keskiviikko 22. elokuuta 2012

Muistakaahan arvonta ja muuta hömppää!

TÄSTÄ pääset edellisen postauksen arvontaan, viikolla kipaisen Wanilla Rosessa hankkimassa toisen lahjan, joten....nyt mukaan! Kipinkapin...
***
Dahliat kukkivat tai siis tämä ainokainen, jonka säästin viime vuodesta, silläkin tuntuu olevan mutaatiovaihe meneillään...tummanpunaisesta vaihteen vuoksi vaaleaksi. Muuten on komeat puskat ja hoitopaikkaa juurakot etsivät ensi talveki.
Kaunis, eikö?
Erään blogin innoittamana tilasin ruusunätkelmää, joka kukkana on mielettömän herkkä ja kaunis vaalenapunainen, sekä tuoksuva, siispä kaikki kohillaan. Alla kuva kukkivasta, eikö ole ihana. Kuva on muuten googlettamalla netistä kopioitu, joten jos tämä on jonkun pihasta, niin antakee anteeksi.
No tietty kun kerran nettitilauksen tein, niin mukaan lähti kiinankeltakärhö
tuo nimi kuulosti pahalta, kiinanKELTAkärhö, mutta jeepeli miten suloinen kukka onkaan. Ihan hykerryttää, mitä kaikkea ihanaa olen tänä kesänä istuttanut ja kerrankin on ollut ihan hyvät istutussäät, heh..anteeksi nyt helteiden ystävät. Tein tilauksen TaimiMoisiolta ja toimitus oli nopea ja taimet erittäin hyviä, eikä ollut mielestäni niin kalliitakaan. Nyt täytyy kyllä tämä taimien ostelu lopettaa, eihän tuossa penkissä ole tilaa kohta sipulikukille..mopo keulii välillä.
***
Syksy tulee ihan väkisin, osa kukista on jo luovuttanut ja imaissut voimansa varmaan juuriin, kun niin kellastuttaa.
Tänä kesänä ei keijunmekotkaan olleet kovin ihmeellisiä, monena syksynä niiden tummaa violettia kauneutta on saanut ihailla pitkään, nyt niissä on lehdissä reikiä, joku örkki ruokaillut ja kukatkin jotekin hailakammat.
Oikeastaan ainoat kesäkukat, pelargonien lisäksi,jotka vielä ovat voimissaan ja nuppuja täynnä ovat;
verenpisarat.
***
Ensi viikonloppuna on Loviissa Wanhat Talot - tapahtuma, sinne siis tieni vie.Toivotaan edes kohtuullisen lämmintä keliä, tai että ei ainkaan sataisi. Otan kameran mukaan ( yllätys, yllätys) ja kuvaan sieltä nyt sitten taas jotain mielenkiintoista, joten olkaahan kuulolla.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Toivottelee

Tuija



11 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Tuija, osta uusin Koti ja puutarha, siinä on paljon ihanuutta, mutta mm. mielettömän runsaat keijunmekot kahta puolen terassia, s. 42.

Olen nyt kaatumassa petiin flunssassa, pää on kuin se kuuluisa Haminan kaupunki.

Kaunista on pihallasi. Suvi on ollut runsas monin tavoin, mutta nyt alan jo kaivata ruskaa...

Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

GardenianKati kirjoitti...

Mulla kukkii daaliat vasta nyt elokuussa ja toivon ettei ne ihan heti kuihdu. Talvetatko sä sun daaliat ja jos niin missä? Mulla on niitä ekaa kesää vasta ja puntaroin lämmitetyt autotallin ja maakellarin välillä.

Ruusunätkelmä on aiva ihana. Mulla on niitä vaikka kuinka monta. Hento ja herkkä =) Viime vuonna ne kukkivat vielä lokakuussa.

Cheri kirjoitti...

Kaunista kukintaa! Minulla taitaa olla tuo sama verenpisara, mutta ei noin reipas. Talvetin kokeeksi keijunmekon kellarissa ja se on kukkinut koko kesän rehevästi. Kiitti vinkistä, ehkäpä lähden Loviisaan viikonloppuna.

Irmastiina kirjoitti...

Kauniita ovat kukkasi....;)

Hyvää loppuviikkoa sinulle!

Tuija kirjoitti...

Mä kävin viime kesänä tuolla Taimimoisiolla ja kaikki ostamani taimet oli tosi hyviä. Tosin yksi kärhö ei ihan hirveästi tänä kesänä kasvanut, josko sitten ensi kesänä. Täytyypä käydä katsomassa sivut, jos jotain köynnöksiä tilaisin, kun on pari uutta köynnöskaarta ilman kukkia...

-Tuija-

Maija kirjoitti...

Minulta löytyy myös nätkelmä :)

Irma kirjoitti...

Kauniita kukkia sinulla.Nyt on daalioiden aika, minulla kukkii daaliat nyt ja ovat tosi kauiita

Hannah kirjoitti...

Kaunista luonasi!
Oi Loviisaan olet lähdössä, noille wanhoille talopäiville minäkin hinkuisin..
Oikein ihanaa viikonloppua sinulle!

Katja Lammi kirjoitti...

Komeat daaliat1 Omani vei keväthalla :(

Marietta kirjoitti...

Blogissani Suvipiha (http://suvipiha.blogspot.fi/) on sinulle tunnustus.

Markka kirjoitti...

Muuttavatko daaliatkin väriään, en tiennytkään. Minulla muuttui hortensia sinisestä punaiseksi kesän aikana.