keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Jouluruusu paikannettu !

Siinä se nyt on! Hahaa...elossa ja oikein tepakan näköisenä! Kukkikohan se vielä tänä keväänä tai joskus? Mulla ei ole tästä ensinkään kokemusta, joten nyt sitten vaan odotellaan....
****
Pienen, pienet verenpisaran alut ovat terhakoita myös.
****
Eilen oli ihana pihapuuhastelupäivä, kohta pääsee meillä haravoimaan alapihaa, lumet ovat häipyneet kovaa vauhtia. Jokailtainen kierros puutarhassa tuottaa suuren, suuren ilon, kaikki näyttävät selvinneen loistavasti talvesta, linnut ilahduttavat ilmaisella konsertillaan, ilman täyttää huumaava liverrys ja välillä sepelkyyhky huhuilee. Mieletöntä.!
***
Laventelin ostin Ikeassa ( hih, hih...) käydessäni, se oli ulkoilemassa muiden kukkien kanssa eilen.
Muraatti on säilynyt älyttömän kauniina varastossa, se puskee uutta alkua kovaa vauhti, pitänee varmaan siirtää isompaan ruukkuun, se pääseekin kohta terassille kokonaan, koska kestää hyvin kylmää. Tämä sama muraatti on ollut minulla kolmisen vuotta.
Enkelipasuuna, riisuttu versio..;) sille on laitettava isompi ruukku myös.
Oliivipuut, ovat myös varastossa selvinneet loistavasti (paitsi vieraileva tähti, joka surukseni taitaa olla menetetty)
tässä kuvassa on muuten, ihan ite kasvattamat, tulppaanit, vähän on varret venähtänyt pituutta, mutta kukkii kyllä, taidankin leikellä ne vaasiin.
****
Huhtikuu puolessa välissä, muutama vajaa viikko töitä pääsiäisen takia, jokohan sitä voisi toukokuun alkupuolella ottaa lomaa? Leikittelen ajatuksella!
****
Muutama uusi lukijakin on tullut mukaan, tervetuloa teille ja kiitos kaikille kommentoinneistanne, NE tekevät minut aina niin iloiseksi.
***

Herra sammakkokin kaivetaan kohta esille, muiden sammakkojen joukkoon!

Kevät terkuin


16 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Sieltähän se löytyi lumen alta, kivaa...
Tuo muratti sinulla jo kolme vuotta, se tykkää olla sinulla, minä taas en koskaan onnistu sitä kasvattamaan, vaikka muita kasveja on mielin määrin.
Voi kaunis oliivipuukin..
Kohtahan ne pihapuuhastelut alkaa mökillä meilläkin, saa nähdä mitä siellä sitten nouseekun lumi sulaa.
Meillä mies otti kesälomaa vapun tienoille, ja mennään möyryämään mökille pariksi viikkoa.
Kyllä siellä touhua riittää :D

Ihana sammakko pääsee Tuijan puutarhaan kohta vakio paikalle :D
Lempeää päivää sinulle ja mukavia touhuja!

Ruusa kirjoitti...

Hihii, tuo sammakkoherra on niin tutun näköinen ;)

Kyllä näyttää elinvoimaiselta siellä kukkien suhteen-eikä hoitajakaan kuulosta kovin lannistuneelta! :D

Minä täällä ihmettelen mitä noitten ruusujen kanssa pitää tehdä..osa näyttää selvinneen, muutamasta en ole ihan varma..

No, luonto hoitakoon ;)

Pirtsakkaa päivää!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hienostihan jouluruususi on talvehtinut...mahtavaa..:)

Ihania kuvia kaikki.

Oikein tässä alkaa sormet syyhytä, vaikka aikas huono vieherpeukalo olenkin..:)
On tämä kevät ihanaa aikaa!!

Touhukasta päivää sinulle!

Maria kirjoitti...

Joku on sitte hurahtanu kukkiin :D Ammennappas mullekin tuota tietoutta, miten saa kukat pysymään hengissä!!

Pelargoniat on vielä hengissä, saa nähä, miten kauan ;)

Muksaa päivää Tuija!

sammal airi kirjoitti...

Kyllä näyttää taas hyvältä! Hyvän näköinen laventelikin :)

Anonyymi kirjoitti...

Nonniih, kohta päästäänkin sitten katselemaan kunnon kasvukuvia☺☺

Mulla noi kaksi tuijaa (tosi rapkuntoisia kuten emäntäkin talven jäljiltä) ja se yksi ulkoistettu laventeli....mutta kyllä ne sitten täälläkin pikkuhiljaa lisääntyy!

Multasormet taitaa syyhytä kovasti☺☺☺

Puutarhuri kirjoitti...

Ihania kuvia taas! Olishan se kiva kasvataa näitä lämpimässä talvetettavia, säilyttää vaikka kellarissa..mutta mulla kun ei ole sitä kellaria, eikä mitään muutakaan talvisäilöä, niin ei oikein innosta hankkia murattia tai muita, kun en kuitenkaan syksyllä raskis heittää niitä pois. Täytyy tyytyä toisten kasvatusten ihailuun. ;)

Liisa kirjoitti...

Ihanaa Tuija!!! Tuo intosi oikeasti tuntuu tänne adti ja tarttuu ;)
Minä haluaisin oliivipuun ostaa tuonne terdelle myös..sen luulisi kestävän hyvin aurinkoa..
Iloista loppuviikkoa!!

Saila kirjoitti...

No niin, NYT se puutrhakausi viimein alkaa ja pihassa pääsee kiertelemäänkin! Kylläpä siitä nauttiikin, kun talvi oli niin pitkä. Ihanaa!

Johanna R kirjoitti...

Hienosti kasvisi jakselevatkin! Mullakin on yksi jouluruusu, jonka olen saanut pidettyä elossa koko talven. Voiskohan sen jo istuttaa ulos ja minkälaiseen paikkaan? Mukavia puutarhahetkiä sinulle.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Eikö olekin ihanaa odottaa, että pääsee puutarhatöihin! Kävin itsekin juuri äsken parantelemassa tuijien auringonsuojia.

Lovviisa kirjoitti...

Täällä ei ihan heti haravoija mutta peipponen laulaa jo:)

Intianminttu kirjoitti...

Minäkin jännitin ekan jouluruusuni selviytymistä kovasta talvesta ja mahdollisesta myyrähyökkäyksestä. Viime viikonloppuna otin talvisuojauksena olleet havut pois päältä ja oikein hyvältähän ruusu toistaiseksi näytti...vähän samalta kuin sullakin, itse asiassa! Kivan keväinen ja intoa täynnä oleva postaus - tykkäsin!

arleena kirjoitti...

Hyvältä kasvuvauhti näyttää.

JaanaElina kirjoitti...

Teillähän on siellä jo niin keväistä,täällä on lunta pihalla ainakin puoli metriä.Eilen isäntä levitteli katolta tippuneita lumia.että saataisiin kukkapenkkiä esiin.

Otin jo talvella lomaa pari viikkoa tähän huhtikuun loppuun ja se alkaa ensi viikolla,tarkoitus oli tehdä pihahommia.Nyt kyllä näyttää ettei se toteudu,mutta pitää tehdä kevätsiivousta,ikkunat kaipaa pikaista pesua.

Mukavia puuhasteluja sinne,on niin kiva seurata sinun innostusta.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Ihania kevätkuvia.