torstai 12. huhtikuuta 2012

ARVONTA!

Koska kevät etenee vauhdilla ja koska olen iloinen, kun vaaleanpunainen jouluruusuni on hengissä ja tekee valtavan kokoisia nuppuja ilokseni, julistan täten arvonnan alkaneeksi. Tähän postaukseen kommentoimalla, saat yhden arvan, en nyt tällä kertaa anna  mahdollisuutta lisäarpoihin, anonyymit voivat myös osallistua, mutta olisi hyvä mainita nimi.
Arvon kaksi voittajaa ja palkintona on
Eija Klaucken; pienessä puutarhassa ja Rea Peltolan ja Vesa Koivun ; Jokanaisen puutarhakirja. Nämä kirjat ovat minun,mutta luovun niistä, koska muutamme pienempää asuntoon ja en halua näitä myydä alehintaan kirpparilla, ne ovat todella hyväkuntoisia, joten niistä on iloa puutarhureille. Arvonta päättyy 22.4. sanotaan nyt vaikka klo 18.00
Lumikello on totisesti lumikello, pitää kyllä ihan ihmetellä toisen sisukkuutta, kun se on kerran päättänyt työntyä esille, ei sitä pakkaset ja lumet haittta.  Vaaleanpunaisessa jouluruusussani on valtavat kukkapallukat, kiva nähdä minkälaiset kukat tulevat olemaan. Ihan mahtavaa.
Pitkään aikaan en ole löytänyt mitään kirpparilta, mutta tänään onnisti,  löysin tämmöisen ihanan Arabian kukkakulhon, siinä oli pieniä vikoja,mutta ne eivät minua haittaa. Eiks ole söpönen?
***
Ruotsin tyttären tyttärillä, on hauskat marsut, Kulan och Bullan, jos ei olisi koiraa, niin voisin ihan harkita, sen verran hauskoja otuksia olivat. Meillä oli siellä muutakin seurattavaa, kun jänisemo oli synnyttänyt eräänä yönä kolme poikasta, ihan talon lähelle ja emo palasi joka yö syöttämään niitä, netistä sitten luettiin, että jänikset usein synnyttävät poikaset melko lähelle asutusta ja että ei emo niitä hylkää, vaikka siltä näyttäisi ja että niihin ei saa koskea. Ikkunan takaa vaan seurattiin nenät lytyssä perheonnea.
***
Kiitos  edellisen postauksen kommenteistanne, olen vieraillut ahkerasti luonanne, ihania keväisiä juttuja kaikilla.

Onnea arvontaan ja mukavaa viikonloppua toivottelen teille ihan jokaiselle!

Tuija

76 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Ihanan kulhon olet löytänyt!
Voi pupuperhettä, ihanaa!
Meidän kissa meni ihan pörheäksi kun rusakko loikki pihaan, sopivasti pääsiäisenä. Vaikka kissa oli sisällä turvassa...!
Ai niin, osallistuisin myös arvontaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi, en ookkaan käyny tääl aiemmin <3 Virveli vois osallistuu kans arvontaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Manhattaniki ihastelee ain niin kaunist blogiasi, oikke hianon soppakulhon oles löytänny, hiano o! :)
Mää kans kokkeilen onneani arvonnas! :)
Halit Tuijalle! <3 <3 <3

Leena Lumi kirjoitti...

Ihana kulho! Siis olen kerännyt vanhaa Arabiaa, mutta nyt kieltäydyn kaikesta muusta paitsi kirjoista, kashmirneuleista ja kukista, mutta osaan arvostaa.

Minulla se iso valkoinen jouluruusu sinnittelee ruukussa. Toivottavasti se ei kuole ennen kuin saan sen maahan. Voikohan sen istuttaa heti kun routa on sen tulevasta istutuspaikasta sulanut...

En ole ikinä kade, mutta nyt olen vahvasti...sun jouluruususta, joka on jo talvehtinut ja tuottaa nuppujakin;-)

Mukavaa viikonloppua sinulle!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanat palkinnot...
Arvonnassa mukana, tottahan toki..:)

Hamsterit olivat meidänkin pojilla muinoin, mutta minä en kyllä niistä tykkää....:))

maiju kirjoitti...

Kaunis on Arabian kulho:)
Maiju "Matka Männikölle"-blogista mukana arvonnassa.

Hertta·Bertta kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)
Onnea hienosta Arabian kesäkukkasarjan kulho löydöstä :)
Minulla on myös astioita tuosta sarjasta :)

Intianminttu kirjoitti...

Tosi kesäisen ihana kulho, hyvä löytö! Nätit nuput jouluruusussa, ajattelin viikonloppuna kurkistaa mökillä havujen alle, miltä oma jouluruusuni näyttää, siinä oli isot nuput jo talvella ennen pakkasia...Arvontaan osallistun mielelläni, tosin Eijan kirja jo on itsellänikin, mutta toista lähden siis tavoittelemaan :)

Unknown kirjoitti...

Oi jospa arpa suosisi! Molemmat kirjat olisivat mieleen:) Dahliani ovat aika elottoman oloisia :( T. Marjo

JaanaElina kirjoitti...

Ilman muuta mukaan upeiden kirjojen arvontaan.Minulla ei olekaan yhtään omaa puutarhakirjaa.

Kiitos Tuija ihanasta kommentista.

emmi kirjoitti...

Yhdellä arvalla mukaan :))

Keittäjä kirjoitti...

Hauska tuo jänis juttu.
Onnistaisipa minua arvonnassa, eli mukana ollaan. Mukavaa kevättä!

pikkunuttuja kirjoitti...

Mukana arvonnassa, aina uudet vinkit on tervetulleita puutarhan hoitoon :)
Ihana löytö tuo Arabia!
Tahtois kans tuollaisen kauniin jouluruusun, ehkä joskus hankinkin...
Oikein mukavia viikonlopun päiviä ♥sinulle♥

Tillariina kirjoitti...

Osallistun arvontaan ja kulho on komea!

Älyäispä esim. Arabia ottaa uudestaan valikoimiinsa jotain tuommosta romanttisen tyylistä astiastoa. Mä luulen, että menisi hyvin kaupaksi. Villeroy & Bochilla on yksi, mutta minulle ihan liian kallis...

Linda kirjoitti...

Upean kulhon oot löytänyt! Ja voi miten söpöiset noi hamsut ;)

Arvonnassa ollaan mukana! Meillä alkaakin pihahommat tässä kohtapuoliin...

Ihania kevätpäiviä Tuija! :)

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Hieno kirppislöytö! Omaa jouluruusua odottelen vielä lumen alta paljastuvaksi. Arvonnassa mukana tietty myös! Kivaa loppuviikkoa! :)

Willenmiina kirjoitti...

Kulho on todella söpönen :)

Mites sinun ihanan puutarhasi käy jos muutat??? Itse olen joskus miettinyt, että muuten tästä talosta voisi joskus muuttaa poiskin, mutta miten puutarhan saisi mukaansa...

Juu, ja arvonnassa ollaan mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana kisaamassa kirjoista!
Tosi tarpeeseen olis meikäläiselle kaikki tuollaiset, minä kun ihan noviisi koko puutarhanhoidon kanssa!
Mutta riemumielin odottelen mitä lumen alta paljastuu....olis edes se mun puoliksi syöty runkoruusu hengissä!

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tämän blogin muutama päivä sitten ja laitoin heti suosikkeihin eli tätä pitää seurata! Elikkä Tarja arvonnassa mukana :)

Virpi kirjoitti...

Moikka!

Kiitos kivasta kommentista blogissani :) Niin se on että elämä kulkee eteenpäin ja hyvä niin...

Mukana arvonnassa :) Ja miten ihanan löydän oletkin tehnyt. Meillä on tuota sarjaa enemmänkin, miehen isovanhempien häälähja ja ihanainen anoppini sen meille luovutti. On kyllä oikein aarteiden aarre!

Ihanaa keväistä viikonloppua sinulle!

Arja kirjoitti...

Kaunis kulho!

Ehdottomasti myös mukana arvonassa:-))

Majan Molla kirjoitti...

Miekin työnnän nokkani arvontaan tottakai.

Ruusa kirjoitti...

Terve!! :D
Ei muuta kun minähi mukaan arvontaan!
Just olen palauttamassa kirjastoon tuota toista kirjaa ;)

Hassut hamsterit! Ite en kyllä tuollasia ottaisi, mutta onhan ne veikeitä tavata :D

Kaunis Arabialainen!

Cheri kirjoitti...

Ihana nähdä jouluruusu edes kuvissa. Omani ovat vielä lumen alla. Kerrassaa suloinen kulho. En tällä kertaa osallistu arvontaan, sillä kirjahyllyt ovat aivan täynnä :) Mukavaa viikonloppua!

Liisa kirjoitti...

Eikös tuo ole Arabian Kesäkukkasarjaa?! kaunis!

Eeviregina kirjoitti...

Kauniin kulhon löysit ja aivan ihana jouluruusu! Meilläkin näkyy pienen pieniä nuppuja pihan jouluruusussa, kunhan vähän lämpenis, niin se nousisi sieltä!
Ja ihanat arvonnat, mulle kävis kumpainenkin.
Mukavaa viikonloppua!

pirkko kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)
Suloinen kulho ja jouluruusu!

Kirsikka kirjoitti...

Tulen mukaan arvontaan. Kauniin kulhon olit löytänyt kirpparilta.

mummeli kirjoitti...

Lähden minäkin mukaan arvontaan. Sinun blogisi on niin IHANA.

Ilona kirjoitti...

Läikähti kun näin tuon kulhon, voiko olla vain sattumaan, että minulla joskus on ollut samanlainen kolhiintunut hieman, ihana jokatapauksessa.
Kauneinta viikonvaihdetta Tuija!
Ilona

Taina kirjoitti...

Arvonnassa mukana tottamaar! Hieno kulho,ihana♥.

New England Rose kirjoitti...

Heippa Tuija! Komeanvärinen jouluruusu. Omaani olen odotellut jo jonkin aikaa mullan alta, mutta ainakaan toistaiseksi mitään ei ole pilkistänyt esiin :( Taitaapi olla kuollut koko kukkanen, pitänee siis suunnata ostoksille taas pikapuoliin :)

Ai niin, osallistuisin myös arvontaan!

Maria / Kanelia ja kardemummaa kirjoitti...

Oih, upea tuo jouluruusu!

Ehdottomasti osallistun arvontaan:)

Anonyymi kirjoitti...

Kuvan söpöläiset lienevät kuitenkin marsuja, ei hamstereita =)

terkuin -Ellu-

santra kirjoitti...

Kommee kulho, söpöt hamsterit. Pitäis käydä tarkistamassa onko mun lumikellot jo nostaneet päätään. En vaan nyt ihan muista minne ne istutin......hih

tiiti66 kirjoitti...

Jouluruusu tosiaan on varmasti aikamoinen ilonaihe. Kevätkin edistyy, viikon matkalla olon jälkeen kotiin palaillessa pihamaalla oli sinivuokkoja ilmestynyt hurja määrä.
Olen ehdottoman innolla mukana arvonnassa, hienon näköiset kirjat!

Sesse kirjoitti...

Osallistun arvontaan tottakai!
Ihana tuo Arabian kulho :)

Tuija kirjoitti...

Ihanan soppakulhon olet löytänyt *kadehtii*. Meidän kirppareilla huonokuntoisistakin Arabia kulhoista pyydetään ihan mansikoita, joten vielä on oma hankkimatta.

Arvonnassa mukana tottakai...

Ihanaa viikonloppua, mä meen tänään puutarhamessuille :D

-Tuija-

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun arvontaan. Toivottavasti onni suosii... :-)
Kirsi Hirvasniemi

Riikka kirjoitti...

Ihana lumikello ! mie niin ootan että lumet sullaa ja kevät alkaa tuoksua :)
arvontaan mukaan :)

Beate56 kirjoitti...

Olen vieraillut useasti blogissasi ja ihastellut kukkien lumoa. Sattuneesta syystä en ole itse jaksanut paneutua puutarhanhoitoon. On siellä kohta umpeenkasvanut perennapenkki ja onneksi paljon puita ja koristepensaita. Joka kevät olen jonkun uuden pensaan ostanut, viimeksi ruusun (nimeä en muista). Eli kyllä kirjat olisivat tarpeeseen.

Unknown kirjoitti...

Ellu, totta turiset, ein ne mitää hamstereita ole vaan tosiaankin marsuja..meinaa mennä aina sekaisin, hamsterit on paljon pienempiä ja kiukkuisempia...:) Kiitos oikaisusta Ellu.

Paula kirjoitti...

Minäkin osallistun arvontaan.

Tiina kirjoitti...

Muutat??Kai sä pakkaat puutarhan mukaan?
Mukana arvonnassa koettelemassa onnea tuon Eija Klaucken suhteen,toinen minulla jo on.

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana minäkin!
Ihania marsuja. Minulla on itselläni ollut pienenä tyttönä marsu, ovat valloittavia persoonia. Marsuni osasi "jutella", se rupesi esim. aina uikuttamaan kun jääkaapinovi kävi, tiesi että on ruoka-aika :)

Minna P.

Aana kirjoitti...

Oihh ja voihh, oispa ihanaa voittaa puutarhakirja:)

Tietenkin osallistun arpajaisiin!!!!

Todella hempeän ja herkän näköinen, tuo kukka-kulho, joskus onnistuu tekemään ihania löytöjä.

Miia kirjoitti...

Aivan ihana kulho! Arvonnassa ollaan mukana :))

Eiju kirjoitti...

Onpa mukava, kun olette saaneet seurata pupuperhettä...suloista! Ihanat palkintokirjat, joista minulla ei ole kumpaakaan...jospa onni suosisi :). Jotenkin surettaa, kun olet muuttamassa pois...sinulla ihana piha ja istutukset. Mutta sellaista elämä on! Ihanaa kevättä sinulle!

Saraheinä kirjoitti...

Mukana arvonnassa totta kai! Aivan ihanan Arabian kulhon olet löytänyt!

Marietta kirjoitti...

Kaksi upeaa kirjaa Sinulla arvonnassa! Kommentoin silti, vaikka ei ole tarvetta osallistua arvontaan ... minulla on molemmat kirjat, paitsi tuon 'Pienessä puutarhassa' olen jo antanut miniälle...

Lumikelloja olen itsekin ripotellut sinne tänne ympäri pihaa, niitä on kiva bongailla, kun ei enää muista, minne on viime vuonna sipuleita kätkenyt ;)

sammal airi kirjoitti...

Mulle kelpais puutarha kirjat, mukaan arvontaan :)

Henna73 kirjoitti...

Mukana arvonnassa :D

Mari kirjoitti...

Mukana! Ihana kulho <3

Puutarhuri kirjoitti...

voi miten sä raskit lähteä ja jättää sen pihan? Vaikka pakkohan se varmaan välillä on vaihtaa maisemia...vai jääkö piha kuoppia täyteen lähtösi jälkeen? :) Ja arvontaan tietenki mukaan! Nolottaa vähän kun jäänyt kommentointi niin vähiin... :/

AVON konsultti Sari Lahti kirjoitti...

Minä olen hullaantunut tuohon samaiseen arabian sarjaan.<3
Mukana arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana on jouluruususi >3 kuten myös ihana löytösi <3 ja blogisi aivan mahtava kauniine kuvineen!
Raija Porvoosta

ensu kirjoitti...

Olen ehdottomasti niin mukana! Puutarha on pieni mutta kaipaisi nyt paljon rakkautta ja huolenpitoa, ja jos ei näistä kirjoista inspiroidu niin mistä sitten..

lentoemo kirjoitti...

Mukana arvonnassa toki minäkin. Jo alkaa kyllä puutarha kutsuakin, vielä pitäisi käydä hajoittamassa pari viimeistä lumikasaa häiritsemästä kevätfiilistä. Saisivat sitten sulaa nopeammin pois.

nikoladeus kirjoitti...

Toivottavasti jouluruusu ei hermostu muutosta vaan jaksaa kukkia vastedeskin. Olen arvonnassa mukana, hyödyllisen ja inspiroivan näköiset kirjat olet kyllä hyllystäsi valinnut.

kaius kirjoitti...

Ilmoittaudun vielä minäkin mukaan arvontaan. Toivottavasti tosiaan muutto sujuu hyvin.
Tänä vuonna kevät taitaa tulla kolmasti; ulkona on JÄLLEEN maa valkoisena..

Eve kirjoitti...

Sulla on niin ihanat arpavoitot, että pakko osallistua. Miten raskist luopua kirjoista?
Onnea uuteen kotiin, toivottavasti sinulla on sielläkin puutarha, minkä kehitystä saamme seurata :).

AnneV kirjoitti...

Mielelläni hienossa arvonnassa mukana :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Hyviä kirjoja - arvonnassa mukana !

Tuula
tuulapell@gmail.com

Irene kirjoitti...

Kauniin kulhon löysit uuteen kotiisi!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Ihania kirjoja, mukaan arvontaan :)
Marsut ovat ihania, vaikka itse taas mietin toisin päin, eli voisin vaihtaa koiraan :)
Mukavaa kevättä!
T. LauraV

Laura kirjoitti...

Lupaavat kukkapallukat jouluruusussasi! Lumikelloa täytyy kyllä itelleki joskus laittaa, se tuo kyllä kevään terveiset, että täältä tullaan! Noi kirjat kiinnostavia, arvontaan osallistuen..

ahle kirjoitti...

Kyllä se kevät etenee, vaikkakin hitaasti. Tai oikeastaan mehän olemme tainneet saada tänä vuonna useammankin kevään.. ehkä tällä kertaa jo kunnolla.
Kirjat näyttävät ihanille, olen mielelläni arvonnassa mukana.

JAANA JUVONEN kirjoitti...

Tervehdys! Tälle aloittelevalle puutarhurille kelpaisi kyllä puutarhakirjat eli arvonnassa mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Hui, onneksi en kokonaan missannut arvontaasi, unohdin näin viimetippaan osallistumisen...jospa ihanan kirjan voittaisin:)Söpö kulho!

Anonyymi kirjoitti...

Merja mukana arvonnassa. Löysin blogisi vasta hiljattain ja jäin ihan koukkuun ;)
Ihanaa kevättä Sinulle !

Anonyymi kirjoitti...

Puutarhakirjat kelpaa aina eli mukaan arvontaan! Aurinkoa kevääseen :)
Mirka Koo

Riitta kirjoitti...

Hyvä että minäkin ehdin onneani kokeilemaan :)

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Oi, kivat palkinnot arvonnassa! Mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
löysin blogisi, kun nyt keväällä näitä puutarha- ja sisustublogeja olen katsellut. Sinulla on hienot palkinnot, osallistun toki myös arvontaan.

Tiina K-T

Katja kirjoitti...

Kerkeän vielä mukaan arvontaan =)
Täällä jo viikonloppuna tehtiin kovasti puutarhatöitä =)

Lovviisa kirjoitti...

Jeee...Ehimpäs :)