keskiviikko 9. marraskuuta 2011

YLLÄTYSARVONTA!!!

Heippatirallaa kaikki ihanaiset lukijat!
Tilatessani Sateenkaarentaa Ilonan puodista hänen uusimman kirjansa, hän yllätti minut painavalla paketilla, jossa oli muutama Villa Charme kirjanen sekä hänen edellinen iso kirjansa Elämää valkoisessa puutalossa ja nythän tietenkin laitetaan arvonta pystyyn.
Kaikki tähän päivitykseen kommentoivat saavat arvan,( myös anonyymit voivat osallistua, mutta heidän pitää jättää yhteystiedot), jokainen tasapuolisesti yhden vaikka linkittäisikin ja pääpalkintona on
ja kaksi muuta kirjapalkintoa ovat
Sanomattakin on selvää, että kirjat ovat aivan ihanat ja tavoittelemisen arvoiset, elikkä kaikille potku pepulle ja komentteja kehiin. Arvonta päättyy 20.11.klo 21.00
Tänään oli aurinkoinen sää ja ovelasti ajattelin, että hahaa...nyt menen ja otan  kukkivasta jouluruususta kuvia..noh..eihän se niin mennyt, valoa ei sittenkään ole tarpeeksi, mutta yläkuvasta tuosta vasemmalta näkyy jouluruusuni, jonka kukkanuppuja olen nyt ihastellut,ihan innosta tärisin kun huomasin ne nuput. Vaaleanpunaisessa jouluruusussa ei vielä nuppuja näkynyt. Mutta kaikki kolme ovat kasvaneet kesän aikana ja voivat loistavasti.
Plantagen ei pettänyt tälläkään kertaa, sieltä löysin hintaan 9,95 € tämän kauden ensimmäisen jouluruusun.Valkoinen amaryllis kukkii kauniisti ja kotimaiset omenat maistuvat aivan ihanilta.Jos sanonta omena päivässä pitää lääkärin loitolla, minun lähelle ne eivät tule aikoihin.
jotenkin tämä joulupukki näytti ihan hassulta Plantagenissa tänään...mutta se vain muistuttaa siitä että kohta on marraskuu puolessa välissä ja eihän siihen jouluunkaan ole enää pitkä aika..
***
Kiitos kommenteistanne edelliseen kirjoitukseen, mukavaa ja ehkäpä myös aurinkoista loppuviikkoa !

Toivottelee Tuija



120 kommenttia:

Marru kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa!!!

Annika kirjoitti...

Ihania kirjoja. Mukana arvonnassa. Kiitos onnenpotkusta =)

Maija kirjoitti...

Mukaan arvontaan tietty!

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Näyttääpä mukavilta opuksilta, mukana!

Maanvaiva kirjoitti...

Mä just ajattelin yks päivä, että kai mun "pitäis" tilata nuo kirjat.. höhöö.. enpäs tilakaan vaan osallistun arvontaan!! :)

Iris kirjoitti...

Osallitun upeaan arvontaan mukaan!

Henna73 kirjoitti...

Haluaa ehdottomasti mukaan arvontaan :)

Maria kirjoitti...

Kaunis kirjayllätys.Tietenkin haluan kokeilla onneani luonasi Tuija.Kaunista marraskuuta sinulle.

Aana kirjoitti...

Aivan ihania kuvia olet taas laittanut blogiisi, kiiiitos!

Mukana arvonnassa, tietysti.
Ihan mahtavat palkinnot, toivottavasti lykästää:)

Piipahdappa blogissani, sielläkin on arvonta meneillään.

Paula kirjoitti...

Ilmoittaudun mukaan arvontaan!

Akissfromthepast kirjoitti...

Tässä on niin pakko olla mukana! tuo elämää valkoisessa puutalossa on niin upea kirja!!!!! ja charmekin!!! :D :D
upee arvonta!

sammal airi kirjoitti...

Mukaan arvontaan :)

kisu kirjoitti...

Olen mielelläni myös mukana!
-kisu

kisu kirjoitti...

Olen mielelläni mukana!
-kisu-

Lovviisa kirjoitti...

Minullekin tuli tännään ilimotus Ilonan kirjasta mutta en harmikseni ehtinnä postiin...Ja täällä nyt haakuilen noita muita ihanuuksia :)

Sukka-Mari kirjoitti...

Aivan ihania kirjoja! Tottakai mukana <3

Rosmarin kirjoitti...

Ilman muuta toiveikkaana mukaan arvontaan. Ihania kirjoja!

Sanna-Mari kirjoitti...

Mukaan arvontaan :)
Täälä oli tänään aamusta iltaan ihan sumusta...

Maarit kirjoitti...

Ihanat kirjat, mukana tottakai :)
Myös kuvat pihaltasi hivelevät silmää!
keskiviikkoterkuin♥

Kirsikka... kirjoitti...

Voi mikä ihana arvonta.tietysti täällä onnea koittelemassa/ kirsikka

Virpi kirjoitti...

Mukana arvonnassa :) Ja voi miten ihania kuppeja edellisessä postauksessa! Plantagenissa pitäis pikapuoliin päästä käymään, valkoinen amaryllis on pakko saada! Iloa viikonloppuusi :)

Piijuli kirjoitti...

Villa Charmen arvonnassa mukana :) Toi toinen kirja mulla jo onkin...

Hyvää yötä <3

Mervi kirjoitti...

Oih, ihanat palkinnot! Mukana arvonnassa tottakai. :D

Leena Lumi kirjoitti...

Tuija, en nyt osallistu arvontaan, sillä minullakin on nämä kirjat, mutta jouluruusuasi ihailen ja ihmettelen, miksi minulla se ei säily hengissä kuin about viikon. Se on niin epistä!

Cheri kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Täytyypä käydä tarkistamassa jouluruusu pihalla, ties mitä on saanut päähänsä.

anskuu kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Ihanaa joulun odotusta!=) aa.kallio(a)luukku.com

Riikka kirjoitti...

Mukana ollaan, jospa tällä kerta lykästäs :)

Arja kirjoitti...

Mukana ehdottomasti! Ihana palkinto!!
Kauniita kuvia jälleen kerran<3

Piitu kirjoitti...

No mukana tietty! Ihania! Plantageniin en uskalla mennä, ainakin kukkaro kiittää ;))

Jatta kirjoitti...

Mukana ihanassa arvonnassa :)

Intianminttu kirjoitti...

Mukavat yllärit ovat kivoja! Hyppään mukaan arvontaan!!!

HeiRi kirjoitti...

Ihana blogi.
Kirjat olis kivoja, osallistutaan arvontaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vau, kirjoja miekin lähen tavoittelemaan niitä, ja kivaa kun jokaiselle yksi arpa :)

Riitta kirjoitti...

Voi kun onnetar suosisi minua , ihanat palkinnot !!!
Mukana ollaan
Ihanaa viikonloppua sinulle ♥

Susanne kirjoitti...

Ihania kirjoja! Arvontaan mukaan:)

Kauniit kuvakollaasit postauksessasi! Kaikkea ihanaa siellä kollaaseissa näkyy!
Minäkin huomasin Plantagenissa joulupukit:)
Mukavaa viikon jatkoa!

Ulla kirjoitti...

Mukana arvonnassa ehdottomasti!

SariW kirjoitti...

Vau, miten upeat nuput jouluruusussasi ! Jos loppusyksy on leuto, niin nuo nuputhan ehtivät aueta jo ennen kevättä : )

Anonyymi kirjoitti...

Voi jouluruusua...tuo jos mikä on palkitsevaa :D hih,on siis muitakin ompun popsijoita, kohallani vois sanoo et kilo päivässä...:D ja arvontaa..osallistuuuun...

santra kirjoitti...

Hienot kirjat. Mukaan myös. :)

Tuija kirjoitti...

Minä myös mukana ihanaisessa arvonnassa <3

-Tuija-

Marielisa kirjoitti...

Ihania kirjoja tavoittelemassa minäkin! :)

Kauniita kuvia ♥

Iloa viikonloppuusi Tuija!

Koralli kirjoitti...

Tälläisia kirjoja ei ole koskaan liika. Olen mukana. T:) Koralli

Miia kirjoitti...

Ihana arvonta, ehdottomasti mukana :))

Leena kirjoitti...

Kauniita kuvia Sinulla Tuija. Kirjat ovat tuttuja, mutta niin ihania, että uudestaan ja uudestaan niitä katselen.

TuijaH. kirjoitti...

Mukana arvonnassa jos tää vaan huolii mun kommentin... :)

Pia Nevala kirjoitti...

Kauniita kuvia kaunis puutarha <3 Onneksi asut niin kaukana, olisin muuten siellä puiden takana vakoilemassa riesaksi asti :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mukana ollaan arvonnassa...☺

sirkkuli kirjoitti...

Arvonnassa mukana

JaanaElina kirjoitti...

Miekii tahon mukkaan.Iliman muuta.

Liisa kirjoitti...

Mukaan! Minulla tosin on tuo Villa Charme kirja.

Adolfina kirjoitti...

Jot mukan oltas arvonnas! :)

Sesse kirjoitti...

Tokihan noita pitää tavoitella :)
Mukavaa talven alkua!

- M - kirjoitti...

Täällä täällä haluan haluan haluan... ehdottomasti mukana =)

Eiju kirjoitti...

Hei! Minäkin mukana arvonnassa! Ihanaa marraskuun jatkoa ja Joulun odotusta sinulle! Blogisi on kovasti minun mieleeni :).

Sari kirjoitti...

Ilman muuta mukaan ihanaan arvontaan! Mukavaa viikonloppua sinulle!=)

Puutarhuri kirjoitti...

Minäkin haluan osallistua, vaikka hävyttömän harvoin tulee nykyään kommentoitua. Ihanan näköisiä kirjoja. :)

Linda kirjoitti...

Ihana arvonta, tietty mukana :)

Kirsi Merilehto kirjoitti...

Tahtoo kans mukaan arvontaan!

Elmiira kirjoitti...

Hypätään mukaan!

Mimura kirjoitti...

Vau, mukaan!

Hanne kirjoitti...

Mukana ollaan arvonnassa!

tiiti66 kirjoitti...

Ehdottomasti innolla mukaan, tuota Villa Charme -kirjaa olen selaillut kesällä, mutta tuo toinen on ihan uusi tuttavuus. Toivottavasti on onni kohdallaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ihana arvonta! Ehdottomasti mukana.

heidi.mustonen@kolumbus.fi

Nettimartta kirjoitti...

Joo, mukana.

Taina kirjoitti...

Jopas sattui, ihan ekaa kertaa tällä ja heti pääsin arvontaan mukaan:) Kiva blogi,ihania tunnelmakuvia<3

Marge kirjoitti...

Täällä ei ole aurinkoa näkynyt, plääh!
Mutta jospa nyt viikonloppuna:)
Mukana ollaan arvonnasa, tottakai, mutta minulla kyllä on tuo Villa Charme kirja, mutta kovin kiinnostaisi tuo Elämää valkoisesa puutalossa, on vaan niin huono onni ollut näissä ihanaisissa kirja-arvonnoissa...

Hyvää viikonloppua ihanalle Tuijalle!♥

pioni kirjoitti...

Minäkin mukana:)

S kirjoitti...

Ihastuttava arvonta ja kaunis blogi!
Ihanaa joulun odotusta!
Terkuin, Saara

Aikku kirjoitti...

Mukana!

Ihanaa viikonloppua!

Tiina kirjoitti...

Arvonnassa mukana.

saara kirjoitti...

Osallistun :D

Tuulikki kirjoitti...

Minäkin osallistun arvontaan.

bellagio kirjoitti...

Upeat palkinnot, olen mukana arvonnassa.

bellagio@luukku.com

Liisa kirjoitti...

Voi hitsin vitsit, mitkä palkinnot, voi kun nyt onni potkaisisi!!!

Pakko lähteä unten maille, joten pitemmitä puheitta, hyvää viikonlopun jatkoa halein!
Liisa

Katja kirjoitti...

Mukana havittelemassa kirjoja, ilman muuta!

Ruiskaunokki kirjoitti...

Iloista joulunodotusta toivottaen, sekä omaa arpaonneaan kokeillen
- Ruiskaunokki

Ruusa kirjoitti...

Helou! ;)

Taidan osallistua minäkin!
Tosin jos voitto osuu kohdalle tuon "Elämää puutalossa--" kirjan osalta, niin saa arpoa uudelleen jollekin toiselle! :)

Hauskaa syssyä, törmäillään..

Laura kirjoitti...

Ihanaa syksyä kuvissasi! Vaikka tosiaan joulu kohta kolkuttelee ovella.. Olisipa täälläkin lähellä Plantagen!!
Ja mukana kivassa arvonnassa!=)

Keiju kirjoitti...

Nyt on niin ihanat palkinnot että on pakko osallistua :)

Ihania kuvia sinulla!!

T:Maikki

prisella kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

Virpi / ElämääEiSenVähempää kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa minäkin =)

Jensku kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

allaomenapuun@gmail.com

tanni kirjoitti...

Marraskuu ja pimeät illat tarvii tälläisiä kirja -piristeitä. Tahtoisin kyllä onnen suosivan arvonnassa, mukana siis tääkin <3

Pipari kirjoitti...

Aivan ihanat kirjat! Tahtoo mukaan arvontaan...

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

Elli

elimarmi@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

tahtoo mukaan :)

kirsi.peraniemi@saunalahti.fi

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan arvontaan kiitos! =)

Keitja

Ninah kirjoitti...

Mukana loistavien kirjojen arvonnassa, katsotaan kantoitko onnenpotku tänne asti;)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana ollaan.
-PiuPau

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Heissan ystäväiseni!
Aivan ihania kupposia tuolla ed. postauksessa♥♥♥!!
Mukavaa alkuviikkoa sinulle...ja mukaan ihanaan arvontaan tietty...

Halein;Marika

Annika kirjoitti...

Minäkin haluan mukaan arvontaan on niin ihanat kirjat. :)

Tiina kirjoitti...

Arvontaan mukaan!
Aurinkoista viikkoa!

Pikkutalon Sanna kirjoitti...

No voihan jysäys, ehdottomasti mukana arvonnassa !
Piipahda myös meillä, sipaisin pikkupikkuarvonnan pystyyn :)

Sanna

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa myöskin!
sinina@netti.fi

ahle kirjoitti...

Villa Charmen kirjat näyttävät upeilta, sellaisilta joihin voisi uppoutua takkatulen äärellä istuessaan. Toivottavasti onni on kohdillaan..

Athena kirjoitti...

osallistun

Kamomilla kirjoitti...

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Ihanaa Joulun odotusta Sinulle!

Tiina kirjoitti...

Ilman muuta mukana arvonnassa :)!!

ellu kirjoitti...

Ihania kirjoja!
Koetanpa onneani!!!

Johanna kirjoitti...

Vielä kerkesin! Kamalan pitkä blogitauko takana... :) Arvonnassa mukana kiitos.

Eeviregina kirjoitti...

Ihania palkintoja, osallistun!
Tulin juuri matkoilta ja ihan hämmästyttää, miten paljon joulua on jo laitettu kaupoissa esille!
Mukavaa marraskuuta!

nikoladeus kirjoitti...

Olen päässyt tuota Villa Charme -kirjaa selailemaan ja kivalta näytti ja tuo toinen vielä kivemmalta. Eikun tietysti arvonnassa mukana!

ensu kirjoitti...

Ihanan näköisiä, kotimaista tuotantoa olevia sisustuskirjoja. Arvonnassa mukana innolla ja peukut pystyssä.

MaMMeli kirjoitti...

Mukaan arvontaan haluan tottakai:)Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa. -Marjo V.-

Anonyymi kirjoitti...

Haluan myos osallistua arvontaan.
Yhteystiedot:keejaa97@hotmail.com

Jasu

Selle kirjoitti...

Minäkin kokeilen onneani!

Virpi-Ilona Hongisto kirjoitti...

Osallistun kaikkiin mahdollisiin arvontoihin ja lisäarvontoihin!

Sirkka kirjoitti...

Hei Tuija ystäväin en nähnyt sinua tällä kierroksella Plantagessa:)
hyvä kun omena pitää lääkärin loitolla!D
Taas sinulla on niin namskista kivat kuvat!
Heissulivei ja nautihan päivästäsi!

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Tuija halaamaan oli pakko tulla, kiitos kommentistasi ja niin kaikesta!
Ilona

emmi kirjoitti...

Mukaan arvontaan :)

Kirsikka kirjoitti...

Jos pääsen arvontaan mukaan kiitos . Ihania kuvia taas olet laittanut blogiisi.

Willenmiina kirjoitti...

Minäkin heitän arpalipukkeen koriin, jospa vaikka onnistaisi!

Minttu kirjoitti...

Minäkin haluan mukaan arvontaan!
Ensimmäistä kertaa täällä, ja täältähän löytyi mukava blogi.
Lähdenkin tässä tutustumaan paremmin...

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Meinasi koko arvonta päästä huomaamatta, kun en ole bloggeriin ehtinyt! Minäkin siis mukana. Ihania kuvia ja sitä ihanempia oloja sinnekin!

Maria kirjoitti...

Mukana ollaan! Meinas ihan mennä ohi, onneksi on fb :D

Mukavaa viikkoa Tuijalle ja paljon haleja <3

Rosalinda kirjoitti...

Hei
Mukana arvonnassa, juu !

Kivoja talvipäiviä sinulle :)

Sukka-Mari kirjoitti...

Ihanat kirjat! Tottakai mukana :)

Leena kirjoitti...

Vieläpä minäkin ehdin arvontaan mukaan. Blogisi on ihastuttava, paljon olet kuvia räpsinyt. Leena

halaolla kirjoitti...

Mukaan arvontaan =)


hao@lailanet.fi