tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tunnustus ja kevättä rinnassa!


You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :) Sain tämän hauskan haasteen Mooses ja muut Manniset blogista., Johannalta. Mooses on muuten <3. Jos ette tiedä, kuka hän on niin, käykää ihmeessä katsomassa. Niin ja voi hyvänen aika, sain myös tämän saman valokuva haaste-tunnustuksen Liisalta,Vaniljainen blogista, anteeksi Liisa, että melkein meinasin unohtaa.

Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään, pienten selvitysten kera ja jakamaan tunnustus eteepäin kolmelle. Nämä valokuva -  haasteet on meikäläiselle HAASTEITA, mulla kun ei ole valokuvat missään järjestyksessä, vaan kaksi  laatikkoa kätkee aarteet sisäänsä. Oikeasti olin ajatellut, silloin kun olin ( vuonna nakki ja muusi ) raskaana, että laittelen sitten äippälomalla kaikki valokuvat järjestykseen albumeihin etc...no joo, raskauksista on jo aikaa ja valokuvat on edelleen laatikoissa. Minulla on koneella kuvia kyllä, mutta kaikkein rakkaimmat ovat siellä laatikossa, mitenköhän niitä saisi koneelle? Filminauhat on tallella, tietäisikö joku???
***
Mutta hei,  koitan räpeltää täältä koneen syövereistä jotain ....

1. Moottoripyöräreissulla v.2005 ystäväpariskunnan kanssa alkukesästä Skotlannissa ja punapäänä :) Moottoripyöräily ei varsinaisesti ole meikäläisen juttu, mutta miehen kanssa olen joutunut tekemään kompromisseja ja toisaalta tämä matkustusmuoto sopii hyvin, meikäläisen luonteenlaadulle.
2. Samaiselta reissulta, Loch Nessin-joelta  ja vieressä hautausmaa, jotka kiinnostivat tietenkin meikäläistä, muiden harmiksi, puhumattakaan kaikki ne puutarhat, joissa luuhasimme.
3. Tykkään matkustella Saksassa, siellä on paljon katsottavaa ja sinne vie matkamme myös tänä kesänä.
4. Olen käynyt Hitlerin kotkanpesässä, ja tuntui ihan uskomattomalta kiivetä sinne ja ajatella, että miten ihmeessä kaikki ne rakennukset mitä siellä silloin aikanaan on ollut, on saatu rakennettua sinne.
5.Mutta kotimaan kauniita maisemia ei voita mikään, ja veljeni mökin kauniit maisemat ovat ilmaista hoitoa mielelle ja sielulle.
Kyllähän niitä kuvia kuitenkin on ihan älyttömästi, huomasin...:)

Haluan jakaa tämän tunnustuksen ja haasteen seuraaville uusille tutuilleni;
Ilona H:lle, Ilonan Kammariin
Marikalle, Valkoista-Rustiikkia-blogiin
sekä
Paulalle, Arkiporinaa - blogiin
***
Niin ne lumet vaan ovat kyytiä saaneet, talvi on enää oikeastaan muisto vain. Kohta pitänee lapio iskeä maahan ja koettaa tehdä kaivauksia, jospa jo routakin on sulanut pois. Trulleja liikuskeli kiitettävästi viikonlopun aikaan; onneksi, ettei tarvinnut itse syödä kaikkia suklaamunia. Onneksi nyt pääsiäiseksi on luvattu todella lämmintä ja kaunista  ilmaa, kevätpuuhat jatkuvat ja  mämmiä ja pashaa, mitä sitä sitten muuta.

tein muuten puutarhaan aivan ÄLYTTÖMÄN ihania hankintoja...niistä heti teille kertomaan, kunhan saan ne kotiin...jihuuuuuu !!!!

Ai niin kirppiksistä puuhenollen, Sisustajantaivaan Pialla on kirppis-markkinatapahtuma 25.4. Espoossa. tarkemmin täältä. Sinne siis kaikki kynnelle kykenevät.
****
Kiitos teille ystävät kommenteistanne ja mukavaa pääsiäisviikkoa kaikille.

Toivoo Tuija

23 kommenttia:

Lovviisa kirjoitti...

Ooppas jännissä paikossa kulukenu...Aivan uppee tuokin missä vuoristot taustalla. Mutta sammaa mieltä oon , että kotisuomessa se rauhan satama:)

Paula kirjoitti...

Kiitos, Tuija, tunnustuksesta!

Niitä laatikossa olevia kuvia saa koneelle skannaamalla. Paperikuvista tulee joskus vähän huonoja ja roskaisia, mutta niitä voi kuvankäsittelyohjelmalla korjailla ja parannella. Se on kyllä aika työlästä, työläämpää kuin albumiin paneminen. Luulisin, että myös filminauhoista skannaaminen onnistuisi ainakin jossain liikkeessä, muutenkin selviäsi helpommalla, jos voisi ostaa skannauksen. Kannattaisi selvittää. No, tuli vähän vajaa vastaus.

Maarit kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta Tuija, niitähän sinulle ropisee, eikä ihme ollenkaan kun tämä on niin mielenkiintoinen ja kiva blogi :)
Kuvistasi tuli niin mieleeni omat motskarireissut...mutta mieheni myi harrikkansa pois viime kesänä, meidän yhteisestä päätöksestä :) :(
Puutarhahankintojasi odotellessa,
mukavaa pääsiäisviikkoa <3

Virpi-Ilona Hongisto kirjoitti...

Oho, kiitos, päiväni meni nyt ihan sekaisin tästä huomionosoituksesta. Yritän keretä vastaamaan... Ja onnittelut myös sinulle Tuija!

Anonyymi kirjoitti...

Pitäiskö pistää oikea valokuvaviikko pystyyn, niin mukava on näitä kuvia muiden blogeissa katsella.

Jos tehtäis oikein kunnon pläjäys ☺

Anonyymi kirjoitti...

Piti muuten sanoa myös tuosta kuvien skannaamisesta, kuten Paulakin jo sanoi...

Mä tein isosta osasta vanhoja valokuvia Ifolorin kautta kirjat, eli valikoin kuvat (kaikki loput hävitin), skannasin ne ja rustasin niistääkin kirjat. Enkä edes käsitellyt kuvia, niissä oli rakeisuutta, sormenjälkiä ja omat oranssit sävynsä joisskain, mutta ajattelin, että ne kuuluvat asiaan.

Ja noita kuvakirjoja tulee muuten itsekin katseltua ihan toisella tavalla kuin jotain vanhoja albumeita, niitäkin on jokunen jäljellä.
Ja varsinkin niitä on hemmetin paljon mukavampi katsella jonkun toisen knassa verrattuna koneella oleviin kuviin (odota vähän, ei se ole toi, eikä toi, ups, ohitetaan toi ...jne...jne ☺)
Ifolorin kirjoja on nyt jo 19kpl -ja lisää tulee!

Kokeile!

Riitta kirjoitti...

Sähän oot oikein maailmannainen ;D
Kivoja matkakuvia!
Mitähän ihanaa oot puutarhaasi hommannu, täytyy pysyä kuulolla !

Dahlia kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta! Oli kiva katsella sun valitsemia kuvia. Pepin yllä oleva Ifolor-kirja vanhoista kuvista kuulosti hyvälle idealle. En ole ajatellut että niitä kuvia voisi noin saada uuteen muotoon. Mulla on kans laatikoita ja albumeita (joissa sivut jo repsottaa...). Odotan innolla sun uusien hankintojen näkemistä puutarhaan. Mun on pitänyt kovasti odottaa omien projektien kanssa. Haluan perustaa lammen, eikä vielä pääse kaivamaan kunnolla...Hyvää pääsiäisviikkoa! :)

mummeli kirjoitti...

Hienoja kuvia sinulla on, ja tuota kotkanpesää olen minäkin ihmetellyt ja laskenut mielessäni sen mieletöntä hintaa. näkemisen arvoinen kuitenkin.

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Heissan Tuija,
KIITOS tunnustuksesta tosi paljon..se olikin nyt sitten ensimmäiseni:)
Oon tulossa Pian Markkinoille...oon yli 180 cm pitkä,joten tuu vetää hihasta kun näät mut,ois kiva tavata;)Tuun sinne jo ennen 11,että ehtii turista Pian kanssa kuulumiset..vaikka mä kyl käyn siel harvase viikko muutenkin tuhlailemassa;)
Yritän vastata tohon haasteeseen mahdollisimman pian..mut mulla on toi sama ongelma kuin sullakin,on arkullinen kuvia nuoruus kuvista raskausajan kuviin,ja kaikki IHAN sekaisin.
Pitäis skannata niitä koneelle,niin kuin nuo muutkin tuolla sanoo,mut tuntuu,et siinä on kamala vaiva...joten yritän löytää kuvat mahd.pian,kiitos vielä tunnustuksesta!
Toi teitin hauva on muuten IHAN meijän Nellin näköinen,Nelli ei vaan oo ikinä ollu `hyvä`kameran edessä...on ne vaan rakkaita ja sulosii,WUH!
Sitten on vielä ihan pakko kertoa(kun meillä tuntu olevan paljon yhteistä;)),että mieheni painosti minut prätkäkouluun puoltoista vuotta sitten...ja viime keväänä ostettiin mulle oma tuliterä prätkä!Mut vieläkin kun lähtee ite ajamaan,niin on vähän `huteraòlo...kyydissä tunui turvallisemmalta!!..Mieheni on ehdottanut,että lähettäis yhessä eurooppaan ajelemaan,mut toistasex aion harjotella täällä oman maan kamaralla..ei uskalla EI..
Mäkin tulin just puutarhalta äsken,ja ostin kaikenlaista kivaa...mitäköhän ylläreitä sulla on siellä kätköissä??
Mukavaa viikon jatkoa sinulle istutusten parissa;)
T:Marika

Liisa kirjoitti...

Ihania kuvia ja muistoja teidän lomiltanne ja reissuiltanne jaoit kanssamme, Tuija!

Pitääkin käydä kurkkaamassa, kuka se Mooses oikein on ;)

Mulla oli ihan samat suunnitelmat äippälomalla, että kaikki tärkeät kuvat koneelta kehitykseen ja albumeihin...nooh, tytöt ekat elinkuukauden sainkin, mutta esim. meidän hää- ja häämatkakuvat ovat yhä vain koneen syövereissä, vaikka albumitkin on jo hankittuna ;/

Ihanaa pääsiäisen odotusta sinne, mua niin harmittaa, kun vasta kuukautta myöhemmin tulen Suomeen, enkä siis pääse Pian markkinoille :( Hauskaa päivää teille muille onnellisille, jotka päässevät!

Terkkuja Saksasta!

seijastiina kirjoitti...

Oi hän on reissunnut siellä sun täällä, uoeita paikkoja ja tutkimuskohteita, kivaa!
Kivat kuvat löysit.
Minullakin tämä haaste, jäänee nyt kyllä jonnekin vapun jälkeen tehtäväksi..:/

Toivotan hyvää pääsiäistä jo nyt, oikein ihana ja lempeää, paljon makeita munia ja iloa ♥
Huomenna on meillä kiireinen päivä, meillä alkaa loma!!
Ja matkustamme pääsiäisen viettoon tuttavan mökille :)
t
seijastiina

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hienoja reissukuvia.... tykkään tosi paljon moottoripyörästä... siis takan olosta..:)
Aurikoista pääsiäisviikkoa!

Virpi-Ilona Hongisto kirjoitti...

Piti vielä kommentoida kuviasi. Tuolla Loch Nessin hautausmaalla ei kyllä tekis mieli olla yöllä, mutta Saksaan haluaisin päästä. Keskiaikaiset rakennukset kiinostavan minua nekin! Ja olette siis uskaltaneet pistää päänne Kotkanpesäänkin, joten voi sanoa että varsinaisia seikkailijoita. Mahtoi noilla reissuilla takamus olla puuduksissa.

Minustakin tuo viimeinen kuva on kaunein.

Liisa kirjoitti...

No prob, Tuija! Lukiessani postaustasi aiemmin tänään kävi mielessä, että enkös minäkin antanut sulle tuon, mutta sitten ajattelin, että ehkä se olikin jokin muu juttu... Noita on olluna liikkeessä enempikin viime päivinä, hih ;)

Ja hirveitä painovirheitä tuolla mun aiemmassa kommentissani, anteeksi niistä!!!

Mukavaa myöhäisiltaa Sinulle!!

arleena kirjoitti...

Onpas joku muukin, jolla valokuvat vaativat järjestelyä. No minähän sain melkein kaikki (tarkoittaa noin 60%:a) järjestettyä. Nyt pitäisi skannata vanhoja kuvia uusiksi kun niissä vielä kuvaa on jäljellä. Se on uusi urakka, mutta kun kuvat on järjestyksessä (toivottavasti) ei mikään mahdoton.

Aurinkoista pääsiäisviikkoa.

Johanna R kirjoitti...

Jännissä paikoissa olet käynyt ja varmaan moottoripyöräilen matkustelu on aivan omaa luokkaansa. Itselläkin valokuvien järjestely on vaiheessa, ei ole vielä tullut sopivaa sadepäivää... Kivaa pääsiäisen odotusta.

Irene kirjoitti...

Voi, tuone Skotlantiin tekee nyt mieleni mennä. Jylhiä maisemia. Suomen kesä on tietysti vertaansa vailla. Ja ne kotipuutarhat - mitähän kivaa olet keksinyt.

Piitis kirjoitti...

Hienot reissukuvat ja mielenkiintoiset kohteet.
Taitaa olla yhdellä jos toisellakin kuvia laatikoissa odottamassa järjestelyä.
Olimme pidennetyn vkl:n Tukholmassa ja sillä aikaa lumet oli hävinnyt..jeeeee!!!!
Pääsiäinen menee meillä puutarhaa siivotessa. Keskiviikkona menen Mehiläiseen olkapään operointiin.
Sitten olenkin 3-4kk joutokäynnillä. Lueskelen dekkareita aurinkotuolissa ja siemailen simaa:))

Ed.post. Hyvin onnistuneet kollaasit ja kuvissa ihanat asetelmat:))

Mukavaa pääsiäisen odotusta ja aurinkoisia päiviä puutarhaasi.

^_^Piitis

Mukavaa

Elisa kirjoitti...

Onnea tunnustuksista! On aina mukavaa lukea näitä juttuja. Oikein aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä sinulle!

Puutarhuri kirjoitti...

Sulla on kyllä niin ihana tää blogi että oot tunnustukset ansainnu :) Kivan näköisissä paikoissa oot päässy käymään, minä en vielä ole Suomen rajojen ulkopuolelle astunu, muuta kuin Haaparannassa..jotenki en vielä ainakaan ole innostunut matkustelusta..oon liian ennakkoluulonen, ainaki toistaseks. ;)
Hyviä pääsiäisiä sinne teille!

Elsa kirjoitti...

Munarikasta Pääsiäistä Tuijalle!

Hieno sää, aurinko paistaa täysin siniseltä taivaalta, lommaa on sitten kiva viettää. Mulla on pieni haisu minkä ihanuuden olet hankkinut... Hih!

Nähdään sitten maanantaina!

Unknown kirjoitti...

Hahaaa..Elsaseni, taidat tietää joo...kävin katsos heti kun käsky kävi...:D