perjantai 1. huhtikuuta 2011

Aprillia, syö silliä juo kuravettä päälle!

Huhtikuussa koittaa kevät, näin luki minun kalenterikirjassani, eikä se ole aprillipila.
 Näin sen myös sitten täytyy olla.
*****
 Kiusaan teitä nyt jatkuvilla päivityksillä, mutta kun olen niin innoissani uudesta hankinnastani, niin pitäähän se esitellä.
Tähtimagnolia!
Käväisin työasioissa eilen Järvenpäässä ja en koskaan, en ikinä voisi kuvitellakaan, ettenkö kävisi Järvenpään kukkatalossa kurkkimassa ihanuuksia. SIELLÄ oli vaikka mitä ihanaa, kevät juttuja laittelivat kovaa vauhtia, oli ihania patsaita, ruukkuja ja muita koristejuttuja puutarhaan sekä pääsiäskoristeita kaikenlaisia.
Sitten silmäni osuivat
TÄHÄN
olin myyty, ja myyjätärkin oli vielä erittäin ammittitaitoinen, rupattelimme  pitkät tovit tämän kestävyydestä ja muutenkin hän antoi paljon hyviä selviytymisohjeita, hänellä itsellään on sama magnolia jo kolmatta talvea, joten uskon sen  myös minulla onnistuvan ( tai ainakin toivon niin) paikka on valmiiksi katsottuna ja minusta se on hyvä paikka, aamuaurinkoa ja erittäin hyvä multapohja jo valmiina. Tietenkin sitten ensi talveksi täytyy suojata hyvin. Järvenpään kukkatalo on mukana Puutarhamessuilla ensi viikonloppuna.
*****
Olen pikkuhiljaa kerännyt dahlian juurakoita myös lisää ja kukkatalosta ostin pari uutta, kohta on penkkitarpeet ja kiitos Saila hyvästä neuvosta, että laittaisin dahliapenkkiin myös muita alkukesästä kukkivia kasveja.Olisikohan teillä kellään hyviä ehdotuksia , mikä sopisi hyvin dahlioiden kanssa?
*****
Tällä viikolla on ollut ihania ilmoja, ensimmäiset lakanapyykit olen kuivatellut ulkona, voi sitä ihanaa tuoksua. Eilen pitkästä aikaa olin niin reipas, että matot huiskista vaan, pihalle ja siivosin ihan kunnolla, olkkarin ja keittiön sekä wc:t., poikien huoneisiin en koskenut...siihen tarvitaan järeämmät aseet, niin kuin nyt puskutraktori suurimpien rojujen siirtelyyn. HUH..saavat itse hoitaa esisiivouksen!!
*****
Etupihalla on vielä paljon lunta, mutta sisääntulo pitää siistiä nyt viikonloppuna, ottaa pois jouluksi ostamani kranssi, joka on säilynyt todella hyvin tähän asti. Nyt laitetaan jo keväisempiä juttuja peliin.
Ihanan pirteät narsissit toivottavat tervetulleeksi meille.
♥♥♥♥
Tuija- Touhukas, toivottelee kaikille, oikein mukavaa viikonloppua ja kiitos   kun jaksatte meikäläisen höpinöitä lueskella. Nyt kevään koittaessa, puutarhahulluus alkaa vaivata toden teolla.

Tuija

28 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Magnolia on ihana. Naapuri on onnistunut kasvattamaan pihalla ja yritti rohkaista minuakin yrittämään.

saara kirjoitti...

viime vuonna istutin Eijalle pari magnoliaa, japanilaiseen, saas nähdä ovatko hengissä..hyvää viikonloppua..hyvät viikonloput Touhukkaalle

mummeli kirjoitti...

On kaunis tuo magnolia, ei vain edes uskalla kokeilla kasvattaa kun tää suomenselkä on niin kylmää seutua. Kyllähän sinun juttujasi lukisi vaikka joka päivä, ovat niin pirteitä, ihania.

Ruusa kirjoitti...

Voi miten kaunis tuo uusi hankintasi!!
On suorastaan riipaisevaa lueskella, kun kukille on pihalla paikka ja kaikki.. ! Oispa mullahi.. :)

Kyllä se on nyt huhtikuu! Eikä ees aprillia! Kivaa viikonloppua!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana postaus!
Kaunis tervetuloa meille juttu, tuo vanha tuoli ja narssissit...:D
Hyvää ja aurikoista viikonloppua Tuija toukkaallle!!!

Aana kirjoitti...

Aivan totta, se on nyt sitten virallisesti KEVÄT!
Ihanaa, että Sinä jaksat olla noin touhukas:)
Itse riudun täällä kolmatta päivää flunssan kourissa, enkä jaksa tikkua ristiin laittaa. Onneksi olen maanantaihin saakka vapailla, jospa tauti siiheksi helpottaisi.
Touhukasta viikonvaihdetta! Aana.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis tuo magnolia, toivottavasti onnistuu sen kasvatus!
Kiva näitä on seurata ja lueskella, älä huoli ☺

Mukavaa viikonloppua!

Niina kirjoitti...

Oi, mikä ihana Magnolia! Harmi, ettei se pärjää näillä leveysasteilla. Tulen sitten tänne ihailemaan sen kauneutta :) Ihanan touhukas olet ollut. Minäkin olen menossa tänään paikalliseen puutarhaliikkeeseen katselemaan kevätuutuksia. Kohta pääsee pihalle touhuamaan! Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Liisa kirjoitti...

Taas tekisi mieli lähteä lähipuutarhalle ;)
Sanopas, jos laitan nyt jotain kukkien sipuleita tuonne meidän terassin penkkiin niin millon ne voisi jo kukkia...siis tulevatko jo tänä kesänä..siis jos laitan esim. kesä-heinäkuun kukkivia..? Sori, jos tyhmä kysymys, mutta kuten jo aiemminkin todettu, oon ihan urpo näissä asioissa...

Kadehdin sun kukkataitoja.. :)

Aurinkoista päivää Tuija!!

Johanna R kirjoitti...

Upea magnolia ja siitä saadaan varmasti kuvia kesällä. Odotan kovasti jo, mitä lumen alta paljastuu meidän puutarhassa, kun on ensimmäinen kevät täällä..Hyvää keväistä viikonloppua sinulle!

Taina kirjoitti...

Kaunis tuo Magnolia♥ ja ihanasti laitettu toivottamaan tervetulleksi narsisseilla lasipurkissa,kevättä iloitaan!Minulla syyhyää jo multasormet tuonne kukkapenkkeihin vaan ei vielä pääse:)..
Pirteää viikonloppua sinulle

Mari kirjoitti...

Magnolia on ihana, meillä ei siitä voi edes haaveilla...
Hyvää viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Magnolia on ihana.Itselläni on vaalenapunakukkainen magnolia ja istutin sen viime vuonna. Kurkin sitä joka toinen päivä,onko se hengissä ja vielä tuntuu olevan. Silmujakin näkyy joten olen erittäin toiveikas.Olemme II-vyöhykkeellä ja aivan kasvurajalla mennään.
Hyvää aprillipäivää Tuija Touhukas!
t.Pia

arleena kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua sinne Tuija Touhukkaalle.
Ehdit aina tekemään niin paljon.

Arja kirjoitti...

Onpas kaunis kasvi:-))
Minäkin kasvatan jotain taimia..en oikein ole viherpeukalo ;-)
Mukavaa viikonloppua♥

JaanaElina kirjoitti...

On mukava seurata sinun pihahommiasi tässä kevään ja kesän mittaan,joten laita vaan usein postauksia.Luen ne vaikka jälkikäteen.Nyt on tosiaan niin kiireistä töissä,että jää monet postaukset lukematta.

Täälläkin matot lensi tänään ulos raitistumaan.Tulin todella raikas tuoksu sisälle.Pieni pakkanen aamulla ei ollut pahitteeksi.

Mukavaa viikonloppua,Tuija.

Anonyymi kirjoitti...

No onpa todellakin kaunis magnolia! Ps. tervetuloa osallistumaan arvontaan blogissani!

seijastiina kirjoitti...

Ihastuttava tuo magnolia, tykästyin siihen heti ♥
Voi miten moni pieni sormipari himoitseekaan päästä multaa mylläämään ja vaikka edes kasveja kurkkimaan, mitä maasta nousee lumen sulettua, kivaa pitkästä aikaa.
Minua himottaa kaikenlaiset patsaat mökille puutarhaan, ja varmaan jotakin ostankin kun lähemmäksi toukokuuta päästään.
Sitten asetutaan v.lopuiksi kesäasuntoomme, ja alkaa kaikenlainen touhuilu, tuuletukset ja lämmitys, että taretaan yötä olla.
Minäkin olen suursiivousta tehnyt, etten blogeihin ole kerennyt, mutta parempi myöhään, kuin..
Tänään lähdemme kuitenkin Jyväskylään kohta aamun valjettua.
Iloista lauantaita Tuija- Touhukkaalle ja kiitos piristävän kauniista postauksesta ♥
t
seijastiina

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Ihana into tarttuu täällä väkisinkin, tuonne kukkataloon pitäisi päästä, sormet syyhyää jo multaan, joku uhkasi föönillä sulattaa lumet, hih.
mukavaa viikonloppua¨
Ilona

Suvi kirjoitti...

Kauniita kukkia!

Ps. Laitoin sinulle eilen sähköpostia :)

Markka kirjoitti...

"Älä usko Tuijaa...aaa..." :) Ihana, ihana magnolia, toivotaan että menestyy. Meidän vyöhykkeellä menestyy parhaiten paju :D. Vehreää kevättä viherpeukalolle toivottaa Markka.

pioni kirjoitti...

Joskus kyllä harmittaa kovasti että asutaan täällä viitosvyöhykkeellä:) Magnolia on niin ihana!

Paula kirjoitti...

Hei Tuija! Kävin blogissani ja löysin sieltä tämän ihanan tähtimagnolian. Rupesin miettimään, onko se sama kasvi/puu, jonka alla seison valokuvassa, joka on otettu Saksassa huhtikuussa 2008. Mieleeni on jäänyt, että tuo puu olisi ollut magnolia, mutta mielestäni se ei oikein ole magnolian näköinen. Voisikohan se olla tähtimagnolia? Panin kuvan tänään blogiini Arkiporinaa (paulaeskola.blogspot.com), pidän sitä blogia porinmurteella, älä pelästy.

Puutarhuri kirjoitti...

Niinku moni on jo sanonu, magnoliat on ihania! Ja samaa harmittelen kuin pioni, mutta nyt oli tuolla kauppilan puutarhan kuvastossa tuollainen pensasmagnolia, jonka luvataan menestyvän nelosvyöhykkeelläkin..minäpä otin ja tilasin sellasen itelleni. Ainakin kokeilen, jos saisin menestymään..onhan täällä muitaki sen alueen kasveja, joten ei mahdoton tehtävä kuitenkaan?
Mukavaa kevään odotusta! :)

Maarit kirjoitti...

Ihana kukkapostaus sinulta jälleen, kyllä täällä on aina niin mukava vierailla, kauniita kuvia ja juttuja aina.
Upea tuo magnolia :)

päivi kirjoitti...

iltaterkut ystävälle!
kiitos ihanan piristävistä kuvistasi...

lämmin halaus,
päivi

Virpi kirjoitti...

Kiva kun löysit blogiini :) Piti heti tulla vastavierailulle. Voi kun ihana Magnolia. Millaisissa oloissa se viihtyy/kestää? Touhukasta viikkoa sinulle :)

Piitis kirjoitti...

Ihanan värinen orvokki tuossa bannerissa:)
Vaal.pun. mangolia on unelma:))

Meillä lunta piisaa, sitä kun katolta pudotettiin niin aikamoinen kasa ikkunan alla vielä. Mulla olkapää "tohjona" en ole päässyt levittelemään lumikasaa ja mies sanoi: "aurinko sen sulattaa, hän ei kolaa lunta enää".Pöhpöh...ne miehet.
Lauantaina ajattelin messut kiertää. Kiva kun Riittakin on mukana. Tuletko sinä?
^_^Piitis