sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Nyt heitän sukset naulaan!

AURINKOISTA SUNNUNTAITA !

SE on loppu nyt, hiihtäminen meinaan, oli sen verran järkyttävää menoa, että suosiolla saa jäädä. Sukset eivät
 toimineet alkuunkaan, pitoteippi liisteröi kaiken lumen pohjiin ja jos hetkeksi pysähdyin, sen jälkeen meinasin mennä nenälleni. Ainut lohtu oli, että hiihdimme jäällä, jonne aurinko paistoi ja sen jälkeen pulahdimme vielä avantoon. Iltapäivällä olikin aikaa siivoilla terassia, joka ei todellakaan ole mitenkään siisti, vaikka Saila niin luuli, edellisessä postauksessa. Kaikenlaista törkyä on tullut sinne säästettyä, joten jätesäkit täyttyivät, muutama perunanarsissi oli ollut koko viikonlopun ulkona ja siitä rohkaistuneena kanervat saivatkin jo lähtöpassit koreista.
Tuntuu niin ihanalta laitella terassia kevätkuntoon.
Lauantaina löysin tämmöiset puutarhatuolien päällyset, suht edulliseen hintaan, 14 € kappale, ostin niitä neljä, koska näin jo sielujeni silmin ne valkoisten tuolien suojana.
Valkoinen hyasinttikin saa jäädä terassille jo. Kyllä se pärjää, iso tyttö. Linnunpönttö sai seurakseen kauniin kyltin, jossa lukee...
All becouse two peaple fall in love..toivotaan, että pönttö kelpaisi.<3
****
Kirpparikeikalta löysin pilkkukuumeeseen ja pääsiäispöytään ihanan kulhon.
Sekä kauniin vanhan kulhon, josta kyllä maksoin maltaita, mutta...
Mielestäni se oli sen arvoinen. Kirpparilta löytyi myös kuvan vanha kanisteri.
ja sitten miun iskä, rakas, rakas iskä, joka tietää tyttärensä mieltymykset vanhaan, oli jostain löytänyt mulle vanhoja ruokailuvälineitä, sanoi, että sie kun tykkeet niin noista romuista, siinä siulle lissee.. ( savoksi ) tippahan siinä linssiin tuli.
Sunnuntaipäivä sujahti siinä siivoillessa ja nyt odottaa vielä kehonhuoltotunti bodybalance meikälästä, joten tästä on hyvä ponkasta uuteen viikkoon, jospas se ensi viikolla, sulattaisi tuota lunta....

Ihanaa keväistä viikkoa teille kaikille ja kiitos kovasti edellisen kirjoittelun kommentoinneistanne. Ootte niin ihania.<3

Toivoopi Tuija

40 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Ihania kirppislöytöjä ♥

Irmastiina kirjoitti...

Mahtavia löytöjä kirpparilta ja niin kaunis pönttö linnuille, että kyllä luulisi kelpaavan..:)
Ihana isäsi.. kauniita vanhoja ruokailuvälineitä!
Onko nuo oikein sokeriasakset?
Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle!

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Ihania aarteita :)

Kauniit Kuvat kirjoitti...

Ihania asetelmia! Nuo suklaamunat lasiastiassa on tosi kauniit. Ja kaikki muutkin <3

päivi kirjoitti...

Ihanuus ostoksia ja suloinen tuo lintukoto:)
iloa ja aurinkoa uuteen viikkoosi<3
haliterkut ystävälle,
Päivi

pioni kirjoitti...

Meillä on samanlaiset iskät, tietävät että tyttäret tykkäävät "romuista". Olen isältä saanut monenmonta ruosteista esinettä puutarhaani;)

Ihanaa keväistä viikkoa sinulle!

päivi-helena kirjoitti...

Huh! Ootpa ollu reipas!! Kauniita kuvia, ihania löytöjä :)

Christina kirjoitti...

Ihania kuvia, ihanista aarteista! :)

Ruusa kirjoitti...

Jep,sukset seinälle vaan! :)

Ihana pilkkukulho! Oi niin pirtsakka!

Kaikkee kivaa ja oispa terassi, jonne vois jonkun narsissin heittää..van ei. Ei vielä tänä vuonna..

Ihanaa viikkoa!

Liisa kirjoitti...

Ihanan keväiseltä näyttää nyt teidän kuistilla! Tosi nätisti oot laitellut :)

Linnunpönttö kyltteineen on tosi soma, luulisi kelpaavan tipusille kodiksi!

Voi sinun iskää, ihan oli tippa linssiin meikäläisellekin, kun luin <3

Tuo kulhokin on ihana, näin omassa vakkari romukaupassani samanlaisen, mutta jäi ostamatta juurikin pohjassa olleen hintalapun takia...muta ei ole jättänyt rauhaan, vaikka viimevierailustani on jo pari kuukautta! Pitäisi käydä taas ja tinkiä vähän, jos se vielä siellä minua odottelee...omistaja kyllä mulle antaa yleensä aina sopuhinnat ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle ja perheellesi!

Liisa kirjoitti...

hitsin painovirhepaholaiset...anteeksi!

sariw kirjoitti...

Ihania kukkia, ja muitakin aarteita : )
Huomasin pienen pääsiäisvivahteen... joten rohkenen kylvää nyt pääsiäisruohon. Sormia on syyhyttänyt jo pitkään, mutten ole kehdannut, hih ; )
Muuten ensi yöksi on luvattu 7 astetta pakkasta. Aion ottaa sipulikukat sisällä, ihan varmuudeksi...
Keväisen suloista alkavaa viikkoa sinullekin !

Maria kirjoitti...

Voi että, miten kivalta näyttää! Hienoja aarteita olet löytänyt ja nuo isän löytämät aarteet liikutti melkein muakin :)

Maarit kirjoitti...

Kylläpäs löysit upeita aarteita...tuollaisen kulhon kun itsekin löytäisi. Suloiset on nuo romanttiset tuolin pehmusteetkin !
Iloista uutta viikkoa sinulle :)

Pepi kirjoitti...

Ihania "romuja" :D
En yhtään ihmettele, että sulla jo kovasti polttelee päästä pihahommiin...katselin nimittäin päivällä taas sun puutarhakuvia Riitan kirjasta!
On se ihana ♥

Titti kirjoitti...

Ihania löytöjä!♥
Mistä nuo kauniit istuintyynyt ostit?
Ihan liikutuin minäkin isäsi antamista kauniista vanhoista ruokailuvälineistä!♥
Aurinkoista viikkoa!
Halauksin, Titti

Ainosofia kirjoitti...

Ajatella, että siellä jo terasseja laitellaan kuntoon...meillä on rojua täynnä koko terassi ja lunta vielä aivan tajuttomasti...
mutta kevättä kohden mennään täälläkin :)

Saila kirjoitti...

Ensi viikolla sulaa, on niin lämmintä luvattu! Ja huom. pitää käyttää sanaa luvattu eikä ennustettu, niin tuntuu varmemmalta ;-)
Ihana iskä, voi että, minulle tuli tippa linssiin siksikin, että tuli omaa taivaassa olevaa iskää ikävä <3
Olet ihme teräsnainen, hui, suksille ja avantoon! Minua ei ole saanut suksille varmaan viiteen vuoteen eikä avantoon ikinä! Puhhh!

Maija kirjoitti...

Ihanasti olet jo terassia sisustanut ja uusia ihania tavaroitakin kertynyt! :)

Linda kirjoitti...

Ihania kirppislöytöjä ja ihana isi <3 Ja tosi kauniit nuo istuintyynyt! Mistä löysit?

Sinä siellä superreippaana (taas jälleen kerran!) laitat terassia ja kuntoilet minkä kerkiät!!! Mahtavaa :)

Keväistä viikkoa "naapuriin" ;)

Mirka kirjoitti...

Ihana tulla tänne inspiroitumaan, kun oma terassi on vielä kuin kaatopaikka. Valitettavasti se toimii talven ajan myös osittain varastona puutarhan kalusteille, joten ne pitäisi ensin saada alta pois... Näillä lumien sulamisvauhdilla siihen meneekin ainakin kuukausi.

seijastiina kirjoitti...

Ihania löytöjä, oikein aarteita ♥
Kiva tuo linnunmökki, villiviinikö sitä kiertää, ja kyltti :)
Kauniit puutarhatuolien päällysteet, tosi nätit.

Kivoja kulhoja ja vanhoja aterimia ja tuo kanisteri hauska.

Tällä viikolla täytyy keretä kirppiksille minunkin pitkästä aikaa, jotain kivaa mökille, kohta lähdetäänkin siellä omalla käymään tutkimaan paikat.

Ja vastaan kommenttiisi blogissani, kyllä katsoin luontodokumentin mutta uusintana sunnuntai aamuna, katson ne aina, jos muistan.
Linnut on intohimoni ja mukavaa oli katsella lintujen kevät leikkejä ♥

Mukavaa alkavaa viikkoa Tuija.

Sussi kirjoitti...

Upeita löytöjä!

Arja kirjoitti...

Ihania löytöjä:-)
Vaude kun kaunis hyasintti!
Tulikos mun paketti perille...?
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa<3

Kultsin kämppä kirjoitti...

Kauniita löytöjä olet tehnyt. Ja totta tosiaan pilkkukulho on kuin tehty pääsiäispöytään!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Kauniita löytöjä olet tehnyt. Ja totta tosiaan pilkkukulho on kuin tehty pääsiäispöytään!

Johanna kirjoitti...

Kauniin keväisiä asetelmia sinulla.
Ja isäsi oli tosi kiva! Hyvä, että jaksat kuntoilla ahkerasti. Toivotaan pikkuhiljaa jo lämpimämpiä kelejä. T: johanna r

Tuija kirjoitti...

Arja, kiitos paketista, kyllä tuli perille ja kaikki on jo käytössä.

Marielisa kirjoitti...

Ihana postaus, kivoja löytöjä olet tehnyt!
Tästä tulin erityisen hyvälle mielelle....vaikka kaiholla kyllä luen kun muualla jo terasseja laitetaan kevätkuntoon - meillä lunta vielä riittää!

Oikein mukavia kevätpäiviä sinulle Tuija! :)

seijastiina kirjoitti...

En muistanut kertoa, miten ihana kuva bannerissa, omenankukat ja kesä, lintujen laulu, miten ihanaa odotusta mieli täynnä ♥

Kiitos myös kommentista tintti juttuuni, vastasin sinne noita tinttein tuntomerkkejä, mutta nyt tuli kiire..
Palaillaan ja ihanaa päivää Tuija.

Dahlia kirjoitti...

Oli kyllä niin paljon silmäniloa sulla näissä kuvissa. Niin paljon mistä itsekin haaveilen. Sain sulta paljon inspiraatiota. Vaan on sulla kultainen isukki kans! Hyvää viikon alkua sinne! :)

Piitis kirjoitti...

Oi miten paljon kaikkea kivaa olet löytänyt. Terassi jo kauniissa kevät asussaan:))
Lumen paljous alkaa nyppiä ja lujaa. Ei pääse touhuamaan puutarhan puolelle. Terassi meillä vielä "roinan" peitossa. Inspis puuttuu kokonaan. (No, en valita enää, onhan meillä täällä hyvät oltavat)

Aurinkoa viikkoosi!!
^_^Piitis "melkein naapurista"

Markka kirjoitti...

Hui, kun minä luin, että hiihditte jäällä ja sitten pulahditte avantoon niin tuli mieleen kun noin viisi vuotta sitten putosin jäihin pilkkireissulla. Enpä ole uskaltanut sen jälkeen mennä jäälle.
Minä sain isältä eilen vanhan separaattorin ja sitä edellisellä kerralla tuollaisen samanlaisen ruostuneen kanisterin. On ne isät vaan niin ihania :).
Onkos näissä kuvissa jo pääsiäistunnelmaa havaittavissa, ainakin kauniita asetelemia on. Kanervat joutavat täälläkin jo kompostiin ja vaikka narsisseja tilalle.

arleena kirjoitti...

Kauniita löytöjä.
Vähälumisempaa tätä viikkoa sinne ihanaan puutarhaan ja taloon.

pitsienkeli kirjoitti...

Täältä tulee niin ihania keväisiä postauksia,jotta rupeaa ihan multasormia syyhyttämään.
Paljon olet tehnyt upeita löytöjä.Valkoinen kulho on kyllä upea:)
Aurinkoista tiistaita:)

Sirkka kirjoitti...

Moikka Tuija!:)
Vihdoinkin täällä ihastelemassa kauniita ostoksiasi..aivan mahtava päuvä tänään..ulkona vierähti koko päivä, nyt posket punaisina, sain terassipihastamme melkein kaikki lumet pois, mutta kinokset eivät ole madaltuneet yhtään.
Rakas isäsi on tosi kiltti antaessaan sinulle vanhoja ruokailuvehkeitä tietäessäsi pitäväsi niistä. Minäkin saan rakkaalta veljeltäni pari kulhoa, sitten kun mennään hänen luokseen.
Puutarhasi istuinpäälliset ovat somat tosi kauniit ja sopivat oikein hyvin kauniiseen kukkaistarhaasi. Kaikki näyttää niin hyvin kauniilta ja on ilo katsella...
oikein hyvää illanjatkoa myös sinulle ihana Tuija ja voi hyvin Väinölle myös oikein paljon haleja!:)

sylvi kirjoitti...

Kaunis postaus sinulla.
On hauska lukea sitä savon murretta.
Isäsi on ihana kun tuopi sinulle vanhoja esineitä.
Ne vanhat ovatkin kauniita, romanttisia.
Veranta on ihana paikka ainakin keväällä kun aurinko lämmittää.
Meilläkin oli eilen siin +25c.

Muuten, olin käynyt täällä blogissasi ja luulin että olin kommentoinut , mutta eipä näkynyt, kumma.
No nyt tein sen uudestaan.
Mukavia keväisiä päiviä sinulle!♥

Puutarhuri kirjoitti...

Kauniita nuo vaaleanpunaiset pelargonit, minä oon ihan heikkona kaikkeen vaaleanpunaiseen. ;) Sinä oisit varmaan ihan täpinöissäs jos pääsisit tuonne mun vanhempien mökille..siellä ois noita vanhoja ruokailuvälineitä yms astioita vaikka minkälaisia.. Minä ite en vaan osaa oikein niitä arvostaa..kukat on lähempänä mun sydäntä. ;)

Niina kirjoitti...

Ihana blogi löytyi täältä! Klikkasin itseni heti lukijaksi :) Ihanaa kevään odotusta!

Tiina kirjoitti...

Valtavan kauniit istuinpäälliset ja tuo linnunpönttö/kyltti -systeemi on ihan valloittava :)