sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Olen sanaton...kerrankin!

Siis aivan mieletön määrä uusia lukijoita ja mikä kommettien tulva, olen niin iloinen, kun löytyi monta uutta kivaa blogia ja sellaisetkin henkilöt, joilla ei omaa blogia ole, ovat uskaltautuneet ilmineeraamaan itsensä. Minua ihan jännittää huominen, haluaisin teidän kaikkien voittavan palkinnon, mutta sehän on tietenkin mahdotonta. Mutta nyt jo kiitän teitä kaikki valtavan ihanista kommenteista ja vakuutan, että tämä arvonta tässä ei jää viimeiseksi.
***
 En tiedä kyllästyttääkö teitä, mutta vielä tulee kukkapostaus, osa pelargoneista on vieläkin ollut terassilla ja tänään sitten viimeinkin viimeisetkin pääsivät varstoon, terassilla on vielä monta muraattia, mutta kun kelit kerran sallivat olkoot ulkona, kunnes siirrän ne sisään. Viikonloppuna ostin Alepasta, siis oikeesti Alepasta yhdet kaunemmista ruusuista ikinän, tuossa vasemmalla ylhäällä. Wautsi, ja ne eivät nuukahtaneetkaan heti kättelyssä. Muutenkin tänä viikonloppuna on jo kaivettu kyntteliköt esille, ja vähän fiilistelty takkatulen loimussa.
Tosiaan tässä vielä kukkivat pelargoniat. Nuuuuuhh....ja nyyyyyhh...heippa, kevääseen!
Nuo tuossa ovat vielä terassilla ulkoilemassa.
***
ja tämä tässä odottaa myös ensi kevättä, siihen tulee mahtava sormustinkukka, näitä on tosi paljon puutarhassani, ihania mättäitä, samoin muuten jouluruusut näyttävät voivan oikein hyvin.
***
Tänään aamulla tein sauvakävelylenkin n.6-7 km ja pulahdin ystävän kanssa järveen, siitä se taas lähteen, avanto vaan puuttuu...:D. 
***
Ihanaa sunnuntai illan jatkoa teille kaikille ja huomiseen!

Toivottelee

Tuija

 

15 kommenttia:

Intianminttu kirjoitti...

Ihania nuo pelakuusi! Minäkin kokeilen ekaa kertaa pelakuitten talvetusta muutaman osalta...kiikutin ne mökille ja kun sinne saadaan talvilämpö päälle, toivon niiden viihtyvän talven siellä. Reipasta uutta viikkoa!

Linda kirjoitti...

Ihania kukkakuvia!!

Ja vitsi miten reipas olit, sauvomista ja lähes avantouintia, hui, hrr....

Ihanaa illanjatkoa Tuija :)

Mari kirjoitti...

Kauniita pelakuita, minulla ne kukoistavat jo sisällä. Jännityksellä odotan ensi kevättä, saankohan minäkin sormustikukkia, ainakin mättäät vielä voivat hyvin...

JaanaElina kirjoitti...

Sinulla nuo kukat viihtyy.Taidan laittaa meidän kukkaset hoitoon teille.

Täälläkin jännitetään arvontaa.Toivottavasti voitto osuu kohdalle.

Mahtava olo tuli varmaan tuon lenkin jälkeen ja uimisen.Minäkin olen vielä käynyt uimassa,tosin mökillä saunan päälle.Ei vielä paha ollenkaan.

Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tuija.

päivi kirjoitti...

Sunnuntaiterkut<3
lämmin halaus
Päivi

Liisa kirjoitti...

Tuo kranssi on sitten upea, oletko ite tehnyt? saanko ottaa siitä ideaa itselleni? otan kuitenkin:)

Arja kirjoitti...

Kauniita kuvia:-))
Sormustinkukat on ihania, mutta en uskalla niitä pitää kun noi koirat maistelee kukkasia ja sormustinkukka on kamalan myrkyllinen:-(
Mukavaa sunnuntaita Tuijalle <3

Marru kirjoitti...

Ihania sun kukat vielä tähän aikaa syksystä!
Kynttilät ja takkatuli... niin ihanaa :)
Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin!

sylvi kirjoitti...

Ikävä niitä kukkia tulee täälläkin, ny nyh.
Pirteänä varmasti pysyt kun pulahtelet veyteen.
Mainiota!

Eeviregina kirjoitti...

Minäkin vein pelargonit kotiini kellariin. Ja sormustinkukat on vielä hengissä, tiedä sitten ensi kesänä...
Vau, miten pystyit mennä uimaan, mulle tuli vilu jo pelkästä ajatuksesta! Pirteää syksyn jatkoa!

Kesäkukka kirjoitti...

Samanmoiset ruusut ostin perjantaina itselleni Salesta :)

En vaan ole oikein ehtinyt niiden kauneudesta nauttia...kiirettä pitää ;)

Mukavaa uutta viikkoa!

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Siis mä en kestä ;) Tää on jotain ihmettä mitä sä teet sun kukille... Hyvä kun mun callunat on vielä hengissä, heh!

Voisit pikku kukkatuulen puhaltaa tänne Hämeeseen ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa Tuija!
Väinölle rapsuja paljon!!!!

Riitta kirjoitti...

Yhtään ei kyllästytä kukka postaukset ! Ihania kuvia jälleen :)
Iloista uutta viikkoa sinulle ♥

New England Rose kirjoitti...

Mulla on vieläkin osa pelargonioista pihalla, kukkivat edelleen niin innokkaasti. Samoin terassilta löytyy edelleen myös murattia ja ruusutkin kukkivat vielä purkeissaan. Olen antanut niiden kukkia rauhassa, kun kerran ovat niin innokkaita. Takapihalla olevat kärhötkin pukkaavat edelleen nuppuja, mikä on kyllä vähän ihmeellistä vuodenaika huomioiden...

Kerrassaan ihastuttava muuten tuo ekan kuvan kranssi vanhoine valokuvineen!

Sanna-Riikka kirjoitti...

Kukkapostaukset ovat aina tervetulleita, varsinkin näin harmaina päivinä on ihanaa katsella kaikkia kauniita kuvia!!! Joten ei kyllästytä yhtään:) Nyt menen lueskelemaan aikaisempia postejasi, kerrankin on siihen aikaa!!

Mukavaa viikkoa sinulle!!