maanantai 4. heinäkuuta 2011

Loistavan kaunista kesäviikkoa

Tervehdys ystävät, päivät mennä jolkottelevat sellaista haipakkaa, että ei meinaa perässä pysyä. Pari viikkoa vielä ja sitten alkaa myös minulla l o m a.
Ajattelin, kun pelargoniat on oikeasti "mummon" akkunalla, niin laitetaan niitä sitten sinne. Onneksi ruukut ovat keskikokoa, joten pystyvät hyvin ikkunalaudalla ja ne näkyvät myös sisälle tuosta.

Puutarhassa on balettiesitys meneillään, loistavat suloiset ballerinat a la varjolilja.
Tässä minulla on aitiopaikka tanssiesitykseen.

Ruusuista en saa kyllikseni ensikään,joten tämä karva"jalka" pääsee mukaan.

ja voih, siitä tulee pikkuhiljaa niin ihana kukkanen.

täydessä loistossaan.

Täytyy sanoa, että olin unohtanut, että onhan puutarhassani muitakin kukkia kuin pionit, ihan hämmästyin miten paljon niitä olikin, ruusut ja kärhöt esittävät tällä hetkellä pääosia. Ja mikäs sen mukavamapaa.

Myös herkän kauniit tuoksuherneet, availevat nuppujaan.
ja  viime yön aikana oli auenneet ensimmäiset liljat, joita pitkästä aikaa viime syksynä istuttelin, kun olin aiemmin ne tuhonnut kaikki, koska liljakukot olivat vallanneet ne totaalisesti ja en saanut niitä millään kuriin.

Etupihan puolella alkavat vihdoinkin verenpisarat näyttää verenpisaroilta, eikä risukasoilta.

sammakotkin ovat samaa mieltä.

kurnuttavat tyytyväisyyttään.

myös riippaorvokit alavat vihdoin kukkimaan ja sisääntulon amppelit näyttävät nyt jo vähän paremmilta.


etupihalta

ja pyörän kyydissä oleva kori alkaa pikkuhiljaa näyttää kukkakorilta.

Terijoensalavan alla kasvava suloinen kärhö on aukaissut jo toisen kukkansa.
Kesä on sitten niin ihanaa aikaa, vaikka onkin ollut ihan älyttömän kuuma, ja kastelukannut ovat olleet kovassa käytössä, ensimmäisen kerran tänä kesänä, launtaina hyppäsin tämmöisen vekottimen kyytiin.
oli lomapäivä kaikesta, päivän kruunasi mukava uinti ja veneilyreissu ystäväpariskunnan kanssa.
Oli oikein mukava viikonloppu.
***
Terkkusia kaikille teille ja muistakaa kirppislauantai, jos vain suinkin pääsette paikalle tai liikutte täällä päin.
***
Ruusuisen suloista kesä viikkoa!

Toivottelee Tuija

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

*huokaus*
-mä kans tahdon...puutarhan, meinaan...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanaa, ihanaa, ihanaa...☺☺☺

Virpi kirjoitti...

Ihania! Täälläkin ruusut kukkii ja on ne vaan niin ihania :) Kärhöt on vielä nupulla, mutta pian varmaan saadaan niidenkin kukinnasta nauttia. Mukavaa viikkoa sinulle! :)

Ruusa kirjoitti...

Ruusa tykkää ruusuista!
Ja kaikista muistakin kukista!! :)

Kaunista viikkoa sinne suunnille!

Johanna Rintanen kirjoitti...

Varjoliljasi on niin kovin kovin upea ja fillarin tarakallaoleva kori köynnöstävine kasveineen viehko.

sammal airi kirjoitti...

Jälleen taas niin ihania kuvia upeista kukistasi! Mites saisin verenpisarani kukkimaan? Ne on hyvässä kuosissa muuten,mutta nuput ja kukat puuttuu...

Kivisen Vilma kirjoitti...

Karvainen ruusu on ihan liikuttava. Pyhtää oli varmaan hieno kivipaikka.

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Moikka!
Ompas sulla taas ihania kuvia...välillä tuntuu,ettei voi olla tottakaan,että jollain on noin ihana ja valmis puutarha♥♥♥!!
Tuo "karva"ruusu on sitten herkännäköinen...
Viikonloppunahan me sitten nähdäänkin..kivaa...ellei nyt vaan tuu mitään viimehetken esteitä...
Ajattelin jopa,että jos löytyis tai viittis etsiä,niin vois mennä myymään itekkin sinne..puhuin asiasta jo Piankin kanssa.No,mutta katsellaan,mikä on mieli...
Mukavaa alkuviikkoa YSTÄVÄIN♥♥♥
T:Marika

Inkivääri kirjoitti...

Olipa mukava kukkakavalkadi:) Ruusuja lisää tahdon minäkin, olikos tuo karvainen kaveri sammalruusu?

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Aivan mahtavia kuvia ja kukkia! Rakastuin noihin pinkkeihin liljoihin ja komeaan petunialaatikkoon. Mukavaa alkuviikkoa, lomaa odotellessa!

Sini ja Susa kirjoitti...

Ihana piha, näkee että olet ihan tosissasi laittanut sitä. Tykkään kovasti kanssa varjoliljoista, mulla ei vaan ole noita valkoisia..harvoin tarjolla..ja ruusuista kanssa :)

Irene kirjoitti...

Vaikka pionien kukinta on takanapäin, niin puutarhasi kukoistaa. Ihmeellisen ihania kukkia ja asetelmia olet viritellyt puutarhaasi. Nuo valkeat varjoliljat aloittivat minullakin kukinnan.

Cheri kirjoitti...

Upeaa kukkaloistoa, on varmasti ylentävää kierrellä puutarhassasi ja seurustella kukkien kanssa.

Elisa kirjoitti...

Onpas sulla tosiaan siellä PALJON ihania kukkasia. Liljat ovat ihania joka muodossa, mutta riippaorvokkeja en ole vielä nähnytkään. Enkä enää uskalla edes mennä puutarhamyymälään.. tänäänkin piti vielä kassillinen kesäkukkia ostaa ;)) Oikein mukavaa viikkoa, minullakin loma vasta parin viikon päästä.

sylvi kirjoitti...

Voi kun sinulla on siellä kauniita kukkivia kukkia.
Nuo valkoset varjoliljat on niin kauniita.
Minäkin haluan niitä, on vain ruskeita.
Ihana tää kesä kun on luonto niin kaunista joka paikassa, vesillä ja maalla.
Päristelehän varovasti.
Ihania kesäväpäiviä jatkossakin"♥

Lovviisa kirjoitti...

Sympaattiset samppikset... Ja pietään sitä haipakkaa....Tekkee ihimiselle niiiin hyvvääää :)

Ainosofia kirjoitti...

IHANAAAA - nautitaan nyt noista ilostuttajista täysin siemauksin.

Kylläpä sinulla onkin paljon kukkia siellä... <3

Ja voiettä - pääset Pian ja Riikan kirpparille - takuuvarmasti upeaa tavaraa löytyy.

Laura kirjoitti...

Täälläkin yks joka haikailee puutarhasi kauneuden perään.=) Voi että tuo "karvajalka" ruusu on kaunis, mitä lajiketta?

Vuokko kirjoitti...

On sinulla kaunis piha, jään tepastelemaan kuviisi vähän pitemmäksi aikaa.... :)

Kultsin kämppä kirjoitti...

Upeasti homehtuneita kukkapurkkeja pelergonioissasi! Ja juuri näihin kukkiin sopiikin upeasti hieman rouheampi ruukutus.