeli kirjoitti...

Tänää lumeton, siis satamalla ei nyt vielä lisää tullut, mutta yöksi jo taas luvataan
kauniit jouluiset kuvat sinulla, tulee kiva tunne, sieltä se joulu tulee.

Irmastiina kirjoitti...

Kauniita jouluisia kuvia!
Lunta on tullut täälläkin. Kaksi vuorokautta putkeen ja ensi yöksi luvattu taas oikein myräkkää...:)

Katja Lammi kirjoitti...

Kovan tuulen myötä lunta pyryttänyt täälläkin.

Aivan ihastuttava tuo ikkunanpoka tekseteineen <3

Krisse kirjoitti...

Kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Ikkunanpokaa katselin minäkin "sillä silmällä", kun itsellä on kaksi joista pitäisi jotain kehittää!

Saila kirjoitti...

Olet kyllä tosi sissi kun käyt avannossa! Huh huh, en voisi kuvitellakaan, vaikka kuinka sanoisit, että tuntuu ihanalta jälkikäteen. Siihen hetkeen se ei auta :-D
Mukavaa adventtia!

AnniK kirjoitti...

Kyllä olet urhea kun tällä tuulella olet avantoon mennyt.
Kauniita tunnelmakuvia kodistasi!
Mukavaa illanjatkoa :)

Hannah kirjoitti...

Niin kauniin jouluista jo sinulla siellä. Lähellä joulu jo onkin!
Lumipyräkkää riittänyt meilläkin, tuuli vain vinkuu nurkissa ja maisemat alkavat kinostua.

Rauhaisaa kolmatta adventti-iltaa.

Marru kirjoitti...

Ihana jouluntunnelma! Oot kyllä hurja, kun pystyt siel avannossa käymään!!!
Ei kyllä onnistuis multa...
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa ja joulun odotusta :)

hanna kirjoitti...

Kaunista joulutunnelmaa !
Sinulla on kyllä taito näpeissä luoda kaunista yhdistelemällä uutta ja vanhaa. Ja ennenkaikkea löytää noita ihanuuksia, ed. postuksen vihreä saavikin on tosi hieno.
Terkut Väinölle :)

Cheri kirjoitti...

Että hän meni sitten avantoon veden lämpöiseen syliin :D Jessus. Olen ihastunut Herrljungan Manteli & viikuna -glögiin, se ei ole liian makeaa, alkoholillinen.

arleena kirjoitti...

Sinulla on jo kaunista ja jouluista.
Mukavaa joulunodotusta.

Ronja Ryövärintytär kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia joulukuvia <3 hyvää joulua sinulle !

My life kirjoitti...

Nuo jouluruusut ovat kauniita. Mun on pakko saada niitä. Ei ole koskaan ollut. Meille tuli Aku-rottweilerin seuraajaksi Mikki. Käypä vilkaisemassa..., muistuttaa varmaan vähän Väinöä muutaman vuoden takaa.

T: Satu

P.S Mun blogi vaihtoi nimeä ja osoitetta.

Sirkka kirjoitti...

Aina ei sanoja tarvitakaan, sanon minäkin paras pälättäjä:) siis minä:)
Riittää kun on kauniita tunnelmakuvia kuten aina sinulla.
Parasta ollakin varovainen Joulun tuoksut siellä leijuu niin Väinö saattaa jotain napata:) vaikka ihan pikkuisen Aino ja Aatun tossuista ottaa kiinni,
hei tonttu ukot hyppikää!

Tunnelmallista Joulun aikaa sinulle Tuija sekä rakkaillesi<3