torstai 21. huhtikuuta 2011

Myönnytys keltaiselle!

Meillä kukkii tällä hetkellä nämä kaunokaiset!
****
Aivan ihana pitkä pääsiäisviikonloppu tulossa ja luvassa loistavat puutarhakelit. Mitä sitä meikäläinen muuta.
Kyllä olenkin ollut järkevä viime syksynä, kun on tullut kantattua kukkapenkkien reunat silloin ja muutenkin kaikki leikattua, mitkä on pitänytkin. Näin keväällä sitä kiittää syksyn ahkerasta uurastuksesta, vaikka syksyllä tuntuu jo siltä, että voisi ne hommat loppuakin. Osaako joku muuten kertoa, onko sellainen ilmastointi"kone" tai laite, mikäsenytlieneekään....hyvä vekotin. Meillä on aika paljon sammalta ja osittain se voisi jäädäkin,mutta osan voisin ilmastoida ja en jaksaisi millään tehdä sitä talikolla..:)
****
Tämmöisiä pihalla on  aluillan, jouluruusun ihana, pieni kukkanen ilahduttaa kovin. Vielä on vaatimaton, mutta maasta se pienikin ponnistaa ja kaverit odottaa istutusta. Hui , miten haiseekaan tuo lilja kauas asti. Heh.jos olisin myyrä, en sitä yrittäisikään syödä! Pionin alut ovat jo aika isoja. Voi niitä <3
****
Viikonloppuna olen luvannut :) Väinölle, että hän pääsee piiiiiiitkälle metsälenkille, sanoin kylläkin, että siinä tapauksessa, jos lupaat, ettet löträä lammikoissa, etkä ainakaan niissä kaikista kuraisimmissa. Sen ilme oli viehko, mitä lie mittinyt. Väinö on lutakkokoira ja rakastaa mutaisia kylpyjä, eli otan tietoisen riskin metsälenkille lähdön kanssa.
****
ON AIKA TOIVOTTAA TEILLE KAIKILLE

Kukonkin ilme on muuten tosi vihainen...eikö olekin?
Näpit irti mun kanasesta...tuntuu ilme kertovan.

Lämpimin halauksin !

Tuija

28 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Ihanaa Pääsiäistä myös sinulle!!
Puutarhasi on todella kaunis ja kukkaset kauniita :)
Meill neljä muksua lähti kotilomille muutamaksi päiväksi, joten nautin talon pienemmästä äänimäärästä suunnattomasti :)
t. jaana

Maarit kirjoitti...

Voi että, sinullahan on jo aikamoinen kukkaloisto siellä <3
Ei ne pikku silmut ja nuput tiedäkään, miten niitä ihastellaan...olet ollut ahkera puutarhuri kun syksyllä teit kaikki siistiksi, nyt voi siis nauttia! Kiva kuvapläjäys, kiitos siitä ja Tuija ihanaa puutarhapääsiäistä sinulle :)

Elsa kirjoitti...

Hellou naurukaveri!

Kyllä keltanen menee ihan pieninä annoksina. Ja hei, kollaasi, mestari oot jo!

Mukavaa puutarhan kaivelua Sinulle!

mummeli kirjoitti...

Iloista Pääsiäistä täältäkin sinulle kauniiden kukkiesi sekaan. Ja Väinölle kuiskaus korvaan, että sinne vaan. lätäkköön kylpemään. Ei vaan, toivotaan että malttaa pysyä pois. Himmu jo kerran pääsi minun huomaamattani käymään uimassa tulva vedessä.

Hanne kirjoitti...

Voin niiiiin kuvitella Väinön viehkon ilmeen=) Meillä varsinkin Phantom onnistuu luomaan tietyillä hetkillä sellaisen melko viehkon ilmeen. Siitä ei hyvä seuraa...

Ihania kevätjuttuja sinulla siellä!

Hyvää pääsiäistä!

Susanne kirjoitti...

Ihania kukkia sinulla siellä kukkii!

Oikein mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

Odotan innolla kuvia puutarhasti, mikä milloinkin kasvaa ja mikä kukkii..:)

Kyllä se niin on, että, kun syksyllä jaksaa vähän ahertaa niin keväällä pääsee paljon helpommalla ja saa suunnata koko tarmonsa, mukavampiin asioihin..:)

Tiina kirjoitti...

Onpa sinulla jo paljon kukkia.Äsken kiertelin koko pihamaan ja löysin paljon nupulla olevia krookuksia,hiukka jo violettia pilkisti,ehkä jo huomenna...?Onnellinen huokaus:).oikein ihanaa pääsiäisaikaa ja nautinnollisen mutaista metsäretkeä Väinön kanssa;)

Sirkka kirjoitti...

OOiikein Paljoon Onnea kollasin onnistumiselle on se vaan niin kiva tunne kun oppii aina uutta ja siitä mistä pitää! jihuu jippii jep!
Paljon onpi sinulla täällä kaunista minkä olet saanut ihanasti aikaiseksi ja totta vie nautin itsekkin pihallani niin että pois risut ja männynkävyt ja nautin myös pitkillä kävelyretkillämme on kuin olisi kesä!
Sinulle ystäväin lämpimät halaukset ja hyvän mielen toivotukset kera pääsiäsen!

Johanna kirjoitti...

Ihanaa pääsiäistä sinulle ja Väinölle tietenkin myös <3

Dahlia kirjoitti...

Oi, siellä onkin kevät jo pitkällä. Kaunista. Oikein iloista pääsiäistä! ...tomera kukko kuvassa tosiaankin :D

arleena kirjoitti...

Hyvää ja aurinkoista Pääsiäistä sin ulle Tuija.

Paula kirjoitti...

Tulviipa sivuiltasi ihana keväinen kukkaiskauneus! Leppoisaa ja mukavaa pääsiäisaikaa! Sinulle myös puutarhakelejä ja Väinölle metsälenkki- vaan ei lätäkkökelejä.

Arja kirjoitti...

Voih..kun on keväistä..minun pionit on vielä lumen alla:-((
Hyvää pääsiäistä<3

Anonyymi kirjoitti...

Ja tästä se sitten lähtee, eiks niin ☺
Mulla kone koko illan jumuttanut pahasti, joten lyhyesti:
Mukavaa Pääsiäistä!!

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Kiitti kun muistutit siitä maanantaista, mulla olisi varmaan mennyt sujuvasti ohi ne kekkerit.

Teillä on kevät pidemmällä, meillä on pohjoispuolella vielä paikoittain metri lunta (!!) Kauniita kukkasia!

Mukavaa pääsiäistä!

sylvi kirjoitti...

Kauniisti teilläkin kukkii.
Hieno kollaasi.
Luonnosta saa nauttia näin keväällä ihan extraa..
Väinö on varmaa ihan mukava lenkki kaveri.
Oikein hyvää Pääsiäistä sinne teille!♥

Liisa kirjoitti...

Ihanat kollaasit :)
Ja suloisia alkuja sieltä maasta pukkaa :)
Tuo mutakoissa läträäminen on kai joku noutajien juttu..äitini labu on ihan samanlainen..ei tarvitse olla kuin tippa vettä (mieluusti kura sellaista) niin siihen on pakko mennä maaten ;) äiti on aina tosi iloinen..hih ;)
Ihanaa metsälenkkiä ja onnellista pääsiäisen aikaa Tuija-ystäväin!

Suvi kirjoitti...

Näyttääpäs siellä jo ihanan keväiseltä. Kaunista!

Iloista pääsiäistä sinulle ja perheellesi! :)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Ihnat alut sieltä ponnistaa:)
Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa:)))

Piitis kirjoitti...

Hyvällä alulla ovat perennasi.
Kurakylvyt ovat parhaita niin lapsille kuin koiruuksille:))

Touhukasta pääsiäistä Sinulle!

^_^Piitis

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Mahtavaa pääsiäistä Teillekin :)

SariW kirjoitti...

Vuokrattava ilmastointilaite on kuulemma hyvä. Monet asiakkaani ovat sitä kehuneet. Itse en sitä ole kokeillut, kun meillä nurmikko on jo kaunis ja hyvä ; ) Tosin pientä talikkoilmastointia se saa aina tarpeen mukaan.
Suloinen tuo jouluruusun nuppu : )
Mukavia puutarhakelejä ja hyvää pääsiäsien aikaa !

Niina kirjoitti...

Ihanaa pääsiäisen aikaa teille!

Katja - Bag End kirjoitti...

Oikein hyvää pääsiäistä. Ihan keväisissä tunnelmissa siellä näköjään mennään :-)) Keväisin minäkin annan myönnytyksen keltaiselle ;-)

t. Katja

Liisa kirjoitti...

Oi, kun teillä jo siellä kukkii kevään ekat kukkaset. Meillä vasta maa on sulanut lumesta , ei vielä kuki mikään, mutta kivasti nousee jo maasta. Kevät on siis siellä pitemmällä kun täällä.

Mukavia pääsiäispyhiä toivottelen.

Johanna R kirjoitti...

Hyvää Pääsiäistä! Nyt alkaa puutarhassa tapahtua kaikkea kivaa ja sinulla on jo tosi upeita kukkia.. Väinölle myös hyviä metsäretkiä.

seijastiina kirjoitti...

Ihana pääsiäispostaus ♥
Kivoja kollaaseja sinä teet aina, ihania kukkia, ja väriä, tykkään!