perjantai 23. syyskuuta 2011

Ihanaa viikonloppua

Tänään oli kaunis, aurinkoinen syyspäivä täällä Klaukkalassa. Villiviinit hehkuvat verenpunaisina vuorimäntyjen oksilla ja muutenkin ruska alkaa jo olla hyvällä mallilla.Rakastan syksyn värejä.
enää ehkä vain hetki ja ensimmäiset yöpakkaset vievät villiviinit, ne eivät kestä pakkasta yhtään.
Pinkit hanhikit kukkivat runsaasti.
Tykkään todella paljon näistä valkoreunaisista kuunliljoista.
Seppelvarvut ovat ihania syksyllä. loistavat syysvärit.
Nämä vaaleanpunaiset klematikset kukkivat uskollisesti vieläkin.
Tästä maanpeittokasvista pidän erityisen paljon. Nyt löysin sen tavallaan uudelleen, kun kesällä tein uuden kukkapenkin ja raivasin sen tieltä vanhoja havukasveja pois, niin tämä löytyi sieltä. Mikäköhän tämän oikea nimi on, liekkö joku peippi...jotain??? Toivon, että se levittäytyy kukkapenkkiin oikein rehevästi.
Kaunista syksyistä viikonloppua teille ihan jokaiselle, minä lähden taas huomenna Pyhtään puskiin suppiksia metsästämään.Harmi, että Väinö joutuu tällä kertaa jäämään kotiin, koska ystävättäreni koiralla, ihanalla Ellillä on juoksu ja Väinö rrrrakastaa jo muutenkin Elliä, saatikka sitten nyt.
Tänään sytytin kynttilän Kuolleiden lasten muistopäivän kunniaksi, itselläni ei ole kokemusta tästä, mutta nyt on ollut niin paljon surullisia onnettomuuksia , joissa on menehtynyt nuoria, haluan tällä pienellä eleellä kunnioittaa heidän muistoaan ja toivottaa vanhemmille ja läheisille voimia.

Tuija



18 kommenttia:

Saila kirjoitti...

En tiennyt, että on kuolleiden lasten muistopäiväkin. Kaunis ajatus. Voisinkin käydä laittamassa kynttilän pikkuisen Viljo-kissani haudalle, hän kuoli vasta kaksivuotiaana. Ihan lapsi vasta siis!
Voi miten kaunis otsikkokuvakollaasi! Ja muutkin kuvat pihaltasi. Ihana syksy <3
Ja ihana Väinö <3 Voin kuvitella miten innoissaan hän olisi rrrrrakkaansa juoksusta :-D

Liisa kirjoitti...

Voihan Vvväinö! ...kun hää tietäis mitä missaa..
Sulle onnea suppisten metsästykseen!
Mäkään en tiennyt tuosta muistopäivästä, että on tänään siis. On kyllä varmaan suomalainen juttu tuo tämänpäiväinen. Kipin kapin siis sytykkeitä noutamaan ja jo palaa täälläkin kynttilä :) Ei voi edes kuvitella niiden vanhempien ja läheisten surua, jotka joutuneet moisen kauheuden kokemaan, ihan kylmää pelkkä ajatus. Sitä saa olla niiiin onnellinen ja nöyrästi kiitollinen, että on teve, hyvinvoiva lapsi..
Halaus sulle Tuija-ystäväin!

Irene kirjoitti...

Riemullista suppisten metsästystä syksyisessä metsässä!
Toivotaan ettei huomenna sada!

Riitta kirjoitti...

Ihania syysvärejä! Voi Väinö parka ,lähtis varmaa mielellää mukaan ;D
Kaunis idea tuo kynttilä tämän päivän kunniaksi! Mukavaa suppisretkeä sinulle ♥

Kirsikka kirjoitti...

Voi päinö parkaa. Kyllä syksyssä on viehätystä. Minullakin oli suppilovahvero paikka . Kun tulivat ja kaatoivat metsän ja kone myllersi loput. Hyvää sieniretkeä.

Intianminttu kirjoitti...

Hopeatäpläpeipiltä näyttää...meillä mökillä joku elukka tykkää sen lehdistä ihan mahdottomasti ja ne on aina ihan reiälliset ja rusehtavat, kukat ovat kauniin väriset! Seppelvarpu näyttää komealta juuri nyt...sellainen olisi kiva hankkia mökille! Nautinnollista viikonloppua!

elämäni matkat... kirjoitti...

Upea sun seppelvarpusi! Ja tykkään uudesta otsikkokollaasista kovasti:)

mummeli kirjoitti...

Ihanat värit vielä löytyy puutarhastasi. vai kaunista oli teillä perjantai, meillä tuli yhäti vettää kuin aisaa,
Onnea suppilovahveroiden "metsästykseen"

Arja kirjoitti...

Ihnan syksyisiä kuvia! meillä pakkanen jo vieraili ja kukat paleltu..nooh syksyhän nyt on ;-)
Kaunis ele toi kynttilän sytyttäminen, ikävä kyllä minä kuulun tähän surulliseen joukkoon:-(((

Toivottavasti sieni saalis on hyvä..

Mukavaa viikonloppua Tuijalle ja Väinölle <3

Maarit kirjoitti...

Sulla puutarha on kaunis vieläkin, ihanat syysvärit !
Kyllä syksykin on ihanaa, vielä kun sitä höystää lyhdyin ja takkatulella:)
Se aika vaan kauhistuttaa kun puista lähtee kaikki lehdet, se vaan on niiin lohduton näky !
Ihanaa viikonloppua sinulle ystäväinen ♥

arleena kirjoitti...

Kaunista syksyä sinne ihanien syksyvärien keskelle.

sylvi kirjoitti...

Kaunista on vielä sinunkin puutarhassasi.
toivotaan ettei tulisi pakkasia ja saisimme iloita noista väreistä kauan.
Mukavaa sienienkeruupäivää sinulle!

Ps- sinulle on jotain blogissani.

Mari kirjoitti...

Väinöä varmasti harmittaa jäädä kotiin! Sienestysonnea :)

päivi kirjoitti...

Upeaa väriloistoa!
Viikonlopputerkkuset
ystävälle<3

lämmöllä
Päivi

SariW kirjoitti...

Ihanat värit tuossa seppelvarvussa ja villiviinissä ! Meillä villiviini on vielä ihan vihreä, tai täytyypä menneä katsomaan olisiko siinä jo vähän punerrusta : )
Mukavaa viikonlopun jatkoa !

SariW kirjoitti...

Blogissani on sinulle Tuija pieni tunnustus : )

Puumuli kirjoitti...

Kaunista syyshehkua! Oikein mukavaa sunnuntaipäivää sinne Klaukkalaan!

T. Sari Puumulista

Marge kirjoitti...

Syyskuvasi on kauniita, värikkäitä:)

Kaunis ja herkkä ajatus tuo kuolleiden lasten muistopäivä ja niin surullinen!

Luvassa aurinkoa, joten nautitaan syksystä, ystäväin!♥