tiistai 27. joulukuuta 2011

Välipäivät

Niin se vaan joulu mennä hupsahti ohi, onneksi! Jotenkin joulun odottaminen on melkein mukavempaa kuin itse joulu, joka ikinen kerta, vaikka kuinka yritän, on kiire, kiire ja kiire ja tulee äyskittyä ja tiuskittua lapsille, koiralle ja miehelle. Ja joka kerta on huono omatunto, jos en ole joulua maalla, vanhempien luona, tunnen itseni usein oikeaksi luopioksi, kun ei joka paikkaan kerkeä.Varsinkin kun äidin kanssa juttelee, tulee niin huono omatunto, että voisi lipua lattianrakoon ja siitä maaperään. Usein sitä lataa ihan liikaa odotuksia jouluun. Ruokaa on liikaa ja liian suolaista, hirveät  silmäpussit joka aamu ja lenkkeilläkään ei jaksa, just ja just jaksaa raahautua viemään koiraa ulos, kun on pakko.Tämä joulu oli melko erikoinen sään suhteen, eilen Tapaninpäivänä oli todella myrskyisä ilma, meilläkin oli sähköt pois - toisin vaivaiset 1,5 h - kun muualla on ollut päivä tolkulla.
Tässä kuitenkin vielä vähän joulun tunnelmia, kynttilöitä on palanut kilokaupalla.
Jouluaattona meillä kävi tämmöinen pieni käärö, tässä hän nukkuu syötön jälkeen meidän makkarin sängyllä, laitoimme joulupossun tukemaan, jotta ei kellahda selälleen. On hän vaan tosi suloinen.
Olimme päättäneet mieheni kanssa, että emme toisillimme osta lahjoja, mutta sain ystävättäreltäni, joka muuten tuntee minut läpikotaisin, tämän Ihanat pelargonit kirjasen, se oli oikein mieluinen lahja, sillä tätä kirjaa minulla ei olekaan, ja heti piti mennä varastoon tutkimaan mitä mamman kullan nupuille kuuluu..aika kuivilta näyttivät, joten täytyy varmaan viikolla kastella ja muutenkin hiukan siistiä niitä, ja tuoksutella...:)
Aika syyllinen ilme, vai mitä? Olkipukkien "murhaajahan" se tässä kuikuilee..Noh..oma vikani oli ,kun jätin olkipukit liian alas, Väinön mielestä ne ei ollut ensikään kauniita.Kaikk män..ei jäänyt yhtään ehjää..huoh...
Meillä oli tänä vuonna tämmöinen joulukuusi, pieni ja sievä, se on korissa sankossa, jossa on vettä, kerrankin kuusi ei tiputa neulasia niin paljon, onneksi tämä keksittiin, KOSKA joka joulu kuusenjalka on jossain, hyvässä piilossa.:D
Heti ensi viikon alussa muokkaan blogiani uuteen kuosiin, joulun värit pois, tilalle raikkautta, näin päätin, mitä se sitten lieneekin!

Mukavia ja leippoisia välipäiviä teille kaikille tänne kurkkaaville!

Toivottelee Tuija

26 kommenttia:

pt kirjoitti...

Ompa tosi kivoja kuvia. Tuo lapsi on kaunis.
Koiralla on myös ihana ilme ja tosiaan syyllisen näköinen. Oikein hyvä kuva.
Tosiaan ilmat ovat olleet kauhiat. Meiltäkin oli pienen aikaa sähköt poikki, mutta eräällä sukulaisella oli 35 tuntia poikki.

Huomenna hankin vanhanajan almanakan ja alan seuraamaan päivien pitenemistä. Onneksi menemme kevättä kohden ja heti kun on mahdollista kerätä oksia jotka tekevät lehtiä niin kerään mahtavan kimpun isoon maljakkoon ja pääsiäisen aikaan on joka puolella vihreää.

Jaana kirjoitti...

kuulosti niin tutulle nuot sinun alku ajatuksen lennot!!
tykkään ootella joulua tosi paljon, aattona oonkin sitten ihan käämeissä ja tapanina jo alan purkaa pois :))
nyt nokka kohti pohojosta!

Titti kirjoitti...

Minäkin olen niin iloinen kun joulu on OHI!!!!
Parasta juurikin on se joulun odottaminen ja siihen valmistautuminen!!
Kuvistasi tuo suloinen vauva sekä (syyllinen) Väinö, ovat niin ihania!♥
Blogisi on ihana näinkin, -mutta kiva nähdä miten sitä muutat. Hyvää yötä ystäväiseni!♥

kisu kirjoitti...

Oikein mukavia joulukuun ja vuoden viimeisiä päiviä! Ihana tuo Väinö :o)
-kisu-

JaanaElina kirjoitti...

Meillä oli tänä vuonna aika poikkeuksellinen joulu.Työkiireet oli sellaiset ettei oikein mitään joulua laitettu.Vähän kukkia ja nisset.Ja laatikot tein.Ihan hyvin meni,ja olen myös iloinen että koko joulu on jo ohi.Pientä ahdistusta kyllä tunsin kun en ehtinyt laitella mitään.Turhaan.Kuvat blogini joulutervehdykseenkin etsin viime vuotisista albumeista.=)

Ihanainen Väinö.Ei kaikkien tarvitsekaan pitää olkipukeista.

Oikein mukavaa viikonjatkoa.

Liisa kirjoitti...

Jouluun ja muihinkin juhliin kohdistuu paljon odotuksia. Pitäis osata ottaa rennosti ja ilman sitä huonoa omaatuntoa.

Vanhemmat usein odottaa lapsiaan jouluksi luokseen tai vastavuoroisesti lasten luo ja mikäs sen mukavampaa kuin olla yhdessä jouluna tai jonakin muuna juhlana, mutta jokainen tekee joulustaan omanlaisensa ja omat perinteet. Useinkaan ei jaksa juosta paikasta paikkaan kun juuri pitäis rentoutua ja hiljentyä itsensäkin..niin monta puolta on kolikolla.. eikuitenkaan kaikkien mieliksi pysty olemaan, eikä tarvitse.

Kivoja välipäiviä toivottelee toinen silmapussilainen ylensyönyt;);)

Laventelin tuoksua.. kirjoitti...

Tuija, olet niin ihana ja aito <3 Tunnistan monet tunteet tästä joulusta.Tulee ihan kamala olo kun joulu ei olekaan sellainen oikea joulu kun sen pitäisi olla..sellainen kuin se on omissa haaveissa. Ihmiset muuttuu, maailma ympärillä muuttuu ja viime päivinä olen löytänyt itseni monesti pohtimasta että missä on se, sellainen elämä jonka haluan. Taidankin vielä näin myöhään hypätä oman blogin puolelle jatkamaan aihetta :)uusi vuosi tulee ja sen myötä uudet kujeet ;) Miljoona halia!!!!!

elämäni matkat kirjoitti...

Saimme myös vauvvavieraan jouluna, on niitä sitten ihmeellistä seurata ;)
Kaunis kuusi.
Hyviä välipäiviä!

Maanvaiva kirjoitti...

Niin söpö on tuo nyytti siinä possun vieressä <3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanat kuvat!
Paras kaikista pikkuinen possunkanssa nukkumassa.♥

Tuo huono omatunto on minullakin vanhemipieni suhteen...kävimme kyllä tapanina. Joka viikko piipahdamme ainakin kerran, mutta tuntuu, että pitäisi useammin käydä.

Irene kirjoitti...

Kauniiksi olet joulukotisi koristellut. Jouluun jotenkin vaan latautuu niin järkyttävän paljon odotuksia ja perinteitä ja toisaalta siihen haluaisi itsekkin tehdä jotakin uudistuksia. Ehkä siitä olisi hyvä keskustella perheen kanssa, mitä kukin toivoo ja samalla olla itselle armollinen. Kaikkea ei vaan ehdi, mutta valintoja voi aina tehdä. Ja eri vuosina voi kokeilla viettää joulua eri tavoin.
Kuusi on tosi hyväntuulinen. Ja vauvat ovat tietysti parhautta! Tyttäret ovat myös superia!

terhipäivikki kirjoitti...

Anteeksi, että nauroin ihan vedet silmissä noita Väinön touhuja ja niin viaton ilme :D Joulun odotus on kivaa, mutta kiva, kun se on ohikin ja taas elämä palautuu uomilleen. Mukavia välipäiviä!!

Marge kirjoitti...

Tuija kultanen,

me ihmiset hössötämme aivan liikaa jouluksi. Pitäisi oppia jättämään ns. turhat asiat pois. Miettiä, mitä itse ja perhe todella haluaa jouluna kokea. Tehdä joulua asteittain. Kun alkaa tuntua, että kiire valloittaa alaa, silloin on aika pysähtyä ja miettiä voisiko jotain jättää tekemättä...Ja voihan sitä tehdä hyvinkin erilaisen joulun, pyrkiä tekemään niin vähän kuin mahdollista ja opetella rentoutumaan ja nauttimaan ja ennen kaikkea pysähtyä kunnolla jo vaikka ennen joulua sanoman äärelle:) Siinähän se oikea joulu onkin, siihen voisimme itsekukin yrittää vielä enemmän ensi vuonna;) Tehdään omannäköinen joulu, niillä rahkeilla mitä meillä sillä hetkellä on!:) Usein se aika on tuolloin "kortilla", kun töiden jälkeen iltaisin on aikaa jouluvalmisteluille niin vähän ja sitten on niitä iltamenoja, pakollisia töiden suhteen ja niitä mihin olisi kiva päästä;)
Älä turhaan ota itsellesi syyllisyyttä siitä, jos haluat levätä kotona perheesi parissa, varmasti sen jokainen läheinen ymmärtää, jos asiaa miettii...:) Liisa tuossa sanoikin jo hyvin:)
Itse tein jouluvalmisteluita hiljakseen, eihän sitä ollut paljon aikaakaan, joten aattoaamuna koti oli valmis:) Joten nyt nautin koko sydämellä vielä joulun tunnelmista näinä välipäivinä, sillä olen tämän viikon lomalla.

Kuusi on tosi kaunis!! Ja Väinö, voi sitä hassua!!;D

Tuija, toivotan sinulle ja läheisillesi onnellista ja siunattua vuotta 2012!!♥

ellu kirjoitti...

Samanlaisia ajatuksia itselläkin joulun suhteen. Yritin jo karsia ruuat ja leivonnaiset vain niihin, mitä todella syömme.
Tortut, piparit ja Hanna-tädin kakut ja laatikot on jo syöty. =D)) Pulla syömättä pakastimessa. No, ei tartte sitä leipoa vähään aikaan. =)
Ihania kuvia ja tuo Väinö varsinkin. Ilme on samanlainen kuin meidän dalmiksella aattona kuusen alla paketteja penkoessa.
Enhän minä mitään, enhän??

Minttu kirjoitti...

Ihania joulukuvia, ja tuo käärö...
Mistäs tuollaisen ison korin onnistuit löytämään, minä kun olen etsinyt meidän kuuselle tuollaista eikä ole onnistanut...taidan etsiä sitä vikapaikoista. ;D

Liisa kirjoitti...

Voi että onkin suloinen pikku vierailija teillä käynyt ilahduttamassa, sille et kai kuitenkaan alkanut tiuskimaan ;)
Kaunis tuo pieni kuusi pärekorissa! Ihana idea!
Jään innolla oottelemaan blogisi uutta ilmettä!
Mukavia välipäiviä Tuija-ystäväin!
ps. soo-soo Väinö, ei saa syödä mamman olkipukkeja!!!

sylvi kirjoitti...

Ihana pikku vieras siellä .
Kiitos sinulle näistä ihanista kuvistasi joita olemme saaneet ihailla.
Joulu on sellainen miksi itse teemme sen.
Itse nautin joulun sanomasta. Elämä jatkuu joulun jälkeenkin.

Mukavia vuoden viimisiä päiviä ja ihanaa alkavaa vuotta 2012,♥

Lovviisa kirjoitti...

Mukavoita tunnelmoita ja lutunen käärönpötkylä sängyllä, eipä voisi olla ihanampaa :)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Rentouttavia välipäiviä myös sinne Tuijan kotiin! Oletpa tehnyt stressin joulusta itsellesi! Huilausta tarvitsetkin. Ei Väinö mielestäni näytä yhtään syylliseltä, mietteiliäältä paremminkin.

Arja kirjoitti...

Voi Väinöä;-)))

Mukavaa loppuvuotta Tuijalle♥

seijastiina kirjoitti...

Laitoin tännekin jo kommentin, jos toinen tulee myös, poistatko?
Eli suloinen on tuo käärö vieras, ja Väinö ihana ♥
Iloa kukista sinulle ja jaksamista, itsekin nautin kun amaryllikset kukkii ♥
Hyvää loppuvuotta!

Eeviregina kirjoitti...

Meillä on olkipukit tänä jouluna saaneet olla kissoilta rauhassa, mutta Siiri riisuu kuusesta koristeita. Viime yönäkin oli semmosta kilinää, kun pallot putos kuusesta ja niillä sitten leikittiin...
Kauniita joulukuvia! Huomasin tänä jouluna, että kyllä se tulee vähemmälläkin touhuamisella. Siivosin ja leivoin paljon vähemmän kuin ennen. Itkien leivoin äitini ohjeilla joulukakkuja. Aattona vein paljon kynttilöitä äidin haudalle.
Jotenkin oli tunnelma kadoksissa, enkä jaksanut ressasta mitään. En edes silloin,kun aatto-ateria oli valmiina ja ruokailijat tunnin myöhässä... Enkä silloin, kun huomasin ettei kalja onnistunut ja kaasin sen viemäriin...
Tämä joulu oli nyt tällainen ja sillä sipuli.
Oikein rentoa ja onnellista ja runsaskukkaista uutta vuotta!!!

Intianminttu kirjoitti...

Tuhansia arjen iloja, onnistumisen hetkiä ja uusia elämyksiä ensi vuoteesi! Väinölle rapsutuksia olkipukkien tuhoamisesta huolimatta!

ellu kirjoitti...

Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

Kirsikka kirjoitti...

Hyvää uuta vuotta koko perheelle. Ihania juttuja olet aina laittanut esille.

Miia kirjoitti...

Kivoja kuvia! Ja ihana ilme Väinöllä :DD Hyvää uutta vuotta!